Kainuun ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon hopeakaivoksen toiminnan laajentamista ja pidentämistä koskevasta YVA-ohjelmasta

Hankevaihtoehdoissa tarkastellaan kahta vaihtoehtoista sijaintia rikastushiekka-altaan laajennusosalle. Lisäksi tarkastellaan rikastushiekan sijoittamista maanalaisen louhoksen täyttöihin. Ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa käsitellään myös ns. nollavaihtoehtoa, jossa kaivostoimintaa ei laajenneta. YVA-ohjelmassa esitetään myös vesistövaikutusten arviointia.
Kainuun ELY-keskus kuulutti YVA-menettelyn yhteysviranomaisena arviointiohjelman 21.3.−19.4.2023. ELY-keskukselle jätettiin yhteensä 13 lausuntoa ja 7 mielipidettä. Aiheesta pidettiin lisäksi yleisötilaisuus 29.3.2023 Sotkamon kunnantalolla. Lausunnoissa ja mielipiteissä korostui erityisesti huoli hankkeen vaikutuksista Sotkamossa sijaitsevaan Pieneen Tipasjärven ja sen alapuoliseen vesistöön. Varsinkin kalastoon ja virkistyskäyttöön kohdistuvat vaikutukset kiinnostivat osallistuneita.
Yhteysviranomainen totesi, että arviointiohjelma täyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen 3 §:n sisältövaatimukset. Lausunnossa on esitetty tarkennuksia ja lisäyksiä huomioitavaksi ympäristövaikutusten arviointiselostukseen. Esimerkiksi kaivannaisjätteiden ominaisuuksista, vesienjärjestelystä ja ympäristön nykytilasta tarvitaan enemmän tietoa tulevaan selostukseen. Lausunnossa painotettiin, että vaikutuksia on arvioitava hankkeen elinkaaren eri vaiheissa. Yhteysviranomainen pyysi lausunnossaan hankevastaavaa tarkistamaan hankevaihtoehtojen määrää ja sisältöä.
Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan toteuttamisen vaihtoehtoja sekä niiden vaikutuksia YVA-lain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma on hankkeesta vastaavan laatima esitys YVA-menettelyssä tehtävistä selvityksistä ja käytettävistä arviointimenetelmistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus, ympäristöasiantuntija Elli Moilanen,
elli.moilanen@ely-keskus.fi, p. 040 516 7905
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun talous elpyy hiljalleen ja alueen elinvoimaisuus vahvistuu29.4.2025 09:03:08 EEST | Tiedote
Kainuun kevään 2025 Alueelliset kehitysnäkymät on julkaistu. Alueelliset kehitysnäkymät ovat ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys maakuntien ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä.
Kainuun työttömien määrä lisääntyi 9 % maaliskuussa24.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli maaliskuun lopussa noin 3 500 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 11,6 % oli alueista kahdeksanneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömyys pieneni edelliskuusta. Laaja työttömyys väheni alueista eniten. Työvoiman kysyntä laski huomattavasti.
Kajaanin Romun hallintopakkopäätös on päivitetty23.4.2025 10:00:16 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut Kajaanin Romulle uuden hallintopakkopäätöksen, joka kumoaa aiemman vuonna 2020 annetun päätöksen. Päätös liittyy laitokselle myönnettyyn uuteen ympäristölupaan.
Ristijärven Louhenkankaan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointi on käynnistynyt15.4.2025 08:33:33 EEST | Tiedote
ABO Energy Suomi Oy suunnittelee tuulivoimaloiden rakentamista Ristijärven Louhenkankaalla. Hankkeeseen liittyy myös sähkönsiirto Hyrynsalmen kunnan puolella sijaitsevalle sähköasemalle. Kainuun ELY-keskukselle on jätetty hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma), joka on nyt nähtävillä.
Kainuun ELY-keskus ja OSK Lumimuutos suojelevat Haarasuon - Raakut ja luonto kiittävät14.4.2025 14:04:34 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus ja Osuuskunta Lumimuutos suojelevat Suomussalmella sijaitsevan Haarasuon luonnonsuojelualueeksi. Luontokohde on itsessään alueellisesti tärkeä elinympäristö, mutta myös tärkeä Hukkajoen raakkujen kannalta. Finnair on yhdessä Airbusin kanssa tukenut Osuuskunta Lumimuutoksen ennallistamistoimia osana 100-vuotisjuhlallisuuksiaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme