Kaksi suomalaista finaaliin eurooppalaisessa Innovation in Politics Awards -kilpailussa
Innovation in Politics Awards on Euroopan laajuinen kilpailu, jonka järjestää Innovation in Politics Institute. Kilpailussa palkitaan parhaita yhteiskunnallisia projekteja ja hankkeita kaikkialta Euroopasta. Kilpailu on poliittisesti ja alueellisesti riippumaton.
Loppukilpailuun selviytyi 80 hanketta – mukana kaksi suomalaista
Kilpailuun jätettiin yhteensä 402 hanketta kahdeksassa sarjassa: sivistys ja kulttuuri, demokratia, ihmisoikeudet, yhteisöllisyys, ekologia, hyvinvointi, työmarkkinat ja elämän laatu. Suurin osa kilpailuun lähetetyistä hankkeista oli tänä vuonna yhteisöllisyys-sarjassa. Loppukilpailussa on mukana 80 hanketta eli 10 kussakin sarjassa.
Suomesta finaaliin pääsi kaksi hanketta. Hyvinvointi-sarjassa voitosta kilpailee Suomen Yrittäjien hanke COMPETENT TEACHERS – ENTREPRENEURIAL YOUTHS, joka tukee yrittäjyyskoulutuksen vahvistamista oppilaitoksissa. Hankkeen neuvottelukunnassa on vahvasti mukana Opetushallitus.
Ekologia-sarjan voitosta kilpailee Iin kunnan hanke RESOURCE-WISE II: LOCAL SOLUTIONS TO GLOBAL CHALLENGES, jolla kunta muuttaa energiankäyttöään uusiutuviin lähteisiin perustuvaksi ja luo monella tavalla työllisyyttä ja hyvinvointia.
Kilpailun voittajat julkistetaan 4. joulukuuta 2019 juhlagaalassa Berliinissä.
Kaikki finalistit: https: /innovationinpolitics.eu/finalists2019
Kilpailu edistää eurooppalaisia arvoja ja demokratiaa
– Suomi oli mukana kilpailussa ensimmäistä kertaa, ja haluamme kiittää kaikkia mukana olleita suomalaisia organisaatioita. Voimme olla ylpeitä, että kaksi suomalaista hanketta ylsi loppukilpailuun saakka. Lopulliset sijoitukset ratkeavat 4.12. järjestettävässä juhlagaalassa Berliinissä. Yhteiskunnalliset hankkeet lisäävät hyvinvointia ja osoittavat, että eurooppalaiset arvot ja demokratia toimivat, vaikka moni yrittää muuta väittää, sanoo kilpailua Suomessa edustavan Mailand Communicationsin toimitusjohtaja Alpo Räinä.
– Palkitsemme ja tuemme eurooppalaisia poliitikkoja, virkamiehiä, yrityksiä ja organisaatioita, joilla on rohkeutta uudistaa yhteiskuntaa ja tuottaa hyvinvointia. Haluamme vahvistaa demokratiaa ja demokraattisia poliitikkoja esimerkkien kautta. Tämä lähestymistapa on saanut vahvan hyväksynnän –kilpailu kasvaa ja on vaikuttavampi vuosi vuodelta, sanoo Edward Strasser, Innovation in Politics Instituten toimitusjohtaja ja yksi perustajista.
Innovation in Politics Awards lyhyesti
Innovation in Politics Awards -kilpailun järjestää ja palkinnot jakaa Innovation in Politics Institute. Se on Euroopan laajuinen organisaatio, jolla on toimistot Wienissä ja Berliinissä sekä yhteistyökumppanit Belgiassa, Bulgariassa, Irlannissa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Kreikassa, Liettuassa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa sekä Sveitsissä.
Innovation in Politics Institute haluaa vahvistaa poliittista ja yhteiskunnallista työtä Euroopassa palkitsemalla ja tukemalla rohkeita, luovia henkilöitä ja tahoja, jotka luovat uutta ja saavuttavat konkreettisia tuloksia – riippumatta puoluekannasta tai asemasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja kilpailusta:
Alpo Räinä, Mailand Communications Oy, 040 5670212, alpo.raina@mailand.fi
Lisätietoja finaaliin päässeistä hankkeista:
Päivi Ojala, Suomen Yrittäjät, 040 5822368, paivi.ojala@yrittajat.fi
Leena Vuotovesi, Iin kunta/Micropolis Oy, 040 7514318, leena.vuotovesi@micropolis.fi
Tietoja julkaisijasta
Mailand Communications OyArkadiankatu 16 B 26
00100 Helsinki, Finland
+358405670212http://www.mailand.fi
Mailand is a PR and public affairs consultancy for companies and organisations who want to lead better, serve better and increase their value. Therefore, our clients include people and businesses, who excel in rethinking industries and making a positive impact in the society.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mailand Communications Oy
Rajat ylittävä terveystieto tutkijoiden käyttöön EU:ssa24.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppa astuu uuteen datavetoisen lääketieteellisen tutkimuksen aikakauteen Euroopan terveystietoalue -asetuksen (European Health Data Space, EHDS) myötä.
Euroopan terveystietoalue edistää tutkimusta ja innovaatioita23.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi datavetoinen terveydenhuollon aikakausi alkaa, kun Euroopan terveystietoalue (EHDS) tulee voimaan vuonna 2029. Se tarjoaa tutkijoille ja akateemiselle yhteisölle turvallista, korkealaatuista ja GDPR:n mukaista terveystietoa ennen näkemättömällä tavalla. Terveystietoalue on suuri edistysaskel eurooppalaiselle terveydenhuollolle, tieteelle ja innovaatioille – Made in Europe, on European data.
Valourin sadas ETP listattu Tukholman Spotlight-pörssissä22.10.2025 15:45:00 EEST | Tiedote
100 ETP:tä listattuna: Valour Sky (SKY) SEK ETP (ISIN CH1108681516) on listattu Tukholman Spotlight-pörssissä, ja se on Valourin sadas pörssilistattu tuote Euroopassa. Mikä SKY on: SKY on Sky-ekosysteemin, MakerDAO:n seuraajan, hallintotoken, jota käytetään äänestämään sen stablecoin- ja vakuudellisen lainanantoinfrastruktuurin parametreista ja tiekarttapäätöksistä. ETP tarjoaa sijoittajille säännellyn pääsyn huippuluokan DeFi-hallintovaroihin. Tärkeä virstanpylväs ja alan johtajuus: Tämän listauksen myötä Valour saavuttaa tälle vuodelle asettamansa sadan ETP:n tavoitteen ja ylläpitää maailman laajinta digitaalisten omaisuuserien ETP-valikoimaa tärkeimmillä pörssimarkkinoilla, kuten Spotlightissa, Börse Frankfurtissa, SIX Swiss Exchangessa, Lontoon pörssissä ja Euronextissa Pariisissa ja Amsterdamissa.
Tekoälyllä koko toimitusketju lisää kestävyyttä ja kilpailukykyä29.9.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Kestävyyssiirtymän vauhdittaminen edellyttää tiiviimpää yhteistyötä teollisuuden toimitusketjuissa. Esimerkiksi laivanrakennuksessa tehdään pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavat ratkaisut jo suunnittelupöydällä. Datan saatavuus on yhä haaste, mutta tekoäly poistaa datan määrään liittyviä esteitä.
Multitude juhlistaa 20 vuoden kasvuaan ja 10 vuoden uraansa Frankfurtin pörssissä18.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Digitaaliseen rahoitukseen ja verkkopankkitoimintaan erikoistunut suomalaislähtöinen fintech-konserni Multitude juhlistaa 20-vuotista matkaansa asiakkaidensa ja henkilöstönsä kanssa Suomessa syyskuussa 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme