Kainuulaiset yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa investointi- ja kehittämismahdollisuuksien toteuttamiseen

Kainuussa on selvitty pandemian, inflaation sekä energia- ja polttoainekriisin aiheuttamista haasteista ilman konkurssiaaltoa, vaikka yritykset ovat joutuneet sinnittelemään pitkään haastavassa toimintaympäristössä koronakriisin ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutusten vuoksi.
Matalasuhdanteen odotetaan helpottavan useimmilla aloilla loppuvuotta kohden, jolloin osaavan työvoiman merkitys korostuu. Osaava työvoima mahdollistaa yritysten kehittämissuunnitelmia, mutta puuttuessaan se hidastaa yrityksiä kehittymästä ja investoimasta. Kainuussa yritysten kehittämishalukkuus on näyttäytynyt aiemminkin varsin maltillisena, mutta osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen on edellytys yritysten kehitysaskelille. Investoinneilla on toteutuessaan usein merkittävä pitkänkin aikavälin vaikutus työllisyyden kehitykseen. Kainuun vähenevän ja ikääntyvän väestön myötä maakuntaan tarvitaan erityisesti nuoria ja kansainvälisiä osaajia.
Kainuulaisyritykset hyödyntävät koulutustarjontaa ja oppisopimuskoulutusta osaavan työvoiman saamiseksi pääosin työpaikalla tapahtuvan oppimisen keinoin. Kainuussa tarvitaan monipuolista koulutusta - niin ammatillista kuin korkeampiasteistakin. Etäopintomahdollisuuksia hyödynnetään alueella monipuolisesti ja sen merkitys korostunee jatkossa entisestään. Syksyllä 2024 palaava opettajankoulutus tuo Kainuun koulutustarjontaan pitkään toivottua kehitystä.
Kilpailu osaavasta työvoimasta saa yritykset tarkastelemaan pito- ja vetovoimatekijöitä. Toimialoja pyritään kehittämään tuomalla tunnetuksi nykyaikaisia työn suorittamisen tapoja. Digitaalisuus on tuonut uutta ja toivottua kehitystä useille toimialoille, minkä odotetaan lisäävän työnhakijoiden kiinnostusta toimialoja kohtaan. Tarve osaamisen kehittämiseen korostuu yrityksissä ja työn muoto monipuolistuu.
Etätyö mahdollistaa osaavan työvoiman hyödyntämistä muilta alueilta, vaikkakaan se ei vahvista Kainuun väestömäärän kehitystä toivotusti. Monipaikkaisuutta hyödynnetään useissa organisaatioissa valtakunnallisesti, mikä toimii Kainuulle positiivisena kehitysnäkymänä lisäten alueen palvelujen käyttöä ja majoitusvuorokausien määrää etätyötä tekevien osalta. Saavutettavuuden merkitys nähdään Kainuussa entistäkin tärkeämpänä alueen kilpailukyvyn säilyttäjänä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
johtava asiantuntija Taina Leinonen
p. 0295 023 065, taina.leinonen@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun talous elpyy hiljalleen ja alueen elinvoimaisuus vahvistuu29.4.2025 09:03:08 EEST | Tiedote
Kainuun kevään 2025 Alueelliset kehitysnäkymät on julkaistu. Alueelliset kehitysnäkymät ovat ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys maakuntien ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä.
Kainuun työttömien määrä lisääntyi 9 % maaliskuussa24.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli maaliskuun lopussa noin 3 500 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 11,6 % oli alueista kahdeksanneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömyys pieneni edelliskuusta. Laaja työttömyys väheni alueista eniten. Työvoiman kysyntä laski huomattavasti.
Kajaanin Romun hallintopakkopäätös on päivitetty23.4.2025 10:00:16 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut Kajaanin Romulle uuden hallintopakkopäätöksen, joka kumoaa aiemman vuonna 2020 annetun päätöksen. Päätös liittyy laitokselle myönnettyyn uuteen ympäristölupaan.
Ristijärven Louhenkankaan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointi on käynnistynyt15.4.2025 08:33:33 EEST | Tiedote
ABO Energy Suomi Oy suunnittelee tuulivoimaloiden rakentamista Ristijärven Louhenkankaalla. Hankkeeseen liittyy myös sähkönsiirto Hyrynsalmen kunnan puolella sijaitsevalle sähköasemalle. Kainuun ELY-keskukselle on jätetty hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma), joka on nyt nähtävillä.
Kainuun ELY-keskus ja OSK Lumimuutos suojelevat Haarasuon - Raakut ja luonto kiittävät14.4.2025 14:04:34 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus ja Osuuskunta Lumimuutos suojelevat Suomussalmella sijaitsevan Haarasuon luonnonsuojelualueeksi. Luontokohde on itsessään alueellisesti tärkeä elinympäristö, mutta myös tärkeä Hukkajoen raakkujen kannalta. Finnair on yhdessä Airbusin kanssa tukenut Osuuskunta Lumimuutoksen ennallistamistoimia osana 100-vuotisjuhlallisuuksiaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme