Kainuun ELY-keskuksen rahoituskatsaus 1/2022
1.7.2022 07:46:57 EEST | Kainuun ELY-keskus | Tiedote
Rahoitusta myönnettiin yritysten ja hankkeiden sekä maaseutualueiden kehittämiseen ja investointeihin sekä ympäristökohteisiin, kuten vesistöjen kunnostamiseen ja rakennusperinnön hoitoon.
Suurin tuki myönnettiin Euroopan sosiaalirahastosta (628 459 eur) Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen - OK-hankkeelle, jota koordinoi Kajaanin ammattikorkeakoulu.
Yrityksen kehittämisavustuksista eniten (282 325 eur) myönnettiin Tulikivi Oyj:lle Suomussalmelle. Rahoitus on osoitettu selvitykseen Haaposen esiintymän geologiasta ja geotekniikasta sekä mineraalin käytettävyydestä valittujen tuotteiden valmistukseen teollisessa mittakaavassa.
Maaseuturahaston investointituista suurin myönnettiin Maitopisara Oy:lle lypsykarjatalouden rakentamiseen (588 935 eur). Maaseuturahaston hanketuesta isoimman tuen sai Kajaanin kaupungin KantriKestävä -hanke (146 463 eur). Oulujärvi Leaderin kautta puolestaan myönnettiin maaseuturahaston hanketukea muun muassa Kesätöitä nuorille -teemahankkeeseen (21 700 eur).
Ympäristöpuolen hankkeissa eniten tukea saivat Kongaksen pohjapato hanke Puolangalla (88 000 eur) sekä Kajaanin Iso-Ruuhijärven kunnostushanke - Kirku-hanke (70 285 eur). Myös rakennusperinnön hoitoon ja kunnostukseen myönnettiin rahoitusta useampaan kohteeseen Kainuussa.
Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen
Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen - OK-hankkeen tavoitteena on edistää työttömien työnhakijoiden ja työmarkkinoilla heikommassa asemassa olevien työllistymistä opinnollistamisen avulla kainuulaisille työpaikoille. Hankkeessa kehitetään toimijaverkoston kanssa yhteinen opinnollistamisen toimintamalli ja kumppanuus-toimijaverkosto koko Kainuuseen.
Asiakkaille osaamisen kehittämisen mahdollisuudet tulevat helpommin saavutettaviksi opinnollistamisen keinoilla ja usein sopiva työpaikka löytyy omalta paikkakunnalta. Osaamista voi kasvattaa työtä tekemällä tai jo hankittua osaamista voi "näyttää toteen" työpaikalla. Todistukseen kirjattu osaaminen usein tukee opintojen tai oppisopimuspaikan hakemisessa sekä työllistymisessä.
Yrityksissä opinnollistaminen ja oppimisympäristöjen tunnistaminen selkeyttää työtehtäviä ja helpottaa rekrytointia sekä uusien työntekijöiden perehdyttämistä. Myös yrittäjät itse sekä henkilökunta voivat kehittää osaamistaan opinnollistamisen kautta.
Hankkeessa työskentelee työpaikkaohjaajia ympäri Kainuuta. Ohjaajat auttavat asiakkaita löytämään sopivan työpaikan ja he sopivat oppimisympäristöjen tunnistamisen kouluttajan kanssa. Hankkeessa on tunnistettu jo lähes 80 oppimisympäristöä yrityksistä, kuntien eri toimipisteistä ja yhdistyksistä. Oppimisympäristöissä on 50 asiakasta opinnollistamisen polulla.
Hankkeen hallinnoijana toimii Kajaanin ammattikorkeakoulu ja se kestää 31.8.2023 asti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
EAKR-hankkeet ja yritysten kehittämisavustukset:
Pasi Loukasmäki, p. 0295 023 224, pasi.loukasmaki@ely-keskus.fi
ESR-hankkeet:
Riitta Ilola, p. 0295 038 224, riitta.ilola@ely-keskus.fi
Maaseutuhankkeet:
Pekka Knuutinen, p. 0295 023 554, pekka.knuutinen@ely-keskus.fi
Ympäristöhankkeet:
Timo Regina, p. 0295 023 887, timo.regina@ely-keskus.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Toiminta on päättynyt 31.12.2025.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun työttömyys kasvoi 4 % marraskuussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli marraskuun lopussa noin 3 300 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 11,0 % oli alueista kuudenneksi matalin. Laaja työttömyys pieneni alueista eniten, 9 %. Työvoiman saatavuus on kohentunut väliaikaisesti, kun työpaikkojen määrä on supistunut matalasuhdanteen takia.
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Mineralsin Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostuksesta28.11.2025 08:24:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin (aiemmin Elementis Minerals) Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:02:51 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Kainuun ELY-keskus antoi perustellun päätelmänsä Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)26.11.2025 10:33:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Solarwind Finland Oy:n Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksen katsotaan oleellisin osin täyttävän YVA-lain ja -asetuksen sisältövaatimukset. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin luonnon monimuotoisuuteen, maisemaan ja vesistöihin kohdistuviin vaikutuksiin sekä yhteisvaikutuksiin muiden tuulivoimahankkeiden kanssa. Lisäksi siinä korostettiin lieventämistoimenpiteiden tärkeyttä.
Kainuun työttömyys kasvoi 6 % lokakuussa25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli lokakuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista viidenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömiä oli lähes kolmasosa työttömistä. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edellisvuotta vähemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




