Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin rautatieaseman pyöräpysäköinnin hankesuunnitelman

Jaa
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 18.1. kokouksessaan rautatieaseman pyöräpysäköintilaitoksen hankesuunnitelman. Suunnitelman mukaan uusiin maanalaisiin pysäköintitiloihin olisi mahdollista sijoittaa jopa 1 370 pyöräpaikkaa.

Pyöräpysäköintilaitosta suunnitellaan Helsingin päärautatieasemalle Kansalaistorilta Kaisaniemeen rakennettavan kevyen liikenteen alikulkuyhteyden yhteyteen. Hankkeella vastataan kasvavaan pyöräpysäköintitarpeeseen päärautatieaseman läheisyydessä ja parannetaan pyöräilyyn liittyviä palveluita Helsingin ydinkeskustassa.

Vuonna 2019 teetetyn selvityksen mukaan rautatieasemalla olisi kysyntää lähes 4 000 pyöräpysäköintipaikalle. Tällä hetkellä rautatieaseman ympäristössä on noin 600 pyöräpysäköintipaikkaa, joista vain harva täyttää nykyaikaiset turvallisuus- ja laatukriteerit. Paremmat pyöräpysäköintipaikat on noussut useina vuosina kaupungin teettämässä pyöräilybarometrissä suurimmaksi yksittäiseksi syyksi, mikä saisi helsinkiläiset pyöräilemään enemmän.

Hankkeen kokonaishinta on yhteensä 5,6 miljoonaa euroa. Tämän hetkisen aikataulun mukaan uusi pyöräpysäköintilaitos valmistuisi keväällä 2023.

Meri-Rastilan länsiosan asemakaava etenee kaupunginvaltuustoon

Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Meri-Rastilan länsiosan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Kaavaratkaisu koskee Rastilan metroaseman ympäristöä, Meri-Rastilan liikekeskusta ja 1990-luvun alussa rakennetun kerrostaloalueen länsiosaa sekä asuinalueen sisäisiä puisto- ja katualueita.

Kaavahanke on osa Meri-Rastilan kaupunkiuudistusta, ja sen tavoitteena on tiivistää olemassa olevaa kaupunkirakennetta hyvien joukkoliikenneyhteyksien yhteydessä, korostaa alueen vahvuuksia ja mahdollistaa arjen palvelujen kehittyminen.

Alueelle on suunniteltu uutta asuin-, liike- ja palvelurakentamista puistoalueiden reunoille sekä olemassa oleville tonteille. Uutta asuntorakentamista tulisi olemassa oleva rakennuskannan purkaminen huomioiden olemaan 102 500 k-m². Kaavamuutos vaikuttaa alueen kaupunkikuvaan merkittävästi.

Kaavaratkaisun kustannukset ovat yhteensä noin 48–53 miljoonaa euroa. Lopullisen päätöksen asemakaavasta ja asemakaavan muutoksesta tekee kaupunginvaltuusto.

Daghemmet Albertille uudet tilat Iso Roobertinkadulta

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle 2 466 htm² laajuisten tilojen ja 926 m² kokoisen leikkipihan vuokraamista osoitteesta Iso Roobertinkatu 23 varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen käyttöön. Hankkeen enimmäishinta on 10 488 000 euroa laskettuna 15 vuoden vuokra-ajalle.

Uudet tilat korvaavat päiväkoti Daghemmet Albertin nykyiset väliaikaiset tilat Marian sairaala-alueella, joista joudutaan luopumaan alueen kehittämisen myötä. Hanke korvaa myös Päiväkoti Meripirtin paviljongissa toimivan toimipisteen tilat.

Kiinteistön omistaja, Sponda Investment Properties A Oy, toteuttaa tiloissa käyttäjän tarpeeseen pohjautuvan tilaohjelman mukaiset muutostyöt. Tavoitteena on, että muutostyöt ovat valmiit vuoden 2021 loppuun mennessä ja että päiväkotitoiminta tiloissa voisi alkaa 1.1.2022. 

Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.

Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye