Kansainvälinen PulPaper 2022 rakentaa huomisen biotaloutta
25.11.2021 10:07:12 EET | Messukeskus | Tiedote

PulPaper 2022 päivittää ammattilaisten tiedot. PulPaper Conference kokoaa metsäteollisuusalan ammattilaiset yhteen tiistaina 29.3. ja nostaa esille tapahtuman teemoja. Yritysjohdolle ja sidosryhmille kohdennettu Business Forum järjestetään keskiviikkona 30.3. ja sen ohjelma on koottu yhdessä metsäteollisuuden ja kemianteollisuuden toimijoiden kanssa. PulPaper-tapahtuma-alueen Future Squarella kuullaan päivittäin metsäyhtiöiden sekä muiden näytteilleasettajien puheenvuoroja ja start-up-yritysten pitchauksia. Viimeisen näyttelypäivän 31.3. teemana ovat opiskelijat ja nuoret. Kaikki ohjelma järjestetään englanniksi.
”PulPaper kokoaa alan ammattilaiset verkostoitumaan ja päivittämään tietonsa nyt lähes neljän vuoden tauon jälkeen. Keväällä 2021 avattiin tulevan tapahtuman teemoja jo ennakkoon Virtual pre-PulPaper-tapahtumassa. Mikään ei kuitenkaan pysty korvaamaan kohtaamisia kasvokkain. PulPaper-tapahtumassa uutuustuotteitaan ja -palvelujaan näyttelyssä esittelevät yritykset tuottavat myös ohjelmaa tapahtumaan. Mukana ovat muun muassa metsäyhtiöistä Metsä Group, UPM, Sappi ja Stora Enso sekä paljon kemikaalialan yrityksiä ja laitevalmistajia”, kertoo tapahtumasta vastaava liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström Messukeskuksesta. ”Nyt ensimmäistä kertaa PulPaper järjestetään samaan aikaan ChemBio Finland 2022 ja Helsinki Chemicals Forum 2022 -tapahtumien kanssa. Näiden kolmen ammattitapahtuman samanaikaisuus tuo lisäarvoa kullekin tapahtumalle.”
PulPaper conference nostaa esille kuusi teemaa
Ohjelman teemat ovat IT and Automation, Environment and Sustainability, Safety and Risk Management, New Textile Products, Efficiency ja Packaging Solutions. Konferenssi avataan kolmella keynote-puheenvuorolla. Ensimmäisen keynote-puheenvuoron pitää EVP, Packaging Materials -divisioonan johtaja Hannu Kasurinen Stora Ensolta. Toisen keynote-puheenvuoron aiheena on Sustainability leading company strategy ja siitä puhuu vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukio Keskolta. EVP, Head of Management Consulting Roland Lorenz AFRY:ltä on kolmas keynote-puhuja ja aiheena on Changes in consumer behavior following COVID pandemic. Avauspuheenvuorojen jälkeen konferenssi jatkuu kahtena rinnakkaisena sessiona, joissa kustakin kuudesta teemasta kuullaan kolme ajankohtaista asiantuntijapuheenvuoroa.
Start-up yritykset kisaavat palkinnosta
Näyttelyalueen Future Squarella on päivittäin omat keynote-puheenvuoronsa sekä metsäyhtiöiden ja muiden näyttelyssä mukana olevien yritysten puheenvuoroja. PulPaper Award jaetaan tapahtumassa keskiviikkona 30.3. Suomen Messusäätiön 5000 euron palkinnon saa start-up yritys, joka on kehittänyt metsäteollisuuteen kiinnostavimman innovatiivisen tuotteen. Metsäteollisuuden asiantuntijoista koostuva raati päättää voittajasta 30.3. Future Squarella järjestettävien pitchausten perusteella ja palkinto jaetaan iltatilaisuudessa.
”PulPaper 2022 tarjoaa jo avajaisia edeltävänä päivänä 28.3. ekskursioita alan yrityksiin sekä gettogether-tilaisuuden. Avajaispäivän 29.3. päättää after work -tilaisuus tapahtuma-alueella ja 30.3. illalla järjestetään PulPaper Party. Tapahtuma tarjoaa siis moninaisia mahdollisuuksia verkostoitumiseen”, kertoo Bergström. ”Otamme myös käyttöön tapaamistyökalun, jonka kautta voi sopia tapaamisia myös tapahtuman aikana.”
PulPaper 2022 järjestetään 29.-31.3. Messukeskuksessa Helsingissä. Kävijät voivat rekisteröityä PulPaper-tapahtumaan maksuttomasti osoitteessa www.pulpaper.fi. PulPaper Conferenceen voi myös jo nyt ostaa lippuja. Kansainvälinen PulPaper-tapahtuma järjestettiin edellisen kerran vuonna 2018. Vuonna 2021 järjestettiin Virtual pre-PulPaper.
Messukeskus järjestää PulPaper 2022 -tapahtuman yhteistyössä Puunjalostusinsinöörit ry:n kanssa.
www.pulpaper.fi #pulpaper2021 #pulpaper2022
Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
myyntiryhmäpäällikkö Marcus Bergström, puh. 044 562 4524, marcus.bergstrom@messukeskus.com
Puunjalostusinsinöörit ry, toimitusjohtaja Antti Lindqvist, puh. 040 725 2543, antti.lindqvist@puunjalostusinsinoorit.fi
Kuvia vapaasti median käyttöön: http://mediabank.messukeskus.com
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Vuoden mökkiläinen 2026 on Miitta Sorvali: mökkielämää kahdessa maisemassa18.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Suomen Vapaa-ajan asukkaiden liitto VAAL ry ja Helsingin Messukeskus ovat valinneet Vuoden mökkiläiseksi 2026 näyttelijä Miitta Sorvalin. Hänen mökkielämänsä jakautuu kahteen hyvin erilaiseen ympäristöön: Lapin joenrantamaisemiin sekä Karjalan Suitsansaaren perinteikkääseen saarimiljööseen. Tunnustus jaetaan Kevätmessuilla Helsingin Messukeskuksessa torstaina 26.3.2026. Kevätmessut tuo kevään Helsinkiin 26.–29.3.2026.
Doctor Who -tähti Christopher Eccleston Arctic Lights Comic Coniin18.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Maailman pisimpään jatkuneen scifi-sarjan Doctor Who:n yhdeksäntenä Tohtorina tunnettu näyttelijä Christopher Eccleston saapuu vieraaksi Arctic Lights Comic Coniin toukokuussa. Suomen suurin popkulttuuritapahtuma kokoaa elokuva- ja pelimaailman kansainväliset tähdet sekä pelien, cosplayn, sarjakuvien, animen, K-popin ja fanikulttuurin ystävät Helsingin Messukeskukseen 16.–17.5.2026.
MEDIAKUTSU | Kevätmessut 26.-29.3.2026 Helsingin Messukeskuksessa17.3.2026 13:28:18 EET | Kutsu
Suomen suurin asumisen, rakentamisen, remontoinnin ja puutarhanhoidon tapahtumakokonaisuus Kevätmessut valloittaa Helsingin Messukeskuksen 26.–29.3.2026. Olet lämpimästi tervetullut mukaan tutkimaan vuoden kiinnostavimpia ilmiöitä, tekoälyn tuomia mullistuksia ja asumisen uusia tuulia.
Uusi digitaalisen kaupankäynnin tapahtuma ylitti odotuksia13.3.2026 15:23:43 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa järjestetty digitaalisen kaupankäynnin tapahtuma Click Commerce houkutteli yli 1500 kävijää Helsingin Messukeskukseen. Uusi tapahtumakonsepti ylitti odotuksia, ja laadukas ohjelmasisältö tarjosi kehittävää sekä mielenkiintoista sisältöä runsaasti.
PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordic -tapahtuma jatkaa elinvoimaisena pakkaus-, elintarvike- ja muovialan keskipisteenä12.3.2026 19:31:06 EET | Tiedote
PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordic 2026 houkutteli Helsingin Messukeskukseen 4309 pakkaus-, elintarvike- ja muovialan ammattilaista ja 116 alan yritystä kahdeksi päiväksi Helsingin Messukeskukseen. Joka toinen vuosi järjestettävässä tapahtumassa tehtiin kauppaa, verkostoiduttiin, tavattiin tuttuja ja tuntemattomia sekä kuultiin toimialojen trendeistä, murroksista ja näköaloista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

