Kajaanin Paltaniemen lampiin kunnostussuunnitelma
Kajaanin Paltaniemi on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Paltaniemen alueella sijaitsevat lammet (Porolanlampi, Haukilampi, Juusolanlampi, Kourulampi) ovat kooltaan alle 10 ha:n lampia, lampien suurimmat syvyydet vaihtelevat 3 ja 9 metrin välillä. Lammet ovat hyvää huonommassa ekologisessa tilassa. Lammissa on ollut säännöllisesti runsaita sinileväkukintoja.
Kainuun ELY-keskus rahoittaa parhaillaan työn alla olevan Paltaniemen lampien hajakuormitus- ja kunnostussuunnitelman. Kunnostussuunnittelun ensisijaisena tavoitteena on esittää toimenpiteet lampien hyvää huonomman ekologisen tilan parantamiseksi.
Suunnittelutyön toteuttaa FCG Oy, ja suunnittelutyö valmistuu 30.11.2021 mennessä. Suunnittelu perustuu mm. valuma-alueilla tehtäviin maastoselvityksiin ja suunnitteluun sisältyy myös koekalastus.
Paltaniemen lammissa koekalastetaan koekalastusverkoilla 29.8.-3.9.2021 välisenä aikana.
Suunnittelutyön tuloksista tiedotetaan myöhemmin syksyn 2021 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo Piirainen, vesitalousasiantuntija
Kainuun ELY-keskus
+358 295 023 877
timo.piirainen@ely-keskus.fi
Hannu Verronen, projektipäällikkö
FCG Oy
p.0400284374
hannu.verronen@fcg.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Puolangan Vaarinkankaan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtäville (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)22.10.2025 11:51:36 EEST | Tiedote
Haarasuonkankaan Tuulipuisto Ky on toimittanut Kainuun ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Puolangan Vaarinkankaan tuulivoimahankkeesta. Puolangan kunnan lounaisosaan sijoittuvalle hankealueelle ollaan suunnittelemassa enintään 12 voimalaa. Ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä 1.12. saakka. Hankkeen yleisötilaisuus pidetään 11.11.2025 Puolankajärven koululla.
Kainuun työttömyys pieneni toista kuukautta putkeen21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli syyskuun lopussa vajaat 2 800 työtöntä työnhakijaa. Työttömyys laski Kainuussa ainoana alueena. Työttömyysaste oli alueista neljänneksi matalin. Työvoiman kysyntä oli lähellä vuoden takaista tasoa.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 09:32:29 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Naapurinvaaran valtakunnallinen maisemanhoitoalue hyväksyttiin OECM-alueeksi14.10.2025 12:38:02 EEST | Tiedote
Naapurinvaaran valtakunnallisella maisemanhoitoalueella on tehty vuosia töitä arvokkaan luonnon ja maiseman säilymiseksi. Luontoarvojen pitkäjänteinen suojelu oli yksi kriteereistä, jonka perusteella ympäristöministeriö hyväksyi Naapurinvaaran maisemanhoitoalueen monimuotoisuutta tukevaksi alueeksi (OECM). Päätöksen myötä Naapurinvaaran hehtaarit kirjataan maailmanlaajuiseen suojeltujen ja monimuotoisuutta tukevien alueiden tietokantaan, ja ne ovat osa Suomen suojelutavoitteiden täyttymistä.
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksen täydennys nähtäville (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)7.10.2025 09:48:58 EEST | Tiedote
Solarwind Finland Oy suunnittelee tuulivoimaloiden rakentamista Puolangan Ahvenvaaraan. Kainuun ELY-keskukselle on jätetty täydennys hanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA-selostus), ja se on nyt nähtävillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
