Kannanotto: Nuorten hyvinvointi vaatii hallitukselta kiireisiä toimenpiteitä
13.4.2021 13:30:00 EEST | Lastensuojelun Keskusliitto | Tiedote

Huoli nuorten hyvinvoinnin vaarantumisesta koronakriisissä ei valitettavasti ole ollut turha. Kriisi on vaikuttanut nuoriin niin perheisiin kohdistuneiden paineiden kuin etäopetusjaksojen ja tarjotun tuen puutteiden kautta. Myös näköalattomuus ja epävarmuus tulevaisuudesta kuormittavat nuoria. Hallituksen kehys- ja puoliväliriihessä tulee kiinnittää erityistä huomiota kriisin jälkihoitoon nuorten osalta.
Oppilas- ja opiskelijahuolto olisi luonteva tapa tarjota nuorille nopeaa matalan kynnyksen apua, mutta koronakriisin aikana se ei ole pystynyt vastaamaan palvelutarpeeseen. Kuntien oman arvion mukaan lastensuojelun asiakkaiden on ollut vaikeaa saada koulutoimen tai oppilashuollon palveluita jopa 56 % kunnista, ja vaikeuksia saada lasten- ja nuorisopsykiatrian palveluita oli vieläkin useammin.
Lähes kaikki kunnat arvioivat koronaepidemian vaikutusten heijastuvan lasten ja perheiden hyvinvointiin vielä vuosienkin kuluttua ja lastensuojelun palvelutarpeen kasvun jatkuvan. Lastensuojelun Keskusliitto ja THL julkaisevat lähiaikoina raportin kunnille suunnatusta kyselystä.
Kouluissa on korjattava eristäytymisen seurauksia
Kriisin jälkihoidossa on otettava huomioon nuorten psyykkinen kuormitus, sosiaalisen eristäytymisen seuraukset sekä etäopetusjaksoista syntynyt oppimisvaje. Kouluihin on luotava joustavia, lapsilähtöisiä keinoja kuroa oppimisvajetta kiinni. Yläluokilla tulisi luoda mahdollisuuksia uusia kursseja tai korottaa numeroita, jotta hakeutuminen toisen asteen opintoihin ei vaikeudu heillä, joita kriisi on kohdellut rajusti.
Paluu normaaliin kouluarkeen vaatii myös yhteisöllistä toipumista. Hyvä vuorovaikutus oppilaiden kesken on turvattava ja kouluyhteisön yhteishenkeä on vahvistettava, kun koronakuplat puretaan. Osalla oppilaista sosiaalinen eristäytyminen on voinut edetä pitkälle ja paluu voi olla vaikea. Vertaissuhteiden ohentuminen voi vaikuttaa pitkään oppilaitosten ilmapiiriin, ellei asiaan kiinnitetä huomiota.
Vauvaperheiden ahdinko on edelleen piilossa
Nuorten lisäksi huomiota tulee kiinnittää erityisesti vauvaperheiden peruspalveluihin ja toimeentuloon. Lapsiperheiden etuuksien näkökulmasta tilanne junnaa paikallaan, vaikka lapsiperheköyhyys painottuu selkeimmin juuri pikkulapsivaiheeseen. Neuvolatyöstä on karsittu resursseja koronakriisin aikana, eikä palveluvajetta ole kurottu umpeen. Vauvaperheiden ahdinko jää piiloon, eivätkä ne ohjaudu tarvitsemaansa palveluun, kuten ensikotiin.
Ei äkillisiä muutoksia järjestöjen rahoitukseen
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitus on muutoksessa. Rahoitusta uudistettaessa on pidettävä huoli siitä, että uudistuksella tuetaan – ei vaaranneta järjestöjen yhteiskunnallista tehtävää. On erittäin tärkeää, että järjestöjen toimintaedellytykset ja rahoitus turvataan pitkäjänteisesti.
Lue koko kannanotto tästä:
https://www.lskl.fi/kannanotot/nuorten-hyvinvointi-vaatii-hallitukselta-kiireisia-toimenpiteita/
Lisätietoja antaa:
Toiminnanjohtaja Hanna Heinonen
Lastensuojelun Keskusliitto
hanna.heinonen@lskl.fi
P. 040 838 4027
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lapsi- ja perhejärjestöjen verkostoon kuuluvat Ensi- ja turvakotien liitto, Suomen Vanhempainliitto, Väestöliitto, Pelastakaa Lapset, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Lastensuojelun Keskusliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto
Ehdotetut sosiaalihuollon säästöt osuvat rajusti lapsiin ja nuoriin13.2.2026 07:58:43 EET | Tiedote
Sosiaalihuollon palvelu-uudistusta valmistelleen työryhmän ehdotus heikentäisi toteutuessaan lastensuojelun asiakkaiden oikeusturvaa ja palveluiden saatavuutta. Pahimmillaan uudistus voisi tarkoittaa lastensuojelun avohuollon alasajoa.
Lapsi- ja perhejärjestöt: Jälkihuollossa olevia nuoria ei voi velvoittaa nostamaan opintolainaa12.2.2026 09:27:31 EET | Tiedote
Lapsi- ja perhejärjestöt ovat erittäin huolissaan Kelan uuden linjauksen vaikutuksista jälkihuollon nuorille. Kun yhteiskunta päättää ottaa lapsen huostaan, on vastuu kannettava loppuun saakka.
Avohuollon palveluiden saatavuus on turvattava lastensuojelussa28.1.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Julkaistavissa 28.1.2026: Avohuollon rooli lastensuojelun kokonaisuudessa on merkittävä, mutta julkisessa keskustelussa ja kehittämistyössä se jää usein sijaishuollon varjoon. Uuden selvityksen mukaan avohuollon palveluiden saatavuus on hyvinvointialueilla puutteellista, vaikka toimivalla avohuollolla voitaisiin estää ongelmien kärjistymistä ja vähentää huostaanottoja, ja sitä kautta myös säästää kustannuksissa huomattavasti.
Syyskokous 2025: Pentti Lemmetyinen on Lastensuojelun Keskusliiton uusi puheenjohtaja24.11.2025 14:34:50 EET | Tiedote
Lastensuojelun Keskusliiton syyskokouksessa luotiin katsaus kuluvaan vuoteen sekä liiton tuleviin haasteisiin sekä valittiin yhdistykselle uusi puheenjohtaja. Pentti Lemmetyinen aloittaa tehtävässään vuoden 2026 alusta lukien.
Lapsen oikeuksien viikko muistuttaa lapsen oikeudesta kuulua13.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Lapsen oikeuksien viikolla 17.–23.11.2025 juhlitaan jokaisen lapsen ja nuoren oikeutta tulla nähdyksi ja kuulluksi sekä kuulua yhteisöihin. Kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä osuu torstaille 20.11. ja kansallinen Lapset mukaan töihin -päivä perjantaille 21.11.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





