Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kaloilla taas mahdollisuus nousta Hiitolanjokeen

Jaa
Hiitolanjoen Voima Oy:lle myönnetty vesitalouslupa mahdollistaa pohjapadon ja tekokosken rakentamisen sekä vesivoimalaitospadon osittaisen purkamisen Rautjärvellä. Kunnostusten jälkeen kalat pääsevät kulkemaan voimalaitosalueen ohi.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Hiitolanjoen Voima Oy:lle vesitalousluvan Hiitolanjoen Ritakosken kalataloudelliselle kunnostukselle. Kunnostushankkeessa rakennetaan pohjapato ja tekokoski sekä puretaan osa vesivoimalaitoksen säännöstelypadosta. Luvan saajan tulee tarkkailla hankkeen vaikutuksia vedenlaatuun ja vedenpinnan korkeuteen.

Rakennettavalta pohjapadolta voimalaitosrakennukselle ulottuva hankealue on kokonaisuudessaan noin 180 metriä pitkä. Voimalaitosrakennukseen ei tehdä merkittäviä muutoksia. Säännöstelypadon osittaisen purkamisen lisäksi voimalaitoksen yläkanavaa täytetään. Ritakosken voimalaitosalueen kulttuurihistoriallinen arvo on huomioitu hankkeen suunnittelussa ja annetun vesitalousluvan määräyksissä.

Hankkeessa toteutetaan kansallista kalatiestrategiaa, jossa tavoitteena on muun muassa uhanalaisten kalakantojen vahvistaminen elinvoimaisiksi. Hiitolanjoki on kalatiestrategian kärkikohteita Kaakkois-Suomessa.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt aiemmin vesitalousluvat Lahnasenkosken ja Kangaskosken voimalaitosalueiden kalataloudellisille kunnostuksille. Kangaskosken kunnostushanke valmistui marraskuussa 2021. Tavoitteena on, että kaikki kolme kalataloudellista kunnostushanketta on toteutettu vuoteen 2024 mennessä. Hankkeiden myötä Hiitolanjoen kalataloudellinen arvo nousee merkittävästi, kun vaelluskaloille vapautuu kulku Laatokalta Ritakosken yläpuolisille vesialueille, kuten Silamusjoen poikastuotantoalueille. Kunnostushankkeita vetää Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö.

Lupapäätös (diaarinumero ESAVI/19194/2021) on nähtävillä Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa.

Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.

Lisätietoja:

ympäristöneuvos Päivi Jaara, p. 0295 016 406

ympäristöneuvos Ville Salonen, p. 0295 016 508

ympäristöylitarkastaja Perttu Ottelin, p. 0295 016 711

etunimi.sukunimi@avi.fi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Supervision of wild berry picking: occupational safety and health authority is prepared to investigate pickers’ status26.6.2025 07:57:00 EEST | Press release

According to preliminary information received by the occupational safety and health authority, the organisation of picking and pickers’ backgrounds will be even more diverse this year. Inspectors will likely need to determine whether pickers are in an employment relationship or if they fall under the category of pickers as defined in the Berry Act. This determination is not based on the title of the contract, but rather on how the work is actually organized in practice.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye