Katja Ketun odotettu uutuusromaani ilmestyy syyskuussa 2023
23.3.2023 13:32:23 EET | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Kirjailija saa keskenmenon ja menettää kykynsä puhua ja kirjoittaa. Paikalle lähetetään Taivaiden Tutkimustoimistosta Etsivä, mutta jokin menee pieleen, ja tuvan nurkkaan ilmestyykin Kissa, joka käy tutkimaan vintin lattialuukusta löytynyttä Isoisoäidin päiväkirjaa.
Kun uusi elämä on menetetty, kääntää Kirjailija katseensa menneisyyteen ja ikiaikaisiin syntysanoihin. Niiden taitajalla, Isoisoäidillä, on suomen kielen väessä ja voimassa parantajien mahti. Voiko menneestä löytää lohdun ja tarkoituksen elämälle, kun tulevaisuutta ei ole?
– Teos on minulle erittäin henkilökohtainen. Tämän kirjan ja uuden kustantamon kanssa olen tuntenut vapauden ja kirjoittamisen riemua kuin lieasta päästetty hankivasa. Samalla kirja on ylistys kielelle ja kulttuurille, jota ilman Suomea ei olisi, Katja Kettu toteaa.
KATJA KETTU on moninkertaisesti palkittu kirjailija. Erään kissan tutkimuksia on hänen kuudes romaaninsa. Kettu sai Tiiliskivi-palkinnon esikoisromaanistaan Surujenkerääjä (2005). Vuonna 2011 ilmestynyt Kätilö oli suurmenestys, joka sai Runeberg- ja Kalevi Jäntin palkinnon sekä Kiitos kirjasta -mitalin. Antti J. Jokinen ohjasi teoksesta samannimisen elokuvan. Vuonna 2018 julkaistu Rose on poissa oli Finlandia-ehdokkaana. Katja Ketun teoksia on käännetty yhteensä yli 20 kielelle.
Haastattelupyynnöt ja tiedustelut: jenni.heiti@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Laura Lehtolan Simossa huumori naurattaa kyynelten läpi7.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Turvallinen ensihoitaja tuo naiselle lohtua, kun puoliso makaa koomassa vakavan onnettomuuden jälkeen. Mutta voiko poikkeuksellisissa oloissa syntyvä suhde kestää? Laura Lehtolan lämpimänkarhea romaani kysyy, mitä rakkaus on ja mikä sitoo ihmiset toisiinsa.
Riemukas esikoisromaani naisesta, joka uskaltaa ottaa riskin – syteen tai saveen2.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Emma Alftan kirjoittaa elämänmakuisesti ja huumorilla aiheesta, jonka tuntee hyvin: yrittäjyydestä, keramiikasta ja uskalluksesta tehdä rohkeita valintoja.
Koululaisten suosikkivitsikirja on taas täällä! Vitsipitsa-uutuuden täytteenä ovat sisarukset Tixtuu ja Aivi31.3.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Jo seitsemäs Vitsipitsa tursuilee sivukaupalla tuoreita vitsejä. Mukaan mahtuu myös nokkelia sarjakuvia ja hulvattomia minitarinoita. Juhana Salakarin ja Jii Roikosen huippuhauskan vitsikirjasarjan aiempia osia on myyty lähes 750 000 kappaletta.
Hannu Väisäsen Ohukaisia on riemukasta ja oivaltavaa lyhytproosaherkkua, josta ei saa tarpeekseen30.3.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Hannu Väisäsen taiturimainen lyhytproosa lentää, kääntyy ja riemastuttaa kuin täydellinen ohukainen.
Mika Aaltola ja Henri Vanhanen uutuuskirjassaan: Miten puolustaa Suomea, kun vakaus väistyy ja säännöt murtuvat?24.3.2026 13:11:20 EET | Tiedote
Muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa Suomen on turvattava asemansa, taloutensa ja koskemattomuutensa entistä taitavammin eteenpäin katsovalla politiikalla. Näin kiteyttävät Mika Aaltola ja Henri Vanhanen uutuuskirjassaan Etulinjassa – Suomen turvallisuus epäjärjestyksen maailmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

