Kauppakeskukset ovat entistä hyvämaineisempia ja onnistuneet vastaamaan ihmisten odotuksiin

Suomen suurimpien kauppakeskusten maineen ja luottamuksen taso tutkittiin nyt kolmatta vuotta peräkkäin. Aiempaa useampi kauppakeskus oli maineeltaan hyvällä tasolla (yli 3.50, asteikolla 1–5), eikä yksikään kauppakeskus ollut enää heikkomaineinen (kokonaismaineen arvosana alle 3.00).
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä t-media.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Kuva: Kauppakeskusten Luottamus&Maine 2022 -tutkimus. Liikepinta-alan ja myynnin määrällä mitattuna 12 suurinta kotimaista kauppakeskusta, joiden sijoitus listalla pohjautuu tutkimuksessa saatuihin mainepistemääriin. Arviointiasteikko on 1-5. Taulukossa esitetyt luvut ovat keskiarvoja kunkin kauppakeskuksen saamista arvioista. Luvut on pyöristetty kahden desimaalin tarkkuudella.
Tutkimuksessa tarkasteltiin kansalaisten mielikuvia kauppakeskuksista kahdeksan osa-alueen kautta: avoimuus ja läpinäkyvyys, taloudellinen vakaus, kyvykäs johtaminen, uudistuminen, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka sekä vastuullisuus. Näistä kauppakeskusten palveluvalikoima ja taloudellinen tilanne nähtiin keskimääräisesti hyvänä. Suhteessa heikoimmalle tasolle jäivät suomalaisten mielikuvat kauppakeskusten ympäristöä ja yhteiskuntaa kohtaan osoittamasta vastuullisuudesta sekä kauppakeskusten kyvystä kuulla ja olla vuorovaikutuksessa sidosryhmiensä kanssa.
“Uskon, että monessa kauppakeskuksessa on tunnistettu vastuullisuustyön merkitys paitsi ympäristön myös ihmisten odotusten näkökulmasta. Sisäistä työtä tämän äärellä on ehditty tehdä jo vuosia, mutta ihmisten mielikuvat eivät ehkä ole kehittyneet samassa tahdissa. Monelle kauppakeskukselle onkin keskeinen kysymys, miten tuoda sisäiset vastuullisuustoimet ihmisille näkyväksi”, T-Median tiedolla johtamisen asiantuntija Elisa Runsas sanoo.
“Mahdollinen haaste kauppakeskusten mainetyössä liittyy ihmisten alhaiseen halukkuuteen työskennellä keskuksissa. Vaikka kauppakeskuksissa työskentelevät ihmiset eivät työskentele suoraan itse kauppakeskukselle, on myös keskuksen etu, että siellä vuokralla olevat yritykset saavat rekrytoitua itselleen henkilökuntaa mahdollisimman sujuvasti. Näin yritykset kykenevät toteuttamaan omaa toimintaansa mikä edesauttaa itse kauppakeskuksen elinvoimaisuutta. Korona-aikana ihmisiä jouduttiin lomauttamaan myös kauppakeskuksista, mikä saattaa näkyä yleisenä epävarmuutena alaa kohtaan.” Runsas jatkaa.
Raision Mylly jo kolmatta vuotta maineikkain kauppakeskus, Seinäjoen Ideapark suurin nousija
Kauppakeskusten Luottamus&Maine-tutkimus paljasti Raision Myllyn Suomen hyvämaineisimmaksi kauppakeskukseksi jo kolmatta vuotta peräkkäin. Myllyn saama arvosana 3.67 on kauppakeskusten korkein mitattu kokonaismainearvosana kolmen vuoden ajanjaksolla. Yhtä lukuun ottamatta kaikki Myllyn maineen osa-alueet arvioitiin hyvälle tasolle. Kauppakeskus sai erinomaisen arvosanan liikevalikoiman sopivuudesta, asioinnin helppoudesta ja turvallisuudesta.
“Olemme Myllyssä todella ylpeitä ja otettuja siitä, että suomalaiset kokevat jo kolmantena peräkkäisenä vuotena Kauppakeskus Myllyn Suomen hyvämaineisimmaksi kauppakeskukseksi. Tulos oli meille iloinen yllätys, osasimme odottaa, että haastajia ja nousijoita muista kauppakeskuksista löytyy ja hienoa kehitystä nähtiinkin koko toimialalla. Meille on tärkeää, että Myllyn liikkeet ja kumppanit kokevat olevansa osa Myllyn menestystä, mainetta ja asiakaskokemusta ja uskomme että tulos kannustaa koko Myllyn yhteisöä kehittämään ja kehittymään. Muistamme heitä 1200 Runebergin tortulla, jotka jaamme liikkeisiin tänään henkilökohtaisesti”, Raision Myllyn toimitusjohtaja Mari Hantula kommentoi.
Seinäjoen Ideapark teki kauppakeskuksien suurimman mainenousun viime vuoteen verrattuna. Seinäjoen Ideapark onnistui parantamaan mainearvosanaansa 0.28 yksikköä ja nousi ensimmäistä kertaa vihreälle, eli hyvän maineen, tasolle.
“On mahtavaa, että työ kantaa tulosta. Teemme tietoisesti pitkälle kantavia ratkaisuja, jotta olemme vuosi vuodelta parempia ja jotta toimintamme kehittyy. Seinäjoen Ideapark on ennen kaikkea viihdekeskus ja tarkoituksenamme on tuottaa elämyksiä. Uskomme, että tapamme toimia houkuttelee enemmän kävijöitä ja saavat asiakkaamme viihtymään meillä pidempään, joka on tietysti taas liikkeidemme etu. Tarkoituksenamme on kasvaa ja päämääränämme on olla Pohjanmaan vetovoimaisin matkailukohde”, Seinäjoen Ideaparkin toimitusjohtaja Petri Häli kertoo.
Kokonaismaineen ohella Seinäjoen Ideapark kehittyi tutkituista kauppakeskuksista parhaiten yhteensä kuudessa maineen kahdeksasta eri osa-alueesta.
Näin tutkimme
T-Median Kauppakeskusten erikoistutkimuksessa 2022 selvitettiin Suomen 10 suurimman kauppakeskuksen maine Luottamus&Maine-mallilla. Yhteensä kauppakeskuksia tutkittiin 12 kpl. Tavoitteena oli selvittää kauppakeskusten maine kansalaisten keskuudessa. Parantamalla mainettaan kauppakeskus voi parantaa myös sidosryhmiensä luottamusta, halua ostaa, suositella, investoida, puolustaa kriisissä, hakea töitä, kuunnella tai tehdä yhteistyötä kauppakeskuksen kanssa.
Tutkimukseen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 26.10.–9.11.2022. Tutkimukseen vastasi yhteensä 2 049 suomalaista. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15-65-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti (poislukien Ahvenanmaa).
Suurimpien kauppakeskusten valinnassa suuruusluokan kriteereitä oli kaksi: kauppakeskusten pinta-ala sekä myynnin määrä (Lähde: Suomen Kauppakeskusyhdistys ry, Kauppakeskukset 2022).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari Hantula, toimitusjohtaja, Kauppakeskus Mylly, p. 050 441 9394, mari.hantula@kauppakeskusmylly.fi
Petri Häli, toimitusjohtaja, Seinäjoen Ideapark, petri.hali@ideapark.fi
Elisa RunsasTiedolla johtamisen asiantuntijaT-Media Oy
Puh:+358 50 468 8849elisa.runsas@t-media.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
T-Media on Suomen johtava maineen tutkimiseen sekä strategiseen neuvonantoon keskittynyt yritys. Käytämme liikkeenjohtamisen teoriaan ja tilastotieteeseen perustuvia työkaluja, jotka todentavat maineen liiketoimintavaikutukset. Olemme tehneet yli 2000 Luottamus&Maine-tutkimusta yli 40 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta T-Media Oy
Ammattikorkeakoulutuksen maine on hyvällä tasolla – Oamk ja Polamk ovat maineikkaimmat6.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
T-Media tutki kaikkien suomalaisten ammattikorkeakoulujen mainetta helmi-maaliskuussa 2025. Parhaimmat mainearviot saivat Oulun ammattikorkeakoulu Oamk sekä Poliisiammattikorkeakoulu Polamk, joskin maine-erot korkeakoulujen arvioiden välillä ovat huomattavan pienet.
Turvallisena ja viihtyisänä koettu Kuopio nosti vetovoimaansa eniten – Tampereen suosio jatkuu2.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Turvallisena ja viihtyisänä koettu Kuopio on kasvattanut eniten vetovoimaansa Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa. Tampere on edelleen Suomen vetovoimaisin, pääkaupunkiseutu on asukkailleen mainettaan parempi.
S-Pankki on finanssialan maineikkain – hyvä maine suojelee Nordnetin kriisissä5.3.2025 00:01:00 EET | Tiedote
T-Median toteuttama finanssialan yritysten Luottamus&Maine-tutkimus paljastaa, että finanssialan hyvämaineisin yhtiö on S-Pankki. Nordnetin palvelukriisi ei näy vielä tuloksissa. Yritysten maine vaikuttaa vahvasti suomalaisten käytökseen, kuten luottamukseen, alan yrityksiä kohtaan.
Förtroendestudie i dagligvaruhandeln: ICA tappar anseende medan Willys och Lidl klättrar21.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
En ny studie från Reputation and Trust Analytics visar ett tydligt skifte inom svensk dagligvaruhandel. ICA, länge branschens mest ansedda aktör, tappar i anseende och faller till fjärde plats. Samtidigt stärker lågpriskedjor som Willys och Lidl sina positioner. Willys toppar listan, följt av Hemköp och Lidl.
De mest och minst ansedda nordiska företagen undersökta – Temu och Shein i botten18.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Pressmeddelande, 18.2.2025, fri för publicering kl. 00.01 GMT +2 Temu och Shein är bland de minst ansedda företagen i alla nordiska länder, visar Reputation&Trust-studien som genomförts i Sverige, Norge, Finland och Danmark. IKEA är en evig favorit bland nordiska konsumenter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme