Kaupunkipyöräpalvelu laajenee lähes koko Helsinkiin
13.1.2021 09:01:35 EET | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote

Tulevana kautena kaupunkipyöräpalvelu kattaa koko Helsingin lukuun ottamatta Kehä III:n ulkopuolelle jääviä alueita (Östersundom ja Ala-Tikkurila). Helsinkiin saadaan 105 uutta asemaa ja 1050 uutta pyörää, joilla täydennetään myös olemassa olevaa palvelualuetta. Asemien tarkkoja sijainteja suunnitellaan parhaillaan.
– Laajennusalueen pyöräasemia asennetaan tulevan kaupunkipyöräkauden alkupuolella vaiheittain ja uusia asemia otetaan käyttöön sitä mukaa, kun niitä saadaan paikalleen, kertoo HKL:n projektipäällikkö Samuli Mäkinen.
Palvelualueen laajentamisen vuoksi koko kauden käyttömaksu nousee viidellä eurolla, jolloin uusi kausimaksu on 35 euroa. Muut hinnat pysyvät ennallaan. Korotuksella katetaan palvelun kustannuksia, jotka ovat tämän ja edellisen laajennuksen myötä nousseet merkittävästi. Tällä mallilla käyttömaksuilla ja kaupungin tuella katettu osuus on muiden joukkoliikennepalveluiden tapaan tasapainossa.
Palvelua on kehitetty kaupunkilaisten kanssa
Kaupunkipyörien suosio, systeemin toimivuus ja kaupunkilaisten aktiivisuus ovat mahdollistaneet palvelun jatkuvan kehittämisen. Muutoksia kauden pituuteen tai asemien määrään ei kuitenkaan tehdä ennen vuotta 2025, jolloin nykyinen sopimuskausi päättyy. Nykyisten asemien paikkoihin voidaan kuitenkin tehdä muutoksia. Kaupunkilaisten toiveita tulevan laajennuksen asemapaikoista kyseltiin 2020 elo-syyskuussa.
– Haluamme kiittää kyselyihin vastanneita ja tietenkin kaikkia aktiivisia kaupunkipyöräilijöitä! Kova kysyntä on näyttänyt, että palvelulle on tarvetta ja kaupunkilaiset ovat ottaneet pyörät osaksi arkeaan pysyvästi. Laajennuksen lisääntyvä pyörämäärä parantaa saatavuutta myös verkoston kysytyimmillä vanhoilla alueilla ja toimintaa pyritään tulevinakin vuosina optimoimaan niin, että käytössä oleva järjestelmä parhaiten palvelee käyttäjiään, Mäkinen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Samuli Mäkinen (HKL), p. 040 532 3594, samuli.makinen@hel.fi
Johtava asiakasohjelmasuunnittelija Tarja Jääskeläinen (HSL), p. 050 385 5043, tarja.jaaskelainen@hsl.fi
Service Manager Juha Pitkänen (CityBike Finland Oy), p. 050 558 5446, jpitkanen@citybikefinland.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne OyPL 100
01022 Kaupunkiliikenne
(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
Kaupunkipyöräpalvelusta vastaa Helsingissä Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos HKL ja Espoossa Espoon kaupungin Tekninen ja ympäristötoimi. Palvelua ylläpitää CityBike Finland ja markkinoinnista, digipalveluista ja asiakassuhteista vastaa HSL. Kaupunkipyörien ja pyöräasemien mainospaikkojen myynnistä vastaa ulkomainosyhtiö Clear Channel.
HKL – kaupungin paras liike.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Itäkeskuksen metroaseman ilme kirkastui24.9.2026 09:13:15 EEST | Tiedote
Itäkeskuksen metroaseman ja bussiterminaalin kunnostushankkeessa varmistettiin teknisten laitteiden toimintavarmuus ja aseman ja sen ympäristön viihtyisyys tuleviksi vuosiksi.
Finnoon metroaseman Meritien sisäänkäynnille avautuu uusi kulkureitti 1.10.202616.9.2026 14:03:48 EEST | Tiedote
Finnoon Meritien sisäänkäynnillä avautuu uusi kulkuyhteys torstaina 1.10.2026. Sisäänkäynnin viimeistelytyöt sekä Meritien katu-urakan työt jatkuvat syyskuun loppuun saakka, minkä jälkeen metroaseman uusi kulkureitti voidaan ottaa käyttöön.
Sörnäisten rantatien suljetut kaistat Kalasatamassa palaavat käyttöön 9.9.7.9.2026 14:17:31 EEST | Tiedote
Tynnyrintekijänkadun ja Sörnäisten rantatien liikennejärjestelyt Kalasatamassa puretaan ja suljetut kaistat palaavat autoilijoiden käyttöön keskiviikkona 9.9.2026. Tynnyrintekijänkadun länsipuolen tilapäinen pyöräkaista katkaistaan noin puolivälistä Tynnyrintekijänkatua Lautatarhankadun suuntaan.
Korjaus: Liikenne palaa Malminkartanon juna-asemalle 7.9. – perusparannustyöt jatkuvat (linkit lisätty)2.9.2026 12:50:27 EEST | Tiedote
Junaliikenne palaa Malminkartanoon maanantaina 7.9. harvennetulla vuorovälillä ja vain raiteella 1 sunnuntaihin 4.10. asti. Molemmat laiturit saadaan matkustajakäyttöön 5.10. alkaen, jolloin myös liikenne palautuu normaaliksi.
Liikenne palaa Malminkartanon juna-asemalle 7.9. – perusparannustyöt jatkuvat2.9.2026 12:39:13 EEST | Tiedote
Junaliikenne palaa Malminkartanoon maanantaina 7.9. harvennetulla vuorovälillä ja vain raiteella 1 sunnuntaihin 4.10. asti. Molemmat laiturit saadaan matkustajakäyttöön 5.10. alkaen, jolloin myös liikenne palautuu normaaliksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
