Ilmarinen

Kauppakeskus Karusellille LEED-ympäristöluokitus

Jaa

Keravalla sijaitseva kauppakeskus Karuselli on saanut LEED kultatason ympäristöluokituksen. Marraskuussa avattu Karuselli on Suomen ensimmäinen uusimman ja samalla tiukimman LEED-ohjelman 4-version mukaisesti sertifioitu kauppakeskus.

Ympäristöluokituksen saavuttamiseen vaikuttivat muun muassa kauppakeskuksen hyvä sijainti julkisten liikenneyhteyksien varrella, pysäköintilaitokseen rakennetut sähköautojen latauspisteet, vettä säästävät vesikalusteet sekä vähäpäästöiset sisämateriaalit.

– Olemme laskeneet kauppakeskuksen elinkaaren aikaisen hiilijalanjäljen, kuten teemme kaikissa uudisrakennuskohteissamme. Ilmarinen on pitkäjänteinen ja vastuullinen kiinteistösijoittaja, ja haluamme olla edelläkävijä myös ympäristöluokittelun käyttöönotossa. Myös kiinteistöjen käyttäjät antavat nykyään entistä suuremman arvon tilojen ympäristöystävällisyydelle ja ekotehokkuudelle, kertoo Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Niina Rajakoski.

Kauppakeskus Karuselli sijaitsee Keravan ydinkeskustassa Aleksintorin laidalla. Kauppakeskuksessa on 26 liiketilaa, joiden pinta-ala on yhteensä noin 5 500 neliömetriä. Kauppakeskuksen yhteyteen valmistuu myös 140 asuinhuoneistoa. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu kauppakeskuksen alla sijaitseva pysäköintilaitos, jossa on 195 pysäköintipaikkaa asukkaille ja kauppakeskuksen asiakkaille.

LEED on maailman eniten käytetty työkalu rakennusten ekologisen jalanjäljen arviointiin sekä rakennusten suunnittelun, rakentamisen ja käytön vastuullisuuden kehittämiseen. LEED-luokitus huomioi sijainnin, energiatehokkuuden, vedenkäytön, materiaalitehokkuuden, sisäympäristön laadun sekä käyttäjäviihtyvyysasiat. Uusimman ja samalla tiukimman LEED 4-version mukaisen sertifikaatin on Suomessa saavuttanut vasta kuusi kiinteistöä, joista kaksi on Ilmarisen omistamia. Karusellin LEED-sertifioinnin ohjauksesta vastasi Green Building Partners Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme yli 1,1 miljoonaan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on 47 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme