Kasviportaat, sienipeti ja salaattibaari – uudenlainen kaupunkiviljely valtaa talojen pihoja
17.6.2021 13:47:05 EEST | HSY | Tiedote

Kaupunkiviljelyllä tarkoitetaan kaikkea kaupungissa tuotettua ruokaa, esimerkiksi yrttien, salaattien, sienien tai marjojen viljelyä. Perinteisen ulkoviljelyn rinnalle on noussut mitä innoittavampia sisäviljelyratkaisuja, joita voidaan toteuttaa muun muassa taloyhtiön yhteisissä ja vähäisellä käytöllä olevissa tiloissa.
Helsingissä lauttasaarelainen asunto-osakeyhtiö ja Vantaan Hakunilassa VAV:n vuokrataloyhtiö tarttuivat tarjoukseen saada 6Aika: CircularHoodFood -hankkeen avulla erilaisia kaupunkiviljelyalustoja käyttöönsä.
– Taloyhtiömme lähti innolla mukaan pilottihankkeeseen. Kaupunkiviljelyn mahdollistaminen kiinnostuneille asukkaille kerrostalomme pihalla on taloyhtiön kannalta fiksua toimintaa, koska se lisää pihan käyttöarvoa ja asumisviihtyisyyttä. On myös mielenkiintoista päästä näkemään miten sisäviljelyratkaisu käytännössä toimii, kertoo taloyhtiön hallituksen edustaja Hanna Rekola.
Viljelykokeilut aloitettiin asukkaiden yhteisillä viljelypäivillä
Pilottikokeiluun valitut viljely-yritykset toivat taloyhtiöille uudenlaisia viljelyratkaisuja, kuten kasviportaat, sienipedin ja salaattibaarin.
– Äiti, saanko minäkin porata tuollaisen sienipölkyn? kuiskaa seitsenvuotias Kuisma äidilleen.
– Tervetuloa muutkin tekemään itsellenne siitakesieniä kasvattava sienipölkky, kutsuu Helsieni-yrityksen Chris Holtslag pilottitaloyhtiön asukkaita rakentamaan pensaiden juureen korttelin yhteistä sienipetiä pihatilaisuudessa. Osterivinokkaiden kasvattamisen lisäksi kokeiluun osallistuvilla kerrostalopihoilla päästään kesän aikana testaamaan syötävien kukkien, salaattien ja koisokasvien viljelyä sisä- ja ulkotiloissa.
Hankkeen projektipäällikkö Roosa Halonen HSY:ltä odottaa innolla, millaisia kokemuksia viljelystä kertyy.
– Toivomme tietenkin, että pilottikokeilun parhaat puolet leviävät ja yleistyvät muillakin kaupunkipihoilla, hän summaa.
Viljelykokeilut toteutetaan yhdessä alan pioneeriyritysten kanssa: Blokgarden Oy, Kasviportaat Oy, Intellectual Farms Oy (iFarm) ja Helsieni Oy tekevät viljelystä helppoa ja palkitsevaa. Asukkaiden tukena on myös uudenlaisia digitaalisia neuvontapalveluita.
– Me tarjoamme kaupunkilaisille valmiiksi istutettuja viljelylaatikoita. Lähdimme tähän kokeiluun mukaan, koska haluamme oppia lisää siitä, miten voimme lisätä asukkaiden välistä yhteisöllisyyttä. Jaamme asukkaille tietoa sovelluksen avulla ja kannustamme heitä hoitamaan taimia yhdessä. Kun sato alkaa kypsyä, asukkaat voivat valmistaa vaikkapa kesäistä keittoa ja syödä yhdessä pihalla, kertoo Blokgarden-yrityksen Tuomas Ilander.
Viljelykokeilun edistymistä voi seurata kesän aikana mm. Ilmastoinfon Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa @ilmastoinfo sekä HSY:n verkkosivustolla 6Aika: CircularHoodFood. Kesän aikana syntyvät opit tullaan kokoamaan kaikille taloyhtiöille tarkoitettuun neuvontaoppaaseen.
Lisätietoja:
Roosa Halonen
HSY:n projektipäällikkö
roosa.halonen@hsy.fi
puh. +358 505 347 200
6Aika: CircularHoodFood Kiertotalous kaupunkikortteleissa – ruoan vähähiilisyys, urbaani tuotanto ja biojätteen kierto -hanke on osa Suomen kuuden suurimman kaupungin 6Aika-strategiaa ja saa rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastolta (EAKR). Hanke edistää hiilineutraalin kaupunkiympäristön ja kestävän ruokajärjestelmän syntymistä, ruoan hiilijalanjäljen pienenemistä sekä vauhdittaa aiheeseen liittyvän uuden liiketoiminnan, yhteistyön ja ratkaisujen syntymistä. Hanke kestää vuoden 2021 loppuun asti. Helsingin seudun ympäristöpalvelut - HSY toimii hankkeen koordinaattorina. Hanke toteutetaan yhdessä Vantaan kaupungin, Metropolian ja Helsingin Yliopiston kanssa. Hanke kestää vuoden 2021 loppuun asti.
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY paransi osaltaan pääkaupunkiseudun kestävää arkea - kierrätys ja toimintavarmuus nousussa20.3.2026 10:07:21 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n hallitus päätti 20.3.2026 kokouksessaan hyväksyä vuoden 2025 tilinpäätöksen. Vuoden 2025 toiminnassa korostuivat arjen ympäristöteot ja palvelujen sujuvuus. Verkostojen saneerausinvestoinnit olivat ennätykselliset, jäteveden puhdistustulokset paranivat ja sekajätteen määrä laski. Sähköiset asiointipalvelut monipuolistuivat, kun OmaHSY-palvelu avautui.
HSY:n hallituksen päätökset 20.3.2026 – strategialuonnos 2035 lausunnoille20.3.2026 10:04:35 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti hyväksyä strategialuonnoksen 2035 ja pyytää siihen lausunnot jäsenkaupungeilta. Lisäksi hallitus päätti hyväksyä strategisten tavoitteiden mittarit ja niiden tavoitetasot TTS 2027-2029:n valmistelun pohjaksi. Hallitus päätti hyväksyä omalta osaltaan tilinpäätöksen ja siirtää sen yhtymäkokouksen käsiteltäväksi. Hallitus päätti myös hyväksyä seuraavat vesihuollon hankesuunnitelmat: – Helsingin Myllypuron alapainepiirin jaon hankesuunnitelma – purkutunnelin kahdentaminen välillä Helsingin Viikinmäki–Viikki -hankesuunnitelma – verkostosaneerauksen sujutuspaketti 2027–2029 -hankesuunnitelma. Hallitus sai tiedoksi vuoden 2025 henkilöstökertomuksen sekä HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2025. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Lisätietoa aiemmista sekä muista käsitellyistä asioista on saatavilla esityslistalta, ja ne julkaistaan myöhemmin myös pöytäkirjassa: https://hsy10.
Katupölykausi on alkanut pääkaupunkiseudulla20.3.2026 09:15:08 EET | Tiedote
Jokakeväinen katupölykausi on jälleen alkanut pääkaupunkiseudulla. HSY:n mittausten mukaan katupöly on heikentänyt ilmanlaatua useina päivinä eri puolilla seutua. HSY antaa 10 vinkkiä, miten voit vähentää katupölylle altistumista ja lievittää oireita.
Maailman vesipäivää vietetään 22.3. – HSY juhlii nuorten vesiaiheisilla retkillä ja oppitunneilla19.3.2026 08:50:00 EET | Tiedote
YK:n kansainvälistä Maailman vesipäivää vietetään 22.3. teemalla “vesi ja sukupuoli”. Vesipäivän pitkän aikavälin tavoitteena on saavuttaa vesi ja sanitaatio kaikille vuoteen 2030 mennessä. Yli 2 miljardia ihmistä elää yhä ilman puhdasta vettä. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY juhlistaa maailman vesipäivää tarjoamalla vesiretkiä ja -oppitunteja.
Poista hiekoitushiekka keväällä oikeaoppisesti18.3.2026 09:15:10 EET | Tiedote
Keväisellä säällä moni innostuu siivoamaan pihaltaan talven aikana kertynyttä hiekoitushiekkaa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY muistuttaa, että hiekka tulee poistaa pihalta kosteana, jotta hiekka ei pölyä. Lehtipuhallinta ei saa käyttää, eikä hiekka kuulu sekajätteeseen. Hiekan voi käyttää uudelleen tai viedä HSY:n Sortti-asemalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

