Kannattavuuskysely: Sähköurakoitsijoiden tuloskehitys vakaata
12.8.2019 08:35:39 EEST | Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry | Tiedote
STUL:n jäsenyritysten liikevaihdot ovat kasvaneet selvästi kolmen viime vuoden aikana. Vuonna 2018 keskimääräinen sähköasennusalan yritys ylsi 3,2 prosentin kasvuun. Vaikka kasvuvauhti hidastui edelliseen vuoteen verrattuna, se oli silti edelleen koko Suomen talouden kasvuvahtia nopeampaa ja linjassa muun rakentamisalan kanssa.
Kaikilla ei mene hyvin
Leimaavaa on edelleen kehityksen epätasaisuus: parhaiten pärjänneen neljänneksen liikevaihto kasvoi 25 prosenttia tai enemmän ja heikoimman laski 13 prosenttia tai enemmän. Myös kokoluokittain tarkasteltuna liikevaihdon kehitys on epätasaista. 1-5 miljoonan euron liikevaihtoa tekevät yritykset kasvoivat keskimäärin 5,5 prosenttia, kun taas pienimpien yritysten liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla.
Kannattavuustutkimuksessa mukana olleet STUL:n jäsenyritykset työllistävät keskimäärin 7 henkilöä ja keskimääräinen liikevaihto on 548 000 euroa.
Kannattavuudessa myönteinen kehitys
Tutkimuksessa analysoitujen yritysten keskimääräinen kannattavuus on parantunut vuodesta 2017 sekä käyttökatteella että nettotuloksella mitattuna. Käyttökatteen mediaani, 7,0 prosenttia, kasvoi 0,3 prosenttiyksikköä edellisen vuoden tasosta ja se on korkeimmillaan seitsemään vuoteen.
Sähköasennusalalla on kohtuulliseksi luokiteltavan käyttökateprosentin rajana pidetty 7 prosenttia. Nyt puolet osakeyhtiöistä ylitti tuon rajan ja 37 prosenttia yrityksistä saavutti yli 10 prosentin käyttökatetason.
Nettotulosprosentti kasvoi kaikissa kokoluokissa vuonna 2018. Hajonta on kuitenkin melkoinen: parhaimman neljänneksen nettotulosprosentti oli 8,3 prosenttia ja heikoimman 0,1 prosenttia. Valitettavasti tutkituista yrityksistä neljäsosan tulos oli edellisvuoden tavoin tappiolla.
Keskimääräiset käyttökatteet ja nettotulokset ovat suhteellisesti parhaita pohjoissuomalaisilla urakoitsijoilla.
Vakavaraisuus vahva, maksuvalmius kunnossa
STUL:n urakoitsijajäsenten omavaraisuus on huippuluokkaa. Tässäkin kannattavuustutkimuksessa omavaraisuusasteen mediaani - 53,9 prosenttia - oli liiton tutkimushistorian parhaimmistoa.
- Keskimääräinen vakavaraisuus on hyvä tai erinomainen kaikissa kokoluokissa. Myös yritysten vakavaraisuus ja maksuvalmius pysyy vuodesta toiseen ilahduttavalla tasolla, sanoo STUL:n talousjohtaja Sami Pilkkikangas.
Omavaraisuusasteella mitattuna vakavaraisimpia ovat 5-10 miljoonan liikevaihtoa tekevät jäsenyritykset. Suhteessa eniten vierasta pääomaa on käytössä suurimmilla jäsenyrityksillä. Quick ration mediaani on 1,6, eli rahoitusomaisuutta oli 60 prosenttia enemmän kuin lyhytaikaisia velkoja, mikä osoittaa erinomaista maksuvalmiutta.
Myyntisaamisten kiertoajan mediaani on 37 päivää. Tehokkaimmin rahojaan saavat kotiutettua pienimmän kokoluokan yritykset. Ostovelkojen kiertoajan mediaani on edellisvuodesta lyhentynyt 35 päivään. Lyhyempi kiertoaika johtaa kohentuvaan kykyyn hoitaa tulorahoituksella lyhyen aikavälin maksuvelvoitteet.
Suurimpien yritysten tilanne on pysynyt ennallaan siinä mielessä, että kiertoajat poikkeavat muusta jäsenkunnasta selvästi ylöspäin sekä myyntisaamisten että ostovelkojen kiertoaikojen osalta.
- Kannattavuustutkimuksemme tuloksiin voi olla varsin tyytyväinen, kun yritystalouden kolme peruspilaria: kannattavuus, vakavaraisuus ja maksuvalmius ovat useimmissa jäsenyrityksissä terveellä pohjalla, iloitsee Pilkkikangas.
Hyvä suhdanne vetoapuna
Rakentamisen hyvää suhdannetta on edelleen pystytty hyödyntämään. Keväällä 2019 tehdyssä suhdannekyselyssä kuluvan vuoden tuloskehitys ennakoitiin pysyvän edellisvuotisella tasolla.
Rakennusteollisuus RT:n huhtikuussa julkaiseman suhdannekatsauksen mukaan rakentamisen kokonaisvolyymin kasvun uskotaan pysähtyvän tänä vuonna ja ensi vuodelle ennustetaan laskua. Uudisrakentamisen hiljentyessä korjausrakentamisen kasvun ennakoidaan jatkuvan kuluvana ja ensi vuonna kahden prosentin tahtia.
Sähköasennusalan kannattavuustutkimus tehtiin kolmatta kertaa yhteistyössä Alma Talent Tietopalveluiden kanssa. Tutkimuksessa käsiteltiin vuoden 2018 tilinpäätöstietoja 738 yrityksen osalta, joka vastaa 47 prosenttia STUL:n jäsenyrityksistä. Tutkimuksen jäsenyritysten jakauma noudattaa jäsenkunnan rakennetta: kaikista jäsenistä puolet tekee alle 500 000 euron liikevaihtoa. Tämä näkyy tietyissä tutkimuksen avainluvuissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami Pilkkikangas, puh. 09 547 610, sami.pilkkikangas@stul.fi
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on sähköisen talotekniikan asiantuntija, elinkeinopoliittinen edunvalvoja ja tiedon tuottaja. Liitolla on kaikkiaan noin 3 000 jäsenyritystä ja 16 alueosastoa.
www.stul.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
Suomi ei selviä kriisistä, jos sähköistäjiä ei ole tarpeeksi12.3.2026 10:13:09 EET | Tiedote
Kriisitilanteisiin varautuminen vaatii sähköistysalalta yhteispeliä, suunnitelmallisuutta ja ennen kaikkea osaamisen varmistamista.
Rakennusvalvonnan vastuu kasvaa – sähkötekninen osaaminen avainasemassa27.2.2026 13:23:12 EET | Tiedote
Rakennusvalvonnan tehtävät laajenevat liittyen sähkö- ja taloteknisiin järjestelmiin. Tämä korostaa ajantasaisen sähköteknisen osaamisen tarvetta kunnissa.
Ajoneuvojen latauksen aikaista paloturvallisuutta voidaan parantaa14.1.2026 11:15:04 EET | Tiedote
Sähköajoneuvojen määrä kasvaa Suomessa nopeasti, ja samalla lisääntyvät latausinfrastruktuurin turvallisuusvaatimukset. Tulipalojen ehkäisyssä auttavat ammattitaitoinen toteutus ja uudet teknologiat, kuten lämpökamerat.
Käytännönläheinen podcast sähköalan murroksesta29.12.2025 08:36:38 EET | Tiedote
STUL ry:n Sähkäripodi pureutuu sähköalan ajankohtaisiin ilmiöihin yritystoiminnan, tekniikan, koulutuksen ja tulevaisuuden näkökulmista. Podcastissa ääneen pääsevät sähköalan yrittäjät, asiantuntijat ja koulutuksen asiantuntijat, jotka jakavat käytännön kokemuksia ja näkemyksiä alan muutoksesta.
Rakennusautomaatio avaa väylän kyberhyökkääjille15.12.2025 08:58:01 EET | Tiedote
Automaatio säästää energiaa ja helpottaa arkea, mutta lisää samalla haavoittuvuutta kyberhyökkäyksille. Osaava urakoitsija varmistaa kyberturvallisuuden suunnitteluvaiheesta lähtien.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
