Kauppakamarin talouskatsaus: Koronakriisin taloudelliset menetykset turvattava terveydellisesti turvallisella tavalla
28.4.2020 06:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Koronaviruspandemia johtaa suuriin taloudellisiin menetyksiin. Karanteenitoimenpiteet muuttavat ihmisten kulutuskäyttäytymistä, aiheuttavat tulonmenetyksiä yrityksille, työttömyyttä ihmisille ja pahimmassa tapauksessa konkurssiaallon.
”Jos kriisi pitkittyy kovasti, voivat vaikutukset olla systeemisiä. Tässä tapauksessa esimerkiksi kansantalouden pankki- ja vakuutussektori saattaa olla uhattuna. Päättäjien tehtävänä tulee olla sellaisen politiikan toteuttaminen, joka minimoi taloudelliset menetykset terveydellisesti turvallisella tavalla”, Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo.
Kotamäen mukaan rajoitustoimia ei kannata jatkaa aikaansa pitempään, sillä taloudelliset vaikutukset muuttuvat kestämättömiksi. Myös viruksen mahdollinen toinen aalto muuttuu sitä voimakkaammaksi, mitä kauemmin eristäytyneisyyttä jatketaan.
Kotamäki muistuttaa, että jokainen viikko eristäytymistä maksaa Suomelle 1,2 miljardia euroa. Eristäytymiseen liittyvillä politiikkatoimilla on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille.
”Emme ihan tarkkaan ottaen tiedä, missä kohtaa epidemiaa olemme juuri nyt. Olennainen kysymys on, mikä on tartuttavuusluku nyt ja lähitulevaisuudessa, mikäli rajoituksia aletaan avaamaan. Eristymistä olisi kuitenkin mahdollista alkaa purkamaan asteittain laajamittaista testaukseen pohjautuvaa strategiaa hyödyntäen.”
Kotamäen mukaan kriisin alkuvaiheen yksi tuottavimmista investoinneista olisi rakentaa terveydenhuollollista kapasiteettia ja testauskapasiteettia. Testauskapasiteetin tärkeyttä on pidetty esillä lähes kriisin alkuvaiheesta asti, mutta valitettavasti hallituksen toimet ovat olleet tässä suhteessa hitaita ja riittämättömiä.
”Monella muulla tavalla hallituksen toimenpiteet ovat olleet hyviä, mutta testauskapasiteetissa, viestinnässä ja yritysten tukipolitiikan yksityiskohdissa olisi vielä parantamisen varaa”, Kotamäki pohtii.
Tällä hetkellä ennustelaitosten arviot vuoden 2020 talouskasvuksi ovat kerääntyneet noin negatiivisen kuuden prosentin ympärille. Skenaarioharjoituksissa, jossa liikkumista rajoittavat toimenpiteet jatkuvat odotettua pitempään, on päästy kaksinumeroisiin tuotannon menetyksiin.
Kotamäen mukaan päättäjien tulisi valmistautua myös elvyttävään talouspolitiikkaan, jahka ihmisiin kohdistuvat rajoitukset lieventyvät. Kauppakamarit ovat ehdottaneet ostovoiman parantamista muun muassa ansiotuloverotusta keventämällä sekä väliaikaisesti kotitalousvähennystä laajentamalla ja arvonlisäverotusta madaltamalla ravintola- ja ateriapalveluiden sekä anniskelun osalta.
”Lisäksi erityisesti nopeasti toimeen pantavia infrahankkeita pitäisi käynnistää niin paljon, kuin mahdollista, koska korjaus- ja investointivelan umpeen kurominen on nyt mahdollista yhdistää hyvään suhdannepolitiikkaan. Myös työttömyysturvaa olisi syytä laajentaa – erityisesti niiden osalta, jotka ovat pelkästään peruspäivärahan varassa”, Kotamäki sanoo.
Lisätietoja:
Kauppakamarin talouskatsaus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mauri KotamäkiPääekonomisti
Puh:+358 942426235mauri.kotamaki@chamber.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme