Kauppakeskusten ensimmäisen vuosipuoliskon kokonaismyynti 13,7 prosenttia edellisvuotta pienempi

Jaa

Suomalaisten kauppakeskusten vertailukelpoinen* ensimmäisen vuosipuoliskon kokonaismyynti oli 13,7 prosenttia edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa matalampi. Koronakriisin vaikutukset näkyivät jyrkkinä etenkin huhti- ja toukokuussa ja kokonaismyynti putosi toisella neljänneksellä yli 21 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kesäkuussa kokonaismyynti jäi enää 5,5 prosenttia vuoden 2019 kesäkuuta pienemmäksi.

Kauppakeskusten kävijämäärä oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla noin 25 prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Kävijämäärät olivat pienimmillään maaliskuun puolivälin ja huhtikuun puolivälin välisenä aikana, jolloin kävijöitä oli jopa 60 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2019. Kesäkuun loppupuoliskolla kävijämäärä oli noin 20 prosenttia viime vuotta pienempi. Kävijäkohtainen myynti on kuitenkin noussut selkeästi viime vuodesta.

Kauppakeskusten ja toimialojen välillä suuria eroja

Päivittäistavaran ja tavaratalokaupan myynti oli toisella neljänneksellä vain reilun prosentin viime vuotta pienempi. Kauppakeskukset, joista löytyy suuria hypermarketteja, menettivät myyntiään huomattavasti muita keskuksia vähemmän. Päivittäistavarakaupan ja tavaratalojen osuus suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynnistä on viime vuosina ollut noin 40 prosentin tasolla, mutta huhtikuussa näiden toimialojen osuus nousi yli 60 prosenttiin ja toukokuussakin yli 50 prosenttiin kokonaismyynnistä. Kesäkuussa myös monien muiden toimialojen myynti piristyi, ja päivittäistavaran ja tavaratalokaupan osuus putosi 43 prosenttiin.

Koronakriisin vaikutukset näkyvät selkeästi eri toimialojen myyntiluvuissa. Indeksin seuraamista toimialoista myynti väheni ensimmäisen vuosipuoliskon aikana erityisesti viihde- ja vapaa-ajanpalveluissa, kahviloissa ja ravintoloissa sekä muodissa ja asusteissa. Päivittäistavarakaupan ohella lähimmäs viime vuoden myyntilukuja ovat päässet sisustamisen ja kodin tarvikkeiden sekä kauneus- ja hyvinvointipalvelujen toimialat.

Miltä tilanne näyttää nyt – jäsenten kommentit

”Tilanne syksyä kohden näyttää positiiviselta. Kriisistä toipuminen ja sen vaikutukset kuluttamiseen ja talouteen näyttävät jäävän pelättyä lyhyemmiksi ja pienemmiksi. Nyt on tärkeää, että teemme kaikkemme välttääksemme pandemiatilanteen pahenemisen ja uudet rajoitustoimenpiteet. Kauppakeskuksissamme olemme panostaneet erityisen paljon siivoukseen, hygieniaan ja tehneet toimenpiteitä, joilla mahdollistetaan sosiaalisten etäisyyksien noudattaminen”, toteaa Cityconin kauppakeskustoiminnoista vastaava johtaja Sanna Yliniemi.

”Tehtävämme on varmistaa turvallinen asiointi ja työnteko kauppakeskuksissa myös pandemian aikana. Johtamissamme keskuksissa kävimme nopeasti asiaan kiinni ja koostimme parhaimmat käytännöt niin kansallisella tasolla kuin kansainvälistä verkostoamme hyödyntäen. Esimerkiksi sisäänkäynnit varustettiin käsidesiautomaatein, kosketuspintojen desinfiointeja tehostettiin ja erilaiset ohjeistukset, kuulutukset ja turvavälitarrat tuotiin muistuttamaan asiakkaita toivotuista toimintatavoista. Koemme tärkeäksi myös sen, että prosessimme ovat ulkopuolisen puolueettoman tahon toimesta tarkastettu ja useissa keskuksissa onkin auditoinnit jo tehty tai tekeillä. Näin pystymme todentamaan turvallisuusprosessimme ja varmistamaan, että kauppakeskus on myös poikkeustilanteessa turvallinen ja viihtyisä paikka asioida”, kertoo Eeva Jauro, Head Of Shopping Centre Management, ‎Colliers International Finland.

Tulokset perustuvat Suomen Kauppakeskusyhdistyksen myynti- ja kävijäindeksiin, johon tiedot on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy. Myynti- ja kävijätietoja on seurattu vuodesta 2011 lähtien. Indekseillä edistetään Suomen kauppakeskusmarkkinan läpinäkyvyyttä sekä tarjotaan markkinatietoa kauppakeskusjohtamisen tueksi. Uusimmassa päivityksessä on mukana 41 kauppakeskusta.

Lisätietoja:

Mikko Östring, toiminnanjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys, puh. 050 3018 933
Hanna Kaleva, toimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto Oy, puh. 040 5555 269

 

Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset: ESPOO Ainoa, Entresse, Iso Omena, Pikkulaiva/Lippulaiva, Sello, HELSINKI Arabia, Columbus, Itis, Kaari, Kaivopiha, Kamppi, Kämp Galleria, Redi, Ristikko, Ruoholahti, Saari, Tripla VANTAA Jumbo, Myyrmanni Muiden suurten kaupunkiseutujen keskukset: JYVÄSKYLÄ Seppä, KUOPIO Matkus, LAHTI Karisma, Trio, RAISIO Mylly, TAMPERE Duo, Koskikeskus, Tullintori, TURKU Hansa, Skanssi
Muun Suomen keskukset: HYVINKÄÄ Willa, HÄMEENLINNA Goodman, KERAVA Karuselli, KOTKA Pasaati, KOUVOLA Veturi, LAPPEENRANTA IsoKristiina, MIKKELI Stella, PORI IsoKarhu, Puuvilla, ROVANIEMI Sampokeskus, SALO Plaza, TORNIO Rajalla På Gränsen

 

* vertailukelpoisesta, ns. like-for-like -indeksistä on poistettu uudet keskukset sekä merkittävät laajennukset ja remontit

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko ÖstringJohtaja, toimitilat RAKLI / vt. toiminnanjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys

050 3018 933

Hanna KalevaToimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto

040 555 5269

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

http://www.kauppakeskusyhdistys.fi

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry on kauppa- ja ostoskeskusten järjestö, jonka toiminnassa omistajat, kauppa, palvelut, alan asiantuntijat ja kauppakeskusjohto kohtaavat. Järjestön jäseninä ovat maan merkittävimmät kauppakeskukset ja kauppakeskusomistajat.

http://www.kauppakeskusyhdistys.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 201927.2.2020 08:00:00 EETTiedote

Suomalaisten kauppakeskusten vertailukelpoinen* kokonaismyynti kasvoi 2,2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden viimeisellä neljänneksellä vertailukelpoinen kokonaismyynti nousi 0,7 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kävijämäärässä oli vain hienoista laskua jääden tasan prosentin pienemmäksi kuin edellisen vuoden loka-joulukuussa. Loka- ja marraskuun myynti kasvoi selkeästi edelliseen vuoteen verrattuna. Joulukuun kokonaismyynti pieneni lähes kaikissa keskuksissa, ja jäi 5 prosenttia edellistä vuotta matalammaksi.

Kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi 4,4 prosenttia heinä-syyskuussa31.10.2019 09:00:00 EETTiedote

Suomalaisten kauppakeskusten vertailukelpoinen* kokonaismyynti nousi heinä-syyskuussa 4,4 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kokonaismyynnin kasvu oli vauhdikkainta koko Kauppakeskusyhdistyksen indeksien vuoden 2012 lopulta alkaneessa historiassa. Tilastokeskuksen ennakkotieto osoittaa myös koko vähittäiskaupalle ripeätä, 3,9 prosentin kasvua kolmannella vuosineljänneksellä, mikä sekin on suurin kasvuprosentti sitten vuoden 2012. Kauppakeskusten vilkas kolmas vuosineljännes nosti myös 12 kuukauden liukuvan tarkastelujakson myynnin kasvun 1,6 prosenttiin.

Kauppakeskusbarometri 2019: Kauppakeskusliiketoiminnan toimintaympäristön haasteet kasvattavat keskusten välisiä eroja9.10.2019 09:30:00 EESTTiedote

Toimintaympäristön muutokset haastavat kauppakeskusliiketoimintaa. Tiiviissä kaupunkirakenteessa sijaitsevilla suurilla kauppakeskuksilla arvioidaan olevan parhaat edellytykset vastata tulevaisuuden asiakastarpeisiin. Erilaisten palvelujen merkitys kasvaa vuosi vuodelta kauppakeskusten menestystekijänä ja asiakkaiden houkuttelijana, mikä korostaa kauppakeskusten roolia elämysten tarjoajana ja kohtaamispaikkana. Keskukset vastaavat tulevaisuuden haasteisiin erilaistumisella, liike- ja palvelukonseptien uudistamisella sekä asiakastiedon paremmalla hyödyntämisellä.

Kauppakeskusten huhti-kesäkuun kokonaismyynti kasvoi 1,5 prosenttia edellisestä vuodesta27.8.2019 12:15:00 EESTTiedote

Suomalaisten kauppakeskusten vertailukelpoinen* kokonaismyynti nousi huhti-kesäkuussa 1,5 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kasvuvauhti hiipui hienoisesti ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna. Huhtikuun kokonaismyynti laski viime vuoteen verrattuna, kun taas toukokuussa myynti oli selkeästi edellistä vuotta vilkkaampaa. Kauppakeskusten kävijämäärä kääntyi nyt hienoiseen nousuun: vuoden toisella neljänneksellä kävijöitä oli 0,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018 vastaavalla ajanjaksolla. 12 kuukauden liukuvalla tarkastelujaksolla kokonaismyynti kasvoi 0,7 prosenttia ja kävijämäärän muutos jäi nollaan.

Kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi lähes kaksi prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä6.5.2019 09:30:00 EESTTiedote

Suomalaisten kauppakeskusten vertailukelpoinen* kokonaismyynti nousi 1,9 prosenttia vuoden 2019 tammi-maaliskuussa verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Myynnin kasvu oli reippainta maaliskuussa. Ensimmäisen neljänneksen kävijämäärä pysyi täsmälleen edellisen vuoden tasolla. 12 kuukauden rullaavalla tarkastelujaksolla myynti nousi 0,8 prosenttia, mutta kävijämäärä laski 0,6 prosenttia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme