Katujen kevätpuhdistukset ovat käynnissä - siirrä autosi tieltä ja nopeuta työn valmistumista

Tulossa olevasta puhdistuksesta ja auton siirtämisen tarpeesta kertovat siirtokehotuskyltit, jotka tuodaan kadulle vähintään kaksi päivää ennen siirtoja. Jos auto on pysäköity siirtokehotuskyltin pystyttämisen jälkeen, siirtokustannukset peritään auton omistajalta.
Autojen siirtäminen on kallista puuhaa. Auton omistajalta perittävä siirtokustannus on vähintään 91 euroa. Todelliset kustannukset ovat kuitenkin moninkertaiset, sillä puhdistuskoneet joutuvat odottelemaan siirtojen ajan.
”Jotta kadut saadaan kerralla ja tehokkaasti puhdistettua, siivousoperaatiossa on tänä vuonna entistä suurempi määrä koneita jäätä irrottavista höylistä ja siirtokalustosta aina harja- ja imulakaisukoneisiin sekä pesuautoihin. Kaluston odotuttamisen kustannus on vähintään kaksinkertainen siirtomaksuun verrattuna ja yleensä enemmän. Odottelu tulee kaupungille kalliiksi. Lisäksi autojen siirrot hidastavat työtä merkittävästi”, harmittelee katukunnossapidon tiimipäällikkö Tarja Myller.
Viime keväänä huhti- ja toukokuun aikana tehtiin yhteensä 9365 siirtoa. Näistä 7777 oli auton haltijalle maksullisia ja 1588 maksuttomia. Tämän ajanjakson siirrot liittyvät suurimmalta osin hiekanpoistotyöhön.
Pesu-urakka valmistuu toukokuussa
Hiekan poisto kaduilta alkaa kaikkialla kaupungissa tällä viikolla. Hiekanpoistossa priorisoidaan pyörätiet, jalkakäytävät sekä vilkkaimmat ja keskeisimmät kadut.
Tänä vuonna katujen puhdistusurakan arvioidaan valmistuvan keskeisimmillä alueilla jo vapuksi ja muualla kaupungissa toukokuun aikana, jos yöpakkasia ei esiinny.
Tilaa auton siirtomuistutus tekstiviestillä
Tulevat puhdistuskohteet voi katsoa kartalta tai tilata tekstiviestinä Puhdistussuunnitelmat-palvelusta. Palvelu on suunnattu autoilijoille, ja siinä näkyvät vain ne kadut, joilla käytetään siirtokehotuskylttejä. Muutkin kadut puhdistetaan.
Katso tulossa olevat siivouskohteet Katujen puhdistussuunnitelmat -sivulta.
Tilaa tieto kotikatusi puhdistusajankohdasta tekstiviestitse tekstiviestipalvelusta.
Palvelussa voi esiintyä puutteita. Kadulla olevat siirtokehotuskyltit ovat aina velvoittavia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katupesut:
Tarja Myller
tiimipäällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
katukunnossapitoyksikkö
puh. 050 4026162
tarja.myller@hel.fi
Ajoneuvojen siirrot:
Pekka Holopainen
siirtopäällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 050 5925580
pekka.k.holopainen@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme