Kansainvälisesti tasapuolinen kilpailuasema on teollisuuden kohtuullinen vaatimus
29.4.2019 15:37:18 EEST | Metsäteollisuus ry | Tiedote
Suomalaisen vientiteollisuuden menestys ja kehittyminen palvelevat sekä kansantalouttamme että ympäristöä. Suomalainen vientiteollisuus on tutkitusti vähäpäästöistä verrattuna useimpiin kilpailijamaihin ja merkittävä työllistäjä ja veronmaksaja Suomessa. Myös Suomen keskeisissä kilpailijamaissa pyritään parantamaan teollisuuden toimintaympäristöä ja houkuttelemaan investointeja maahan useilla eri tavoilla.
Suomessa on jo nyt kireämpi energiaverotus kuin monissa kilpailijamaissa
Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla Ruotsi, Tanska ja Norja verottavat energiaintensiivisen teollisuuden sähkön käyttöä 0,5 euroa/MWh. Suomessa energiaverojen palautuksen jälkeenkin energiaintensiivinen teollisuus maksaa käyttämästään sähköstä lähes nelinkertaisen veron muihin Pohjoismaihin nähden.
Ilman palautusta suomalaisen vientiteollisuuden takamatka kasvaisi neljätoistakertaiseksi. Takamatkaa ei kurota umpeen poistamalla palautusjärjestelmää ja verottamalla suomalaista teollisuutta rankemmin. Myös komission kehitystyön alla oleva päästökauppakompensaatio on yleistynyt Euroopassa eikä Suomen pidä luopua sen käytöstä.
Veronkorotuksilla aiheutetut lisäkustannukset luonnollisesti heikentävät kustannuskilpailukykyä, mutta eivät vauhdita teollisuuden uudistumista. Teollisuuden innovaatiot perustuvat usein jo olemassa olevaan tuotantoon, jonka on oltava kannattavaa ja kilpailukykyistä. Vain menestyvällä teollisuudella on kyky uudistua, investoida ja kehittää uusia ratkaisuja globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen, ratkaisemiseksi.
Julkaistussa selvityksessä positiivista on se, että teollisuuden sähköistyminen tunnistetaan ja sähköveroa suositellaan laskettavaksi. Selvityksessä todetaan myös aivan oikein, että mikäli fossiilisten polttoaineiden verotusta nostetaan, niin muutokset tulee tehdä riittävien siirtymäaikojen puitteissa.
Lisätiedot:
Jyrki Peisa, energiajohtaja, Metsäteollisuus ry, p. 050 364 0836
Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, 050 555 3425
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.
The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.
Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Contact in Communications:
Mika Mäkinen, Communications Director, mobile +358 50 555 3425
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Metsäteollisuus rySnellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Ennallistamissuunnitelma askel oikeaan suuntaan – kustannukset yhä valtavat5.11.2026 15:19:48 EET | Tiedote
Metsäteollisuus pitää hyvänä, että Suomen kansallisessa ennallistamissuunnitelmassa hyödynnetään EU-asetuksen sallimaa kansallista liikkumavaraa ja toimeenpano sidotaan käytettävissä olevaan rahoitukseen sekä ennen kaikkea vapaaehtoisuuteen. Suunnitelman kustannukset ovat silti erittäin suuret, eikä vaikutuksia esimerkiksi puun saatavuuteen, investointeihin, vientiin ja työllisyyteen ole arvioitu riittävästi. Määritelmien puute ja mahdollinen epäselvyys aiheuttavat merkittävän riskin harmaalle suojelulle.
Metsäteollisuus luo 166 500 työpaikkaa ja tuo 4 miljardin euron verotulot26.10.2026 08:55:04 EET | Tiedote
Metsäteollisuus tuottaa Suomeen noin 166 500 työpaikkaa, koostaa 17,4 miljardin euron arvonlisän ja tuo lähes neljän miljardin euron verokertymän. Metsäteollisuus on siis edelleen Suomen talouden tukijalka. Asia käy ilmi tänään julkaistusta KPMG:n laajasta selvityksestä, jossa tarkastellaan metsäteollisuuden taloudellisia vaikutuksia Suomessa.
Puukauppa vilkastui kolmannella neljänneksellä6.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 5,4 miljoonaa kuutiota. Ostomäärä oli 13 prosenttia suurempi kuin vuoden 2025 vastaavalla ajanjaksolla. Viiden edellisvuoden vastaavan ajankohdan keskiarvoon verrattuna puukauppa jäi kuitenkin reilun viidenneksen pienemmäksi. Kolmannella vuosineljänneksellä kuitupuun ostomäärä oli 2,5 miljoonaa kuutiota ja tukkipuun 2,2 miljoonaa kuutiota. Viiden edellisvuoden keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostot jäivät hieman yli neljänneksen ja tukkipuun ostot vajaan kolmanneksen pienemmiksi. Kantohinnat pysyivät korkealla tasolla Kantohinnat säilyivät heinä-syyskuussa pääosin edellisneljänneksen tasolla. Mänty- ja kuusitukin sekä koivutukin hinnat pysyivät lähes ennallaan, kun taas kuitupuun kantohinta laski keskimäärin kaksi prosenttia edellisestä neljänneksestä. Kantohinnat ovat kuitenkin edelleen korkealla tasolla. Mänty- ja kuusitukin hinnat ovat 15–16 prosenttia korkeammat kuin vuonna 2022 keskimäärin. Koivut
Kutsu: webinaari suometsien vesienhallinnasta 15.10.202623.9.2026 11:22:49 EEST | Kutsu
Suometsillä on merkittävä rooli puuntuotannon, ilmastotavoitteiden ja vesiensuojelun kannalta. Miten metsänomistaja tai metsäalan ammattilainen tunnistaa, milloin suometsän kuivatus on riittävä ja milloin toimenpiteitä tarvitaan? Näihin kysymyksiin vastataan Kohti uutta suometsätaloutta -koulutuswebinaarissa torstaina 15.10.2026 klo 9.00–10.30. Webinaarissa esitellään uusinta tutkimustietoa suometsien vesitaloudesta sekä käytännön ratkaisuista, joilla voidaan tukea metsien kasvua, vähentää vesistökuormitusta ja hillitä kasvihuonekaasupäästöjä. Koulutusten sisällöstä vastaavat Helsingin yliopiston metsätieteen asiantuntijat. Webinaari on suunnattu metsänomistajille, metsäalan ammattilaisille ja kaikille suometsien hoidosta kiinnostuneille. Aika: torstai 15.10.2026 klo 9.00–10.30 Paikka: verkkotapahtuma Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/suometsan-vesienhallinta-151026 Webinaari on osa Kohti uutta suometsätaloutta -hanketta, jonka tavoitteena on tuoda tutkimustietoa käy
Ruokaviraston päätös mahdollistaa puunhankinnan sikaruttoalueella1.9.2026 14:48:12 EEST | Tiedote
Ruokaviraston uusi päätös mahdollistaa puunhankinnan tartuntavyöhykkeeltä ja näin varmistaa yhden merkittävimmän teollisuudenalan toiminnan jatkumisen kaakkoisessa Suomessa. Metsäteollisuus ry katsoo, että afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta samalla niiden tulee huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme