Kaupunki varautuu vappuun vessoin ja roskiksin – lakko voi viivästyttää juhlinnan jälkien siivousta
28.4.2022 10:06:31 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Vessoja on Kaivopuistossa, Esplanadin puistossa, Rautatientorilla, Kauppatorilla kauppahallin luona, Kaisaniemen puistossa, Tähtitorninmäellä, Ruttopuistossa ja Sinebrychoffin puistossa. Ne tulevat paikoilleen vapun aattona. Vessoista 18 on invavessoja.
Kaupunki muistuttaa, että omien vessojen vuokraaminen ja niiden sijoittaminen kaupungin maalle on luvanvaraista toimintaa, eikä sellaisille lupia myönnetä.
Kertakäyttögrillien hiilet ja muu kytevä jäte on laitettava niille varattuihin peltitynnyreihin, ei roskakontteihin. Tulipalo suuren ihmismassan keskellä on erittäin vaarallinen ja palavasta jätteestä voi syntyä myrkyllisiä kaasuja.
Kunta-alan työntekijöiden ylityökielto sekä mahdollinen lakko voivat vaikuttaa vapun jälkien siivoamisen aikatauluun. Lakon on määrä alkaa 3. toukokuuta.
Kuohuviinipullot vaihtuvat leffalippuihin ja muut päätyvät kerääjille
Helsingin kaupunki järjestää perinteisen kuohuviinipullojen keruun. Kaivopuistossa on kaksi pullonkeruupistettä, yksi Ison Puistotien keskivaiheilla ja toinen Kaivopuiston leikkikentällä. Pisteet on merkitty korkeilla pystybanderolleilla.
Kun palauttaa pisteeseen 20 kuohuviinipulloa, saa leffalipun. Lippuja on jaossa 1500. Ahkerimmat ansaitsevat koko vuoden leffaliput. Tempaus on suurena apuna vapun jälkien siivouksessa. Painavat kuohuviinipullot päätyvät Palautuspakkaus Oy:n kautta lasivillan raaka-aineeksi.
Muut pullot ja tölkit päätyvät pullonkerääjien kasseihin. Suuri pullonkerääjien armeija on tervetullut lisäapu. Vapun juhlija tietää, että pullot annetaan kerääjille ehjinä.
Liikennejärjestelyjä ydinkeskustassa
Helsingin keskustassa katuosuuksia suljetaan Kauppatorin ympäristössä oheisen kuvan mukaisesti vappuaattona kello 15.30 alkaen. Liikennejärjestelyt poistuvat vapunpäivän aamuna kello 6.
Puistojen kestävyyttä suojellaan
Puistojen helposti vaurioituville kevätnurmikoille ei saa ajaa autoilla. Kaivopuistoon, Kaisaniemen puistoon ja myös muiden keskustan puistojen käytäville saavat ajaa autolla vain luvan saaneet, kuten ruokaa myyvät yhteisöt. Järjestyksenvalvojat ohjaavat liikennettä Kaivopuistossa ja estävät luvattoman ajon puistoon.
Saunamökit ja painavat teltat on sijoitettava kovalle pinnalle. Valvojat auttavat tarvittaessa luvallisen telttapaikan löytämisessä. Kaivopuistossa on myös ensiapupiste.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
vastaava piiripuutarhuri Sampo Sainio, Stara, puh. 050 555 2690 (vapun järjestelyt ja siivous)
projektinjohtaja Ville Immonen, Helsingin kaupunki, puh. 040 154 3984
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 29.4.202629.4.2026 17:44:57 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui keskiviikkona 29.4.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on maanantaina 11.5.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 28.4.202628.4.2026 18:44:50 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 28.4.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Toaletter, sopkärl och insamling av skumvinsflaskor – så förbereder sig Helsingfors för valborgsfirandet27.4.2026 09:29:30 EEST | Pressmeddelande
Staden ordnar 189 toaletter och 50 pissoarer till parkerna i centrum inför festligheterna. I Centrum och Brunnsparken placerar man dessutom ut sopkärl för evenemang, öppna flak och plåttunnor för pyrande grillavfall. All slags försäljningsverksamhet är förbjuden i Esplanadparken och på Senatstorget.
Vessoja, roskiksia ja kuohuviinipullokeräys – näin Helsinki varautuu vapun juhlintaan27.4.2026 09:29:30 EEST | Tiedote
Kaupunki järjestää keskustan puistoihin 189 käymälää ja 50 pisoaaria juhlijoita varten. Keskustaan ja Kaivopuistoon tuodaan lisäksi tapahtumaroskiksia, avolavoja sekä peltitynnyreitä kytevälle grillijätteelle. Esplanadin puistossa ja Senaatintorilla kaikenlainen myyntitoiminta on kiellettyä.
Helsingfors utbud av idrottsplaner blir bättre – Nya konstgräsplaner byggs under sommaren24.4.2026 09:31:33 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad bygger en ny idrottspark, Dikesparkens idrottspark, i Mellungsbacka. Viksplanen och Marienlandsparken i Viksbacka samt Blåbärslandets idrottspark får nya konstgräsplaner.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

