Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Kantatie 63 välillä Evijärven Ina – Kaustinen: Pääsuuntaselvitys käynnistynyt

Jaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on käynnistänyt noin 12 kilometriä pitkän kantatiejakson pääsuuntaselvityksen laatimisen Evijärven, Kruunupyyn ja Kaustisen kuntien alueella. Työn tavoitteena on määrittää maastokäytävä ja toimenpiteet, joilla mutkaisen ja kyliä halkovan päätien laatutasoa nostetaan vastaamaan jo parannettuja etelä- ja pohjoispuolisia kantatiejaksoja. Erityisesti halutaan parantaa tien liikenneturvallisuutta sekä tavara- ja henkilöliikenteen sujuvuutta, ennustettavuutta ja matka-aikaa.

Työtä ohjaavaan hankeryhmään on kutsuttu alueen kolmen kunnan ja kolmen maakuntaliiton edustajat. Kehitettyjä parantamisvaihtoehtoja esitellään yleisölle todennäköisesti torstaina 22. huhtikuuta 2021 klo 18 Teams-etäyleisötilaisuudessa. Tilaisuudessa ja sen jälkeen saatu palaute otetaan huomioon vaihtoehtoa valittaessa ja tarkennettaessa. Yleisötilaisuudesta tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

Yhteyshenkilöt

Työn tilaaja: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, johtava liikennejärjestelmäasiantuntija Timo Liljamo: 029 502 7796, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Suunnittelukonsultti: A-Insinöörit Civil Oy, projektipäällikkö Juha Vehmas: 0400 178 926, etunimi.sukunimi@ains.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 5, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet för Fortum Power and Heat Oy:s Jeppo vindkraftsprojekt (Nykarleby, Österbotten)22.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande

NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet om Jeppo vindkraftsprojekt. Jeppo vindkraftsprojekt ligger i Nykarleby stad, cirka tio kilometer sydost om stadens centrum. Projektet består av ett vindkraftsområde med elöverföringsrutt.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n Jepuan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Uusikaarlepyy, Pohjanmaa)22.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Jepuan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta (YVA-ohjelma). Jepuan tuulivoimahanke sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle, noin 10 km keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu tuulivoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye