Kansandeustaja Jenni Pitko: Eläinten hyvinvointilaki on askel eteenpäin, mutta jättää paljon parantamisen varaa
17.2.2023 11:32:58 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote

– Tunnelmani tämän lain osalta ovat vahvasti ristiriitaisia. Nykyinen voimassaoleva laki on rajusti jäljessä aikaansa ja tälle päivitykselle on vakava tarve. Joistakin parannuksistaan huolimatta laki on kuitenkin laiha kompromissi, jonka myötä suuria uudistustarpeita lakiin jää edelleen, Pitko painottaa.
Hyviä uudistuksia laissa ovat esimerkiksi jatkuvan vedensaannin vaatimus, porsaiden kirurgisesta kastraation kielto ja kivunlievitys sekä eläinten jalostuksen tarkempi sääntely.
– Laki tuo mukanaan myös merkittäviä parannuksia, jotka on hyvä saada tehtyä, vaikka moni asia jää vielä odottamaan tulevia lakiuudistuksia. Jokainen askel on eteenpäin ja vähentää eläinten kärsimystä, Pitko toteaa.
Merkittävimpiä eläinten hyvinvoinnin puutteita, jotka edelleen jäävät vaille riittävää huomiota ovat mm. häkkikasvatuksen jatkuminen pitkien siirtymäaikojen myötä sekä turkitarhauksen jatkuminen. Hyväksytyssä mietinnössä annetaan moniin uudistuksiin ja haitallisesta toiminnasta luopumiseen todella pitkiä siirtymäaikoja, joihin myös perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota.
– Yritimme lyhentää siirtymäaikoja valiokuntakäsittelyssä, mutta valmiutta siihen ei valiokunnalta löytynyt. Nykyiset ovat liian pitkiä ja eläinten kärsimys jatkuu tarpeettomasti monien vuosien ajan, Pitko linjaa.
– On hyvä, että uusien eläinten liikkumista rajoittavien rakennelmien rakentaminen kielletään, mutta aidosti eläinystävällistä olisi kieltää kaikki häkit ja rajoitteet, ei vain uusien rakentaminen. Mitä tulee turkistarhaukseen, on aika ajanut siitä ohi ja siitä tulisi luopua. Valitettavasti tässä yhteydessä siihen ei vielä päästy, Pitko jatkaa.
Eduskuntakäsittelyn aikaan perustuslakivaliokunta edellytti kahta muutosta tehtäväksi lakiesitykseen. Perustuslakivaliokunnan vaatimusten mukaan nostettiin eläinsuojelutarkastusten kynnystä sekä sallittiin eläinten rituaaliteurastus ilman tainnutusta. Hallituksen esityksessä verenlasku ilman tainnutusta olisi kielletty kaikissa tilanteissa.
– Pidän suurena pettymyksenä, että perustuslakivaliokunta katsoo rituaaliteurastuksen kieltämisen rajoittavan liikaa uskonnonvapautta ja päätyi ratkaisuun, joka poikkeaa monesta verrokkimaastamme ja joka sallii eläimelle suuren kärsimyksen aiheuttamisen uskonnon nimissä. Olisi tärkeää, että rituaaliteurastukseen liittyvää lainsäädäntöä tarkasteltaisiin tarkemmin eläinten kärsimyksen näkökulmasta huomioiden yhteiskunnallisten arvojen muutokset sekä kansainvälisen oikeuden ratkaisut, tarvittaessa perustuslain säätämisjärjestyksessä, Pitko toteaa.
Lain puutteet jättävät paljon toivomisen varaa parannuksista tuleville hallituksille. Puutteiden merkittävyys asettaa merkittävän paineen sille, että eläinten hyvinvoinnin lainsäädäntöä kehitetään nopeasti.
– Nykyinen voimassa oleva laki on yli 30 vuotta vanha. Seuraava lakiuudistus ei voi odottaa kymmeniä vuosia, vaan uudistusten valmistelu on käynnistettävä jo tulevalla vaalikaudella, Pitko päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni PitkoVihreiden kansanedustaja
Puh:09 432 3168jenni.pitko@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikkö vt.Vihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Kouluruokailusuositus ei toteudu eikä sitä valvota – useissa kouluissa syödään hätäisesti jo klo 10. Vihreiden Mari Holopainen vaatii opetusministeri Adlercreutzilta toimia22.9.2026 13:21:29 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen (vihr.) vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta selvittämään, kuinka monessa Suomen peruskoulussa kouluruokailusuosituksen mukainen vähintään 30 minuutin ruokailuaika ei toteudu. Holopainen esittää myös, että selvitetään, kuinka suuri osuus oppilaista saa lounaan suosituksen mukaisesti klo 11-12 välisenä aikana. Hän edellyttää myös konkreettisia toimia niiden koulujen tilanteen korjaamiseksi, joissa suositus ei toteudu.
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: pitäisikö budjettikirjan kannessa olla lastensuojelunuoren kuva?22.9.2026 11:33:01 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Hallituksen ja vihreiden välillä vallitsee perustavanlaatuinen arvoero, kuvasi vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Ryhmäpuheenvuorossa hän arvosteli ankarasti hallituksen talouspolitiikan linjaa – ja kysyi inhimillisyyden perään.
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Vihreiden Diarra hallituksen aborttimaksuista: ”Naisten oikeuksilla ei ole tälle hallitukselle mitään arvoa”21.9.2026 13:08:34 EEST | Tiedote
Hallitus on antamassa eduskunnalle esityksen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista. Esitys vapauttaa raskauteen liityviä toimenpidemaksuja, mutta mediatietojen mukaan omasta pyynnöstä tehtäviin abortteihin voisi liittyä noin 257 euron maksu. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra vaatii hallitusta luopumaan aborttimaksusta.
Vihreiden Hyrkkö: Talouden ennustaminen on kuin ennustaisi teelehdistä tulevaisuutta, jos ympäristökriisien vaikutuksia ei tunnisteta21.9.2026 11:08:54 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kritisoi valtiovarainministeriön ennusteita niiden kyvyttömyydestä tunnistaa ympäristökriisien väistämätön vaikutus myös talouden kehittymiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
