Kainuulle ja Pohjois-Pohjanmaalle yhteinen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä
Uuden linjauksen pohjana oli aiemmin kokeilualueella voimassa ollut linjaus, jonka päivitystarve tarkasteltiin yhteistyössä alueen TE-toimistojen sekä alueen maahanmuuttoasiaintoimikunnan kanssa. Maahanmuuttoasiain toimikunta on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen asettama molemmat maakunnat kattava toimielin, jossa on edustettuina alueen kuntia, viranomaisia, työmarkkinajärjestöjä sekä oppilaitoksia.
60 ammattinimikkeen lista
Päivitettyyn työlupalinjaukseen lisättiin kaksi ammattinimikettä, metsurit ja metsätyöntekijät sekä avustavat hoitotyöntekijät tehtävät. Jälkimmäinen nimikkeistä kattaa mm. hoiva-avustajat, joita koskevien työntekijöiden osaratkaisujen määrä on merkittävästi noussut viimeisen kahden vuoden aikana. Linjauksesta poistettiin turkisten muokkaajat ja muoviteollisuuden prosessityöntekijöiden nimikkeet. Kaiken kaikkiaan päivitetyssä linjauksessa on listattu 60 ammattinimikettä, joiden osalta työvoiman saatavuus alueella on arvioitu niin haastavaksi, että ulkomaista työntekijää palkattaessa erillistä saatavuusharkintaa ei tarvitse tehdä. Tämä nopeuttaa työntekijän oleskelulupaprosessia. TE-toimisto kuitenkin selvittää työsuhteen ehdot ja tarkistaa työnantajavelvoitteiden toteutumisen normaaliin tapaan myös niiden nimikkeiden osalta, jotka linjaukseen on kirjattu.
Osapäätöksiä tehty runsaasti
Päivityksen yhteydessä alueellisen linjauksen vaikutuksia seurataan mm. työntekijän oleskeluluvan osaratkaisujen määrän kautta. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla tehtiin vuonna 2022 yhteensä 691 myönteistä tai osittain myönteistä osaratkaisua. Osapäätösten määrä oli suurempi kuin vuoden 2021 määrä (616). Osaratkaisujen määrän nousu näkyi erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla ja noudattaa koko maan tilannetta. Kansainvälisiä rekrytointeja tehdään enemmän kuin aikaisempina vuosina. Kainuussa eniten osaratkaisuja on tehty vuonna 2022 ammattinimikkeille hitsaajat ja kaasuleikkaajat (115) ja ravintola- ja suurtaloustyöntekijät (23), Pohjois-Pohjanmaalla nimikkeille ravintola- ja suurtaloustyöntekijä (68), avustavat hoitotyöntekijät (60) ja lähihoitajat (40).
Työlupalinjaus
Etelä-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten yhteinen työlupalinjaus
Alueellista linjausta koskeva video kuvaa työntekijän oleskelulupaprosessin nopeasti:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Hanna Määttä
Maahanmuuttopäällikkö
+358 295 038 076
Kainuun ELY-keskus
Karoliina Oikarinen
Maahanmuuttoasiantuntija
+358 295 038 622
sähköposti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande
Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.
Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote
Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote
Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.
Norsk e-Fuel AS:n sähköisen polttoaineen tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Rauma (Satakunta, Varsinais-Suomi)8.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Norsk e-Fuel AS suunnittelee sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitosta Raumalle. Laitoksen suunniteltu sijaintipaikka on Rauman Satamassa, Ulko-Petäjäksen niemen kärjessä.
Valkoposkihanhien kevätmuutto vilkastuu7.5.2025 15:24:14 EEST | Tiedote
Viimeisen viikon aikana kymmeniätuhansia valkoposkihanhia saapui Suomeen. Suomeen saapuminen tapahtui kahdessa aallossa, joista toinen tapahtui vappuaattona keskiviikkona 30.4. ja toinen lauantaina 3.5.2025. Etelä- ja Itä-Suomen pelloilla ruokailee nyt yli 200 000 valkoposkihanhea. Päämuutto ei ole vielä tapahtunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme