ELY-keskukset

Kansainvälisen EuroVelo 10 -pyöräilyreitin opasteiden asennukset Turku–Vaasa-välille ovat alkamassa

Jaa
Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukset yhteistyössä kuntien kanssa aloittavat EuroVelo 10 -pyöräilyreitin opasteiden asennukset Turku–Vaasa-välille huhtikuun aikana. ELY-keskusten lisäksi urakassa ovat mukana Uusikaupunki, Pyhäranta, Rauma, Pori, Merikarvia, Kristiinankaupunki, Kaskinen, Närpiö, Korsnäs ja Maalahti.
Esimerkit reitille tulevista etäisyystauluista ja suunnistustauluista.
Esimerkit reitille tulevista etäisyystauluista ja suunnistustauluista.

EuroVelo 10 -reitti kulkee Suomessa Vaalimaalta Tornioon rannikkoa myötäillen. Turku–Vaasa-välillä reitti kulkee enimmäkseen alemmalla maantieverkolla ja osin katuverkkoa pitkin kuntien keskustoissa. Reitti on pyritty viemään viihtyisien teiden ja katujen kautta, joilla paikalliset nähtävyydet ja tärkeät pysähdyspaikat ovat saavutettavissa.

EuroVelo-projektin avulla kehitetään Euroopan laajuista pyöräilyreittiverkostoa. Reittejä voi käyttää kaukoretkeilyyn, mutta lisäksi tavoitteena on kannustaa paikalliseen arkiliikkumiseen pyöräillen. Reitteihin sisällytetään olemassa olevia pyöräteitä ja reittejä ja niitä pyritään yhdistämään toisiinsa. EuroVelo-reittejä on yhteensä 12, mutta niiden valmiusaste vaihtelee paljon. Kansainvälisiä reittejä kehitetään paikallisten ja valtiollisten toimijoiden toimesta. Suomen EuroVelo-reitistön virallisena koordinoijana toimii vuonna 2020 perustettu Pyörämatkailukeskus.

Työt alkavat huhtikuussa ja kestävät kesän ajan. Työt aloitetaan Varsinais-Suomen alueelta edeten Satakunnan suuntaan. Työllä on vähäistä haittaa liikenteelle.

Toivomme tienkäyttäjiltä varovaisuutta työmaan kohdalla liikuttaessa.

Urakoitsijana hankkeessa toimii Sauso Oy.

EuroVelo 10 -reitti kartalla (en.eurovelo.com)
Turku–Vaasa-välin reitti kartalla (arcgis.com)

Lisätietoja:

- Varsinais-Suomen ELY-keskus: projektipäällikkö Kauko Marttila, p. 050 381 8843

- Sauso Oy: tekninen päällikkö Joonas Muttilainen, p. 040 931 9821

Kuvat

Esimerkit reitille tulevista etäisyystauluista ja suunnistustauluista.
Esimerkit reitille tulevista etäisyystauluista ja suunnistustauluista.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande

Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.

Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote

Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote

Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye