Kiinteistömaailma

Katso muuttunut tilanne 10 suurimmalla paikkakunnalla: Väliraha isompaan kotiin muuttavilla pienentynyt Helsingissä jopa noin 100 000 euroa, osassa maakuntakaupunkeja tilanne taas suosii pienempään muuttavaa

Jaa

Asuntojen hintojen lasku alkuvuonna on saanut monen kodinvaihtajan ottamaan aikalisän ja jäämään tarkkailemaan tilannetta. Jos kodinvaihdossa suunta on pienemmästä isompaan, on tilanne kuitenkin nyt merkittävästi suotuisampi useimmissa isoissa kaupungeissa kuin kaksi vuotta sitten, Helsingissä jopa lähes 100 000 euron verran. Vaikka vanhasta kodista saatava hinta olisikin laskenut, on sama ilmiö myös uudessa ostettavassa kodissa. Päinvastainen tilanne on puolestaan isoista kaupungeista Oulussa ja Porissa, joissa tilanne on kahden vuoden takaiseen verrattuna nyt suosiollisempi isosta pienempään kotiin muuttavilla. Kiinteistömaailma teki tilastokeskiarvoihin pohjautuvan laskelman 10 isoimmalle paikkakunnalle.

 

Alla olevat laskelmat kuvaavat tilannetta, jossa perhe vaihtaa kerrostalokaksiosta tai rivitalokolmiosta samalla paikkakunnalla viiden huoneen omakotitaloon. Laskelmissa on käytetty kunkin paikkakunnan tilastokeskiarvoja tammi-huhtikuussa 2023 verrattuna kahden vuoden takaiseen tilanteeseen.

”Laskeneet hinnat ovat tietysti ei-toivottu asia paikkakunnasta riippumatta, jos on ostanut asunnon ihan äskettäin, ja siitä on tarve luopua nyt vuokralle muuton takia. Iso on kuitenkin se omistusasuntoa vaihtavien lapsiperheiden joukko – ensiasunnon ostajien lisäksi – joille tämä tilanne on suotuisa. Merkittävästi pienemmällä lisähinnalla pääsee nyt isompaan kotiin lähes kaikilla isoimmilla paikkakunnilla, erityisesti Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Turussa. Päinvastainen tilanne on puolestaan isoista kaupungeista Oulussa ja Porissa: siellä tilanne suosii nyt suhteessa aikaisempaan omakotitalosta pienempään kotiin muuttavia”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n analyytikko Tony Korkala.

”Lapsiperheillä on tässä ajassa monenlaisia haasteita, kun elämisen eri kulut ovat nousseet. Mutta jos taloudellinen tilanne sen sallii, on välirahan näkökulmasta erityisesti helsinkiläisillä ja espoolaisilla lapsiperheillä selkeästi aiempaa parempi paikka vaihtaa isompaan kotiin. Jos pystyy hyppäämään suoraan kaksiosta tai kolmiosta isompaan omakotitaloon sen sijaan että kasvattaa huonelukua huone kerrallaan, hyötyy juuri nyt monilla paikkakunnilla erityisen paljon”, Korkala lisää.

PAIKKAKUNNAT, JOISSA TILANNE SUOSII ISOMPAAN KOTIIN MUUTTAVIA

HELSINKI

1) Perhe muuttaa 2h kerrostaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 344 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 265 000 euroa
-> välirahaa tarvitaan nyt 79 000 euroa (-23%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

2) Perhe muuttaa 3h rivitaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 331 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 233 000 euroa
-> välirahaa tarvitaan nyt 98 000 euroa (-30%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

ESPOO

1) Perhe muuttaa 2h kerrostaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 460 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 375 000 euroa
-> välirahaa tarvitaan nyt 85 000 euroa (-18%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

2) Perhe muuttaa 3h rivitaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 362 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 277 000 euroa
-> välirahaa tarvitaan nyt 85 000 euroa (-23%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten


VANTAA

1) Perhe muuttaa 2h kerrostaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 296 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 285 000 euroa
-> välirahaa tarvitaan nyt 11 000 euroa (-4%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

2) Perhe muuttaa 3h rivitaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 188 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 158 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan nyt 30 000 euroa (-16%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

TAMPERE

1) Perhe muuttaa 2h kerrostaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 264 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 242 000 euroa
-> välirahaa tarvitaan nyt 22 000 euroa (-8%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

2) Perhe muuttaa 3h rivitaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 219 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 185 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan nyt 34 000 euroa (-16%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

TURKU

1) Perhe muuttaa 2h kerrostaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 212 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 186 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan nyt 26 000 euroa (-12%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

2) Perhe muuttaa 3h rivitaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 149 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 108 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan nyt 41 000 euroa (-28%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

JYVÄSKYLÄ

1) Perhe muuttaa 2h kerrostaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 166 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 157 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan nyt 9 000 euroa (-5%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

2) Perhe muuttaa 3h rivitaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 119 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 94 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan nyt 25 000 euroa (-21%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

KUOPIO

1) Perhe muuttaa 2h kerrostaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 188 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 188 000 euroa
- > välirahaa pysynyt ennallaan

2) Perhe muuttaa 3h rivitaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 142 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 117 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan nyt 25 000 euroa (-18%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten


LAHTI

1) Perhe muuttaa 2h kerrostaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 174 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 142 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan nyt 32 000 euroa (-18%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

2)Perhe muuttaa 3h rivitaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 113 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 74 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan nyt 39 000 euroa (-35%) vähemmän kuin 2 vuotta sitten

 

PAIKKAKUNNAT, JOISSA TILANNE SUOSII ISOSTA PIENEMPÄÄN KOTIIN MUUTTAVIA

OULU

1) Perhe muuttaa 2h kerrostaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 155 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 174 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan nyt 19 000 euroa (+12%) enemmän; tilanne suosii siis ihmisiä, jotka vaihtavat isommasta pienempään

2) Perhe muuttaa 3h rivitaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 127 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 145 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan nyt 18 000 euroa (+14%) enemmän; tilanne suosii siis ihmisiä, jotka vaihtavat isommasta pienempään

PORI

1) Perhe muuttaa 2h kerrostaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 108 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 153 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan 45 000 euroa (+42%) enemmän: tilanne suosii siis ihmisiä, jotka vaihtavat isommasta pienempään

2)Perhe muuttaa 3h rivitaloasunnosta 5h omakotitaloon (molemmat käytettyjä asuntoja)

Tarvittava väliraha v. 2021: 58 000 euroa
Tarvittava väliraha v. 2023: 105 000 euroa
- > välirahaa tarvitaan 47 000 euroa (+81%) enemmän; tilanne suosii siis ihmisiä, jotka vaihtavat isommasta pienempään

 

Lisätiedot (valtakunnalliset):
Tony Korkala, analyytikko, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 3070361
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045

Paikalliset asiantuntijat kommentoivat oman alueensa tilannetta:

Helsinki, Espoo Vantaa: pyydä alueen asiantuntija Taina Mustamolta (nro yllä)
Tampere: Tero Naskali, yrittäjä, puh. 050 3795732
Turku: Evamaria Poikolainen, yrittäjä, puh. 0503646371
Jyväskylä: Sanna Hotanen, yrittäjä, puh. 0405818201
Kuopio: Noora Ronkanen, yrittäjä, puh. 044 2798941
Oulu: Riitta Snellman, yrittäjä, puh. 0400 262089
Lahti: Jussi Puuska, yrittäjä, puh. 0504142294

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman 60. barometri: Kauppamäärät monin paikoin kasvussa ja myyntiajat lyhenemässä jo lähikuukausina – hintojen nousu vaatisi tärkeän muutoksen11.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Kiinteistömaailman 60. barometrin mukaan merkittävässä osassa maata asunto- ja kiinteistökaupan kauppamäärät lähtevät lähikuukausina nousuun. Pienimpiä asuntoja on kuitenkin tällä hetkellä monin paikoin niin reilusti tarjolla, etteivät hinnat lähde välittömään nousuun kauppavilkkauden kasvaessakaan. “Vasta, kun reilu tarjonta ikään kuin sulaa markkinaan, lähtee hintakisa uudelleen käyntiin”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen. Uudehkoissa perheasunnoissa tarjontaa on kysyntään nähden sen sijaan niukimmin, ja lähes kolmannes välitysammattilaisista arvioikin, että heidän alueellaan tämän vuosituhannen omakotitalojen hinnat lähtevät nousuun jo kevään ja kesän aikana.

KUTSU Teams-lehdistötilaisuuteen: Kiinteistömaailman 60. barometri - erityisteemana ensiasunnon ostajat3.4.2024 08:05:00 EEST | Kutsu

Kiinteistömaailman puolivuosittainen barometri julkaistaan torstaina 11.4.2024, nyt jo kuudettakymmenettä kertaa. Barometrin mukaiset asuntokaupan näkymät lähikuukausille esitellään Teams-lehdistötilaisuudessa kello 9 alkaen. Paikalla ovat Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen ja Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja Sari Takala. Erityisteemana ovat tällä kertaa ensiasunnon ostajat. He kiirehtivät joukoin asuntokaupoille ennen viime vuodenvaihdetta ja varainsiirtoverovapauden poistumista. Mitä ensiasunto-kauppaan kuuluu nyt – ovatko ensimmäisen omistuskodin ostajat palanneet markkinaan?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye