Kauppakamarikysely: Yritysten suhdanneodotukset ovat heikentyneet, mutta eivät romahtaneet
21.9.2022 06:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Tunnelmat ovat synkimmät kaupan toimialalla ja rakentamisessa. Molemmilla toimialoilla selvästi yli puolet vastaajista luonnehti oman toimialan tunnelmaa pessimistiseksi tai erittäin pessimistiseksi.
Toimialoista myönteisimmät tunnelmat löytyivät edelleen palvelualoilta, mutta sielläkin optimistiseksi tunnelmia kuvaavien vastaajien osuus oli pienentynyt lähes 10 prosenttiyksikköä kesäkuusta.
”Yritysten suhdanneodotukset ovat heikentyneet selvästi, mutta romahduksesta ei voi puhua. Liikevaihdon ja työllisyyden kohtalaisen hyvään kehitykseen riittää edelleen luottoa useimmissa yrityksissä. Suhdanneodotuksia koskevat arviot ovat silti kyselyn kaikilla osa-alueilla vaisumpia verrattuna kolme kuukautta sitten tehtyyn edelliseen kyselyyn”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Kauppakamarikysely tehtiin 5.-7.9. ja siihen vastasi reilut 2600 yritystä.
Työllisyys valopilkkuna sumuisessa suhdannetilanteessa
Kyselyn mukaan yritysten näkymät työllisyyden kehityksestä olivat edelleen kuitenkin melko myönteisiä. Vastanneista yrityksistä vain 13 prosenttia ennakoi työntekijämääränsä laskevan hieman tai merkittävästi seuraavan kuuden kuukauden aikana. Reilu neljännes uskoi työntekijämäärän kasvavan ja loput ennakoivat sen pysyvän ennallaan.
Appelqvistin mukaan hyvä työllisyys on valopilkku, joka kannattelee jossain määrin taloutta. Työmarkkinoiden suurin kipupiste on kuitenkin pitkäaikaistyöttömyyden korkea taso ja hidas aleneminen työvoiman vahvasta kysynnästä huolimatta.
”On muistettava, että työllisyys reagoi suhdannekäänteisiin viiveellä. Jatkossa työllisyyskin tulee heikkenemään,mutta lähtötasoon korkealla. Sen sijaan korona-aikana kasvanut pitkäaikaistyöttömyys sulaa hitaasti, eikä näköala ole erityisen lupaava, kun suhdanne jatkossa viilenee”, sanoo Appelqvist.
Vientinäkymille sota tekee hallaa – hintakilpailukyky avainasemassa
Kyselyssä hieman yli puolet vastaajista arvioi investointiensa olevan samalla tasolla kuin viime vuonna. Vastaajista 27 prosenttia odotti investointiensa supistuvan ja 22 prosenttia vastaajista uskoi investointiensa kasvavan.
Appelqvist huomauttaa, että muuttuneen toimintaympäristön haasteet tuskin heijastuvat vielä kuluvan vuoden investointilukuihintäysimääräisesti.
”Jatkossa myös korkojen nousu tulee heikentämään yritysten intoa investointien toteuttamiseen ja kiristyvän rahapolitiikan sekä heikkenevän suhdannetilanteen myötä myös rahoituksen saatavuus vaikeutuu”, sanoo Appelqvist.
Kyselyssä vain viidennes teollisuusyritysten vastaajista arvioi oman tilauskantansa kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Tilanne on heikentynyt selvästi kesäkuusta.
”Venäjän-kaupan romahduksen jälkeenuusienvientimarkkinoiden voittaminen on Suomelle keskimääräistä tärkeämpää. Korvaavien markkinoiden valloittamisen näkökulmasta avaintekijänä on pitää vientiteollisuuden hintakilpailukyvystä kiinni”, sanoo Appelqvist.
Appelqvistin mukaan piruja ei kyselytulosten perusteella kuitenkaan kannata maalata seinille.
”Tulokset eivät toistaiseksi tue tulkintaa ainakaan syvemmästä taantumasta. Suomen taloudesta löytyy edelleen myös tukipilareita, kuten kohtalaisen hyvät tilauskannat ja edelleen voimakkaana jatkuva työvoiman kysyntä”, sanoo Appelqvist.
Kauppakamarien talouskysely tehtiin 5.-7.9.2022 ja siihen vastasi 2658 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea.
Liite: Kauppakamarien taloyskyselyn tulokset
Liite: Keskuskauppakamarin pääekonomistin kyselystä koostama talouskatsaus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:+358 44 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kiinteistöalan LKV-kokeessa ennätysmäärä osallistujia sitten vuoden 2021 – luottamus talouteen mahdollisesti parantumassa12.5.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Laillistetun kiinteistönvälittäjän kokeeseen (LKV) osallistuvien määrä on pitkästä aikaa nousussa. Viikonloppuna järjestettyihin kokeisiin osallistui 246 kokelaista, mikä on suurin määrä sitten vuoden 2021. Tämä kertoo Keskuskauppakamarin legal counsel Erika Leinon mukaan talouden luottamuksen parantumisesta sekä siitä, että alan toimijat odottavat markkinan vilkastumista.
Keskuskauppakamari: Koulutusjärjestelmä uudistettava tekoälyaikaan – rahoitus sidottava oppimisen laatuun ja työllistymiseen11.5.2026 15:24:33 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan koulutusjärjestelmää on uudistuttava vastaamaan työelämää, jossa tekoäly on pysyvä osa arkea ja jossa inhimillinen arvonluonti korostuu. Koulutuksen tulee vahvistaa erityisesti ajattelua, soveltamiskykyä ja teknologian kriittistä hyödyntämistä. Keskuskauppakamari esittää, että korkeakoulujen rahoituksen tulee palkita nykyistä vahvemmin laadukkaasta oppimista ja työllistymistä.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Teollisuus epävarmaan kevääseen vahvoista asemista8.5.2026 08:43:45 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan teollisuudessa maaliskuu sujui varsin mainiosti sekä uusien tilausten että erityisesti tuotannon osalta.
Vuoden brändi 2026 -kilpailun voittajaksi valittiin VR6.5.2026 16:54:33 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi 2026 -kilpailun voittajaksi on valittu VR. Raadin mukaan VR:n brändi on erittäin tunnettu ja sen tarina on Suomessa ainutlaatuinen. Brändi on onnistunut uudistumaan määrätietoisesti ja laajentumaan myös ulkomaille.
Keskuskauppakamari: Nopeampi väylä pysyvään oleskelulupaan vastaa yritysten toiveisiin – pisteytys toisi ennakoitavuutta järjestelmään6.5.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää kannatettavana Akavan esitystä nopeammasta väylästä pysyvään oleskelulupaan. Suomi tarvitsee lisää kansainvälisiä osaajia, mutta yhä useammin ratkaisevaa ei ole pelkkä houkuttelu vaan se, haluavatko osaajat jäädä. Keskuskauppakamarin mielestä järjestelmän on oltava ennakoitava ja joustava sekä vastattava koko maan työvoimatarpeisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme