Kansainvälisen välimiesmenettelyn suurtapahtuma IFCAI Biennial Conference Suomessa
23.5.2019 08:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Päivän aikana kuullaan mielenkiintoisia paneelikeskusteluita tehokkaaseen konfliktien hallintaan ja käytössä oleviin riidanratkaisumekanismeihin liittyen. Samalla katsotaan tulevaisuuteen ja keskustellaan siitä, mitä kansainvälinen välimiesmenettely ja riidanratkaisu on kymmenen vuoden kuluttua.
“Välimiesmenettelyn tulevaisuus on erittäin ajankohtainen teema myös Suomessa. Oikeusministeriön keväällä käynnistämä välimiesmenettelylain uudistamishanke on erinomainen mahdollisuus Suomelle laatia kansainväliset standardit täyttävä laki, jonka myötä suomalainen riidanratkaisu pystyy tulevaisuudessa aikaisempaa merkittävästi paremmin palvelemaan kansainvälistyneen elinkeinoelämän tarpeita. Näin pystymme houkuttelemaan myös ulkomaalaisia välimiesmenettelyn käyttäjiä ja riitoja ratkaistavaksi Suomeen ja suomalaiseen välimiesmenettelyyn”, sanoo Keskuskauppakamarin riidanratkaisupalveluista vastaava johtaja ja välimieslautakunnan pääsihteeri Heidi Merikalla-Teir.
Merikalla-Teir muistuttaa, että Suomella on kaikki edellytykset kasvattaa tunnettuuttaan ja menestyä riidanratkaisun alalla. Suomessa on jo kansainvälisen tason välimiesmenettelyasiantuntemusta ja välimieslautakunta, maantieteellinen sijainti on hyvä ja korruptio vähäistä.
“Ajantasaistamalla lainsäädäntöämme luomme pohjan, jolle voimme tulevaisuudessa systemaattisesti rakentaa Suomen kansainvälistä tunnettuutta riidanratkaisussa”, Merikalla-Teir toteaa.
IFCAI Biennial Conference -välimiesmenettelytapahtuma pidetään joka toinen vuosi. Sen järjestää kansainvälisten kaupallisten välitysinstituuttien yhteinen järjestö, International Federation of Commercial Arbitration Institutions (IFCAI). Tilaisuutta isännöi tänä vuonna Keskuskauppakamarin välimieslautakunta (FAI). Tapahtuma korvaa jo seitsemän kertaa järjestetyn Helsinki International Arbitration Day -tapahtuman.
Tapahtumaan saapuu ennätysmäärä osallistuja: Paikalla odotetaan yli 250 ihmistä 26 eri maasta. Kansainvälisiä välitysinstituutteja paikalle saapuu 17.
“Olemme kiitollisia IFCAI:lta saamastamme luottamuksesta järjestää ja isännöidä tämä kansainvälinen välimiesmenettelytapahtuma oheistapahtumineen. Laadukkaan tapahtuman järjestäminen näin suurelle osallistujamäärälle ei olisi ollut mahdollista ilman suomalaisen välimiesmenettely-yhteisön ja tapahtuman kumppaneiden tukea, mistä lämpimät kiitokset kaikille”, sanoo Merikalla-Teir.
“Konferenssin laadukas ohjelma ja suuri kansainvälinen osallistujakunta on osoitus siitä, että Helsingin ja FAI:n valinta isännöimään IFCAI Biennial Conference -tapahtumaa oli oikea. Suomi on kasvava välimiesmenettelymarkkina ja sillä on valoisa tulevaisuus kansainvälisten välimiesmenettelyiden paikkana”, toteaa Stefano Azzali, IFCAI:n puheenjohtaja.
Välimiesmenettely on nopea ja luottamuksellinen vaihtoehto yleisissä tuomioistuimissa käytäville oikeudenkäynneille. Välimiesmenettelyä käytetään vakiintuneesti liike-elämässä syntyvien kotimaisten ja kansainvälisten riitojen ratkaisemiseksi.
Keskuskauppakamarin välimieslautakunta (FAI) on osa Keskuskauppakamaria, mutta on siitä toiminnallisesti ja päätöksenteossaan itsenäinen. Välimieslautakunta tarjoaa välimiesmenettely- ja sovittelupalveluita kotimaisten ja kansainvälisten riitojen ratkaisuun.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Merikalla-TeirJohtaja, riidanratkaisu ja itsesääntely
Puh:040 750 6106heidi.merikalla-teir@chamber.fiarbitration.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Puolustusalan markkinoille pääsyä hidastavat epäselvyydet oikeista toimintamalleista ja väylistä11.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien jäsenyritykset näkevät puolustus- ja kaksikäyttömarkkinoissa merkittävää kasvupotentiaalia. Vaikka puolustukseen, kaksikäyttöteknologioihin ja kokonaisturvallisuuteen liittyvää osaamista on paljon, markkinoille pääsy on edelleen vaikeaa. Kyselyyn vastanneiden yritysten mukaan markkinoille pääsyä hidastavat ennen kaikkea puutteelliset kontaktit, kumppanien löytämisen vaikeus ja epäselvät reitit osaksi arvoketjuja. Tiedot selviävät Innokaupunkien selvityksestä, jonka valmistelussa myös kauppakamarit ovat olleet mukana.
Keskuskauppakamari: Tilastot osoittavat viennin laskeneen voimakkaasti Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien alueelle9.6.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien myöntämät vientiasiakirjat osoittavat, että Suomen tavaravienti Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin on laskenut jyrkästi. Tavaravientiä varten myönnettäviä alkuperätodistuksia haettiin Saudi-Arabiaan huhtikuussa 37 prosenttia ja toukokuussa 31 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Arabiemiraatteihin laskua kertyi huhtikuussa 46 prosenttia ja toukokuussa 54 prosenttia. Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan alueen rauhansopimus toisi yrityksille kaivattua vakautta.
Keskuskauppakamari: Avoimen korkeakoulun tutkintouudistus on tervetullut, mutta jäämässä liian monimutkaiseksi3.6.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää avoimen korkeakoulun tutkintomallia tervetulleena uudistuksena, mutta varoittaa sen muuttuvan tarpeettoman monimutkaiseksi. Myöskään hallituksen esittämä maksujärjestelmä ei ole Keskuskauppakamarin mukaan toimiva.
Keskuskauppakamari: Puolustusteollisuus tärkeä kasvuala Suomelle – Nato-kilpailutuskelpoisuuksista huolehdittava2.6.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari arvioi, että puolustusteollisuus nousee nopeasti Suomen talouden ja viennin kannalta keskeiseksi kasvualaksi muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa. Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan nyt on ratkaisevaa, että suomalaisyritykset varmistavat paikkansa Nato-hankinnoissa ja täyttävät sen kilpailutuskelpoisuudet.
Keskuskauppakamari: Hyvä kesätyöntekijöiden perehdytys maksaa itsensä takaisin – hyöty näkyy sekä nuorelle että yritykselle1.6.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kesäkuussa useille työpaikoille saapuu odotettu joukko uusia kesätyöntekijöitä. Kesätyö on monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään. Keskuskauppakamari korostaa, että onnistunut perehdytys tukee sekä työntekijöiden viihtyvyyttä että yritysten tuottavuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme