Kainuun työttömyys pieneni huhtikuussa vuoden takaisesta

Kainuussa oli huhtikuun lopussa 2 915 työtöntä työnhakijaa, mikä on 46 henkeä vähemmän (-2 %) kuin vuotta aiemmin. Prosentuaalisesti tarkasteltuna pienentyminen oli ELY-keskusalueista neljänneksi suurinta, koko maassa työttömyys lisääntyi 3 %.
Kainuun työttömistä työnhakijoista kokoaikaisesti lomautettuja oli 336, mikä on 33 henkeä enemmän (+11 %) kuin vuotta aiemmin. Työttömien (pl. lomautetut) määrä vähentyi vuoden takaisesta 79 hengellä (-3 %) 2 579:ään.
Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 9,5 %. Tämä oli ELY-keskusalueista kahdeksanneksi vähiten ja 0,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten. Koko maassa työttömyysaste oli 9,3 % (+0,2 prosenttiyksikköä).
Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi pitkän pienentymisen jälkeen merkittävästi koronakriisin ensimmäisen vuoden ajan, mutta on ollut jo viimeisen vuoden koronakriisiä edeltävää tasoa matalammalla. Huhtikuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä oli 562, mikä on 21 % vähemmän (-152) kuin vuotta aiemmin.
Työpaikkoja paljon tarjolla, tekijöistä pulaa
Työvoiman kysyntä oli Kainuussa vuonna 2021 ennätyksellistä ja jatkui vilkkaana alkuvuonna 2022, mutta tämän jälkeen kysyntä hiipui. Uusien avoimien työpaikkojen määrä on kuitenkin jälleen kasvanut joulukuusta lähtien ja huhtikuussa työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin sekä kuntakokeiluihin 1 % enemmän (+10) kuin vuotta aiemmin, yhteensä 1 134.
Tekijöistä on pulaa alalla kuin alalla ja kuun lopussa useissa ammateissa oli vähemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Vaikeinta oli löytää informaatio- ja tietoliikenneteknologian asiantuntijoita, suojelu- ja vartiointityöntekijöitä sekä terveydenhuollon erityisasiantuntijoita, kuten lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä. Haastavaa oli löytää myös muun muassa terveydenhuollon asiantuntijoita, kuten sairaanhoitajia, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöitä sekä opettajia ja muita opetusalan erityisasiantuntijoita.
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 20. kesäkuuta 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
työvoima-asiantuntija Atte Laitinen, 0295 023 886
Sposti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
www.elykeskus.fi/kainuu
Kainuun TE-toimisto
johtaja Pauli Piilma, 0295 039 106
Sposti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun talous elpyy hiljalleen ja alueen elinvoimaisuus vahvistuu29.4.2025 09:03:08 EEST | Tiedote
Kainuun kevään 2025 Alueelliset kehitysnäkymät on julkaistu. Alueelliset kehitysnäkymät ovat ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys maakuntien ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä.
Kainuun työttömien määrä lisääntyi 9 % maaliskuussa24.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli maaliskuun lopussa noin 3 500 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 11,6 % oli alueista kahdeksanneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömyys pieneni edelliskuusta. Laaja työttömyys väheni alueista eniten. Työvoiman kysyntä laski huomattavasti.
Kajaanin Romun hallintopakkopäätös on päivitetty23.4.2025 10:00:16 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut Kajaanin Romulle uuden hallintopakkopäätöksen, joka kumoaa aiemman vuonna 2020 annetun päätöksen. Päätös liittyy laitokselle myönnettyyn uuteen ympäristölupaan.
Ristijärven Louhenkankaan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointi on käynnistynyt15.4.2025 08:33:33 EEST | Tiedote
ABO Energy Suomi Oy suunnittelee tuulivoimaloiden rakentamista Ristijärven Louhenkankaalla. Hankkeeseen liittyy myös sähkönsiirto Hyrynsalmen kunnan puolella sijaitsevalle sähköasemalle. Kainuun ELY-keskukselle on jätetty hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma), joka on nyt nähtävillä.
Kainuun ELY-keskus ja OSK Lumimuutos suojelevat Haarasuon - Raakut ja luonto kiittävät14.4.2025 14:04:34 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus ja Osuuskunta Lumimuutos suojelevat Suomussalmella sijaitsevan Haarasuon luonnonsuojelualueeksi. Luontokohde on itsessään alueellisesti tärkeä elinympäristö, mutta myös tärkeä Hukkajoen raakkujen kannalta. Finnair on yhdessä Airbusin kanssa tukenut Osuuskunta Lumimuutoksen ennallistamistoimia osana 100-vuotisjuhlallisuuksiaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme