Kauppakamarikysely: Osaajapulasta tulossa krooninen ongelma – yritykset kärsivät osaavan työvoiman pulasta heikkenevästä suhdannetilanteesta huolimatta
4.10.2022 06:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Kauppakamarien jäsenyrityksille tehdyn kyselyn mukaan yrityksistä noin 70 prosentilla on pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta. Peräti 73 prosenttia yrityksistä kertoi työvoiman saatavuuden rajoittavan yrityksensä kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä. Osaajapula ei ole juurikaan helpottanut vuoden takaiseen kyselyyn verrattuna, vaikka Suomi on liukunut heikkenevään suhdannetilanteeseen ja pahimmillaan jopa kohti taantumaa.
Tulokset selviävät kauppakamarien toteuttamasta kyselystä, johon vastasi lähes 1800 yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen.
”Osaajapulasta uhkaa tulla krooninen ongelma Suomelle. Vaikka Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset ovat sysänneet Suomen talouden heikkenevään suhdanteeseen, ei yritysten osaajapula helpota. Edelleen valtaosalla yrityksistä on pulaa osaavasta työvoimasta. Tämä viesti on otettava vakavasti ja korjaaviin toimenpiteisiin on ryhdyttävä välittömästi”, toteaa Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Mikko Valtonen.
Yrityksistä noin puolet arvioi rekrytointitarpeensa kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana ja noin 71 prosenttia arvioi rekrytointitarpeen kasvavan 2-3 vuoden aikajänteellä. Vuosi sitten toteutettuun kyselyyn verrattuna lähitulevaisuuden rekrytointitarve on pienentynyt, mutta 2-3 vuoden aikajänteellä muutosta ei juuri ole.
Yritykset pitivät tärkeimpinä syinä rekrytointihaasteisiin hakijoiden riittämätöntä määrää (53%), kiristynyttä kilpailua työntekijöistä (46%) sekä hakijoiden vähäistä työkokemusta (43%). Myös hakijoiden soveltumaton koulutus (25%) ja työn vastaanottamisen kannustinloukut (16%) nähtiin isoina haasteina rekrytoinnille.
Ammatillisista osaajista on kovin pula
Kyselyn mukaan yrityksillä on kovin pula ammatillisista osaajista. Peräti 55 prosenttia yrityksistä tarvitsee eniten ammatillisesta koulutuksesta valmistuneita työntekijöitä. Ammattikorkeakoulusta valmistuneita osaajia tarvitsee eniten 28 prosenttia vastanneista yrityksistä ja yliopistosta valmistuneita 14 prosenttia. Koulutusaloittain tarkasteltuna suurin tarve on tekniikan alan, IT-alan, palvelualojen sekä kaupan, hallinnon ja oikeustieteiden osaajista.
Valtosen mukaan osaajapulasta puhuttaessa keskustelu keskittyy liikaa korkeasti koulutettuihin huippuosaajiin. Heitäkin toki tarvitaan, mutta ammatillisten osaajien saatavuuden parantamiseksi tarvitaan toimia heti. Keskuskauppakamari näkee keskeisenä ratkaisuna työntekijöiden maahanmuuton vauhdittamisen.
”Hallitus on pyrkinyt edistämään maahanmuuttoa, mutta toimet ovat kohdistuneet pääasiassa huippuasiantuntijoihin. Duunaripuoli on unohtunut kokonaan, vaikka juuri sinne yritysten suurin tarve kohdistuu. Työntekijöiden maahanmuuttoon saadaan vauhtia luopumalla saatavuusharkintajärjestelmästä. Avataan ovet Suomeen ja toivotetaan ulkomaalaiset työntekijät tervetulleiksi”, sanoo Valtonen.
Kyselyssä tärkeimpinä keinoina osaavan työvoiman turvaamiseksi yritykset pitävät koulutuksen sisältöjen kehittämistä paremmin työelämän tarpeita vastaaviksi, työn vastaanottamisen kannustinloukkujen purkamista sekä yritysten ja oppilaitosten yhteistyön tiivistämistä. Myös koulutusmäärien lisääminen ja työvoiman liikkuvuuden lisääminen maan sisällä saavat yrityksiltä kannatusta.
Väestörakenteen muutos pahentaa osaajapulaa entisestään
Kyselyn tulokset antavat vahvasti viitteitä siihen, että osaajapula ei enää seuraa entiseen tapaan talouden suhdannevaihteluita. Pula osaavasta työvoimasta näyttää olevan voimakasta myös vallitsevan heikkenevän suhdannetilanteen aikana eikä eroa vuoden takaiseen noususuhdanteeseen juuri ole. Tätä selittää osaltaan Suomen väestörakenteen muutos, mikä johtaa työikäisen väestön merkittävään vähentymiseen.
”On merkillepantavaa, että osaajapula ei näytä helpottavan talouden heikkenevän suhdannetilanteen aikana, vaikka tyypillisesti tällaisissa tilanteissa työvoiman kysyntä on alentunut ja työttömyys kasvanut. Tämä pistää miettimään, kuinka isoissa ongelmissa me olemme, kun nousukausi taas jossain vaiheessa alkaa? Yritykset ajautuvat pahoihin ongelmiin, mikäli toimia osaajapulan ratkaisemiseksi ei tehdä nopeasti”, Valtonen sanoo.
Kyselyn avoimissa vastauksissa sadat yritykset kertovat, että ne eivät pysty enää vastaamaan kysyntään osaajapulan vuoksi, yritysten aukioloaikoja joudutaan supistamaan ja tukitoimintoja joudutaan jopa siirtämään pois Suomesta. Vastauksissa esille nousee myös huoli nykyisten työntekijöiden kuormituksesta osaajapulan vuoksi.
Kauppakamarien kysely tehtiin 20.-23.9.2022. Kyselyyn vastasi 1780 kauppakamarien jäsenyritystä eri toimialoilta ja eri puolelta Suomea.
Liite: Osaajakyselyn tulokset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko ValtonenJohtava asiantuntija, osaaminen, työelämä ja maahanmuutto
Puh:040 867 8250mikko.valtonen@chamber.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Pörssiyhtiöiden hallitukset uudistuvat Suomessa maltillisesti – toimintaympäristön muutokset eivät ole vaikuttaneet uudistumistahtiin23.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Pörssiyhtiöissä vaihtuu vuosittain noin 15 prosenttia hallituksen jäsenistä. Miesten toimikausi on kestänyt keskimäärin 5,3 vuotta ja naisilla 3,5 vuotta. Kahdella kolmesta hallitukseen valituista henkilöistä on kokemusta toimitusjohtajan tehtävästä tai liiketoimintojen johdosta. Tiedot selviävät Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta.
Helteillä ilmalämpöpumppujen tarve kasvaa – asentajan osaamisella merkitystä16.7.2026 10:57:24 EEST | Tiedote
Kesän hellejaksot näkyvät nopeasti ilmalämpöpumppujen kysynnässä ja korjaamisessa. Keskuskauppakamarin pääsihteeri Raisa Harju muistuttaa, että laitteen hankinnassa tai vanhan korvaamisessa huomio kannattaa kiinnittää muuhunkin kuin hintaan. Erityisesti kiireessä tehdyt ratkaisut voivat lisätä virheiden riskiä, jolloin asentajan osaaminen ja kokemus korostuvat.
Ympäristöväittämiin täsmällisyyttä – pelkät vihreät lupaukset eivät enää riitä15.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Markkinoinnin itsesääntelytoimielin Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta (LTL) on soveltanut Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) päivitettyjä markkinointisääntöjä syksystä 2025 lukien. ICC:n mukaan yleistä tai epämääräistä ympäristöväittämää ei pääsääntöisesti saa käyttää ilman täsmennystä. Myös ympäristöväittämiä koskeva lainsäädäntö kiristyy keväällä 2027. Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta on antanut kuluvan vuoden aikana tulkinta-apua useiden yritysten ympäristöväittämiin.
Keskuskauppakamari: Perintö- ja lahjaveron uudistus toimisi myös Suomessa – Ruotsi osoittaa suunnan14.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Ruotsissa tehdyt perintö- ja lahjaveron uudistukset ovat vahvistaneet yritysten kasvua ja kotimaista omistajuutta. Keskuskauppakamari katsoo, että vastaava uudistus voisi toimia myös Suomessa.
Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksen jäsenistä uuteen ennätykseen – osuus nyt jo 37 prosenttia9.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksen jäsenistä nousi tänä vuonna 37 prosenttiin, joka on jälleen uusi ennätys. Ennätykset saavutettiin myös kaikissa yritysten kokoluokissa. Hallituksen sukupuolijakauma on tasapuolinen jo 84 prosentissa pörssiyhtiöistä. Tiedot käyvät ilmi Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme