Pohjois-Karjalan kauppakamari

Kauppakamarit: Yritysten verotusta ei varaa kiristää – verokiilalaskuri paljastaa työn teettämisen kustannukset

Jaa
Keskuskauppakamari ja alueelliset kauppakamarit vetoavat, ettei yritysten verotusta kiristetä seuraavalla hallituskaudella. Pysyvälle kasvu-uralle pääsy edellyttää kauppakamarien mukaan sitä, että rakenteellisiin ongelmiin tartutaan ja että yritysten, yrittäjyyden ja yksityisten investointien kannusteet ovat kunnossa. Suomessa on oltava kansainvälisesti kilpailukykyinen toimintaympäristö, erityisesti suhteessa tärkeimpiin verrokkimaihimme. Verokiilalaskurilla voi selvittää nykyiset työllistämisen kustannukset ja palkankorotuksesta käteen jäävän osuuden verojen ja maksujen jälkeen.

Kauppakamarit esittävät yhteisissä eduskuntavaalitavoitteissaan, että ansiotuloverotusta tulisi keventää kahdella prosenttiyksiköllä kaikissa tuloluokissa, sillä kireä työn verotus haittaa kilpailukykyä.  
 
”Tulevalla hallituskaudella on varmistettava, että toimintaympäristö Suomessa on yritystoiminnalle houkutteleva, ennustettava ja kilpailukykyinen. Vain niin pystymme varmistamaan, että yritykset työllistävät, investoivat ja kasvavat ja siten synnyttävät niitä verotuloja, joilla hyvinvointiyhteiskunnan palveluita rahoitetaan”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. 

Työn tekemisen on aina oltava kannattavaa. Helmikuun lopussa Pohjois-Karjalassa oli 9 527 työtöntä työnhakijaa eli 13,4 % työvoimasta. Samaan aikaan avoinna oli 2 600 työpaikkaa. Leikkauksia parempi vaihtoehto on kasvattaa valtion tuloja. Niitä syntyy kansantalouteen, jos kaikki työvoimareservit saadaan käyttöön ja työn tekeminen olisi ihmisille myös taloudellisesti kannustavaa, sanoo Pohjois-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Toivanen.

Kauppakamarien mukaan yritysten viesti on ollut selvä – yritysverojärjestelmä on pidettävä kansainvälisesti kilpailukykyisenä, eikä yritysten ja yrittäjien verotusta tule kiristää. Kauppakamareiden kyselyn mukaan työn verotuksen alentaminen nähdään paikallisen sopimisen lisäämisen ohella keskeisimpänä toimenpiteenä kilpailukyvyn parantamiseksi. Yrityksistä 75 prosenttia näki ansiotuloveron alentamisen tärkeimpänä veronalennuksen keinona. 

”Työn verotuksen alentaminen kahdella prosenttiyksiköllä vaikuttaisi n. 2,6 miljoonan henkilön tulotasoon, keskimäärin noin 800 euroa vuodessa. Uudistus keventäisi verotusta yhteensä noin kahdella miljardilla eurolla. Työn verotuksen alentaminen tulisi toteuttaa osana vihreää verouudista niin, että verotuksen painopistettä siirrettäisiin työn verotuksesta kulutuksen ja haittaverotuksen suuntaan”, sanoo Rommakkaniemi.

Kauppakamarit painottavat, että työn verotuksen alentaminen toisi lisääntyneenä työnä ja kasvaneena aktiivisuutena ja kulutuksena osan kustannuksista takaisin julkisen sektorin käyttöön.Tutkimuskirjallisuuden mukaan palautuva osuus voisi olla 30–50 prosenttia kustannuksista.  

Keskuskauppakamari on päivittänyt työllistämisen kustannuksia havainnollistavan verokiilalaskurin, jolla jokainen voi tarkastella omaa verokiilaansa ja katsoa paljonko palkankorotuksesta jäisi verojen ja maksujen jälkeen käteen. Verokiilalaskuri löytyy täältä: Verokiilalaskuri - Keskuskauppakamari 

Lisätietoja:

Antti Toivanen

+358503277732

Toimitusjohtaja, Pohjois-Karjalan kauppakamari

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Karjalan kauppakamari
Pohjois-Karjalan kauppakamari
Torikatu 21 C
80100 Joensuu

http://www.pohjoiskarjalankauppakamari.fi

Pohjois-Karjalan kauppakamari on elinkeinoelämän edunvalvoja, vaikuttaja ja kouluttaja. Teemme työtä kilpailukykyisen ja yrityksille menestyksekkään maakunnan puolesta.

https://pohjoiskarjalankauppakamari.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan kauppakamari

Pohjois- ja Etelä-Karjalan kauppakamarit esittävät hallitusohjelmaan erityistoimia6.4.2023 10:28:47 EEST | Tiedote

Venäjän hyökkäyssodan ja turvallisuuspolitiikan vuoksi Pohjois- ja Etelä-Karjalan kauppakamarit esittävät Suomen hallitusohjelmaan erityistoimia. Ne tulee kohdentaa pahiten tilanteesta kärsineille maakunnille, jotka sijaitsevat NATO-rajan kriittisimmässä paikassa itärajalla. Elinvoiman lisääminen ja alueen asuttuna pysyminen rajamaakunnissa ovat nyt myös turvallisuuskysymyksiä; ei vain aluepolitiikkaa.

Kauppakamarit esittävät kymmenen ratkaisua yritysten työvoiman saatavuuden turvaamiseksi – osaajapula on tällä hetkellä Pohjois-Karjalan yritysten merkittävin kasvun ja kehittämisen este24.3.2023 07:00:00 EET | Tiedote

Kauppakamarit vaativat, että osaavan työvoiman saatavuus yrityksille turvataan ensi vaalikaudella ja esittävät kymmenen konkreettista ratkaisua osaajapulan helpottamiseksi. Kriittisimpinä toimenpiteinä kauppakamarit pitävät maahanmuuton merkittävää kasvattamista nykyisestä, ammatillisen koulutuksen työelämälähtöisyyden vahvistamista sekä jokaisen lapsen ja nuoren riittävien perustaitojen varmistamista. Valtakunnallisesti jopa 73 prosenttia yrityksistä kertoi työvoiman saatavuuden rajoittavan yrityksensä kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä.

Kauppakamarikysely: Yritykset kokevat saavansa ilmastotoimista taloudellista hyötyä – kolmasosa yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteen23.3.2023 07:00:00 EET | Tiedote

Vastuullisuus, toimien taloudellinen kannattavuus ja mainehyöty ovat syitä, jotka ovat saaneet suomalaisyritykset tarttumaan ilmastotyöhön. Kauppakamarien jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä selviää, että noin 90 prosenttia kaikista yrityksistä kertoo tehneensä ilmastotoimia. Reilu kolmasosa kaikista yrityksistä ja suurista yrityksistä yli 80 prosenttia on asettanut päästövähennystavoitteen. Lähes 60 prosenttia vastaajista arvioi, että ilmastotoimet ovat taloudellisesti kannattavia pitkällä tai jo lyhyelläkin aikavälillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme