Kainuun ELY-keskus

Kainuun kaivoissa riittää vielä vesi

Jaa
Kaivoissa on riittänyt vielä vettä helteistä huolimatta. Kainuussa on noin 10000 asukasta kiinteistökohtaisen vesijärjestelmän varassa ja lisäksi myös vapaa-ajan asunnoilla on kaivoja.
Rengaskaivo rakenteilla. Karkearakeiset maalajit ovat hyvä maaperä kaivolle. (Kuva ELY/Timo Piirainen)
Rengaskaivo rakenteilla. Karkearakeiset maalajit ovat hyvä maaperä kaivolle. (Kuva ELY/Timo Piirainen)

Ilmatieteenlaitos ennustaa, että Suomessa on alkamassa uusi helle- ja kuivuusjakso. Kainuun alueella kaivoissa on vesi toistaiseksi riittänyt, kertoo Kainuun ELY-keskuksen vesitalousasiantuntija Timo Piirainen.
Viimeisimmät vaikeat kuivuusvuodet ajoittuvat vuosille 2002 ja 2003 jolloin kuivuustilanteen yli yritettiin päästä mm. siten että joihinkin haja-asutusalueiden kaivoihin ajettiin vettä säiliöautoilla.
”Tällöin rakennettiin runsaasti uusia kaivoja, joka osaltaan on parantanut varautumista mahdollisiin tuleviin kuivuusjaksoihin”. Piirainen sanoo.
Pohjaveden hyödyntämiseen liittyvät geologiset lähtökohdat vaihtelevat maamme eri osissa. Pohjaveden käyttöedellytykset Kainuussa ovat Timo Piiraisen mukaan yleisesti ottaen hyvät.

”Vaikeutena kaivon teossa on kuitenkin kaivopaikan löytyminen sellaiselta alueelta, jossa olisi riittävästi hyvälaatuista vettä. Kaivopaikan määrittämiseen tarvittavan kevyen teknisen menetelmän puuttumisen vuoksi varsinkin maakaivoja on rakennettu enemmän tai vähemmän onnekkaasti.”

Harjualueet hyviä. savikot hankalia

Harjualueiden karkearakeisista maalajeista, hiekasta ja sorasta, voidaan saada suuria vesimääriä. Hienorakeisista maalajeista, kuten savesta vedensaanti on vaikeaa, toteaa vesitalousasiantuntija Timo Piirainen.
Kainuussa yleinen maalaji, moreeni, on usein heikosti vettä johtavaa ja siitä saatavat vesimäärät ovat pieniä.
”Betonirengaskaivoissa mahdollisesti esiintyvä vedenpuute johtuu usein kaivon riittämättömästä syvyydestä tai paljolti myös virheellisestä rakentamistavasta. Kaivoalueen paikka on voitu valita väärin rinteiden yläosista, missä pohjavettä esiintyy niukasti.”
Timo Piirainen huomauttaa, että kiinteistön maa-alueen koko on eräs onnistumista rajoittava tekijä kaivoa rakennettaessa. Kaivo halutaan tehdä omalle tontille, vaikka lähtökohdat siihen eivät olisikaan suotuisat.
Kaivon syventämisellä pyritään veden läpäisevyyttä parantamalla saamaan veden tulo kaivoon suuremmaksi. Syventämisellä voidaan kasvattaa myös käytettävissä olevaa vesitilavuutta. Joissakin tapauksissa veden varastotilavuutta voidaan kasvattaa asentamalla kaivonrenkaiden viereen toiset renkaat ja yhdistämällä kaivot väliputkella.
”Syventäminen kannattaa, mikäli kaivoveden riittävyysongelma on lyhytaikainen ja vedenlaatu on hyvä.”
Kallioperässä olevan kalliopohjaveden määrä riippuu käytännössä kallion rikkonaisuudesta, eli kallion halkeamien ja rakojen määrästä. Antoisuuteen vaikuttavat lisäksi rakojen suunnat, niiden keskinäiset yhteydet sekä avonaisuus. Kallioporakaivoista saadaan useimmiten riittävä määrä yksittäisen talouden tarpeisiin.

Kesä on hyvää aikaa huoltaa kaivo

Kaivoympäristöön on saattanut tulla ajan myötä kasvavaa likaavaa kuormitusta, jota voivat täydentää veden luonnolliset laatuhaitat, sanoo Timo Piirainen.. Kaivoveden laatu voi huonontua käytön aikana monesta syystä.
”Usein veden laatuongelmien syyt ovat lähtöisin jo kaivon huonosta sijoittamisesta siten, että epäpuhtaudet ja likaavat toiminnot sijaitsevat lähellä vedenottamoa. Kaivoalueen muotoilu ja pengerrys voivat olla puutteellisia. Ajan kuluessa kaivon tekninen kunto saattaa heikentyä esimerkiksi kansirakenteiden tai rengasvälien osalta siten, että vedenlaatu kärsii.”
Kaivonpohja voi joissakin kaivoissa myös liettyä. Kunnostustoimilla ja säännöllisellä kaivon puhdistuksella pidetään kaivon ympäristö, kaivorakenteet ja pohja kunnossa. Vedensiirtolaitteiden, kuten pumpun ja painesäiliön kunnossapito ja ennakoiva huolto ovat myös osa toimivaa kiinteistöjen vesihuoltoa, Piirainen muistuttaa.
”Kaivovesi kannattaa tutkituttaa, jos epäilee veden saastuneen tai se maistuu, haisee tai näyttää omituiselta.”

Kansi kuntoon - varaudu häiriöihin

Lämpimään kesään kuuluvat usein voimakkaan ukkoskuurot ja rankkasateet, joita on kuluvana kesänä esiintynyt muun muassa Sotkamossa ja Kajaanissa. Voimakkaiden sadekuurojen seurauksena pintavedet voivat ajautua talousvesikaivoon.
Kaivorakenteet ovat olleet ja ovat edelleen varsinkin kansirakenteiden osalta usein puutteellisia, harmittelee Timo Piirainen.
”Kaivon kannen on oltava tiivis, jotta kaivoon ei pääse pieneläimiä, sadevesiä tai muita vedenlaatua ja siten veden käyttäjien terveyttä heikentäviä tekijöitä. Kannen on oltava vahvatekoinen, jotta ihmiset eivät voi vahingossa pudota kaivoon kannen läpi.”
Jos perheessä on pieniä lapsia, kannen on hyvä olla lukittava. Lukittava kansi estää myös mahdollisia ilkivallan tekijöitä pilaamasta kaivovettä. Kaivon kannessa on oltava tuuletusputki ja myös pieni tarkastus-/vesinäytteenottoluukku olisi hyvä olla olemassa.Kotitalouksissa tulisi olla esimerkiksi sähkökatkosten tai muita häiriötilanteita varten jonkin verran vettä varastossa, muistuttaa Kainuun ELY-keskuksen vesitalousasiantuntija Timo Piirainen.

”Veden kuljetus- ja säilytysastioiden on oltava puhtaita, sopivasta materiaalista valmistettuja ja vain vesiastioina käytettäviä.”

Astioissa oleva vesi tulisi säilyttää viileässä, jolloin se pysyy käyttökelpoisena useidenkin vuorokausien ajan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kainuun ELY-keskus
Vesitalousasiantuntija Timo Piirainen, p. 0295 023877
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Rengaskaivo rakenteilla. Karkearakeiset maalajit ovat hyvä maaperä kaivolle. (Kuva ELY/Timo Piirainen)
Rengaskaivo rakenteilla. Karkearakeiset maalajit ovat hyvä maaperä kaivolle. (Kuva ELY/Timo Piirainen)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus
Kalliokatu 4
87100 Kajaani

029 502 3500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kainuu

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye