Kaupunkiradan suunnittelusta ja rakentamisesta sopimus
5.11.2020 15:31:13 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

”Kaupunkirata tukee Espoon kestävää kasvua ja hiilineutraaliustavoitteita. Se luo uusia mahdollisuuksia asuntorakentamiseen ja työpaikkojen luomiseen ympäristöystävällisesti radan varrelle. Lisäksi se tukee Keran alueen muutosta sekä parantaa uudistuvan Espoon keskuksen joukkoliikenneyhteyksiä entisestään”, toteaa Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo.
Isotalo korostaa, että Espoon kaupunkirata on edellytys myös koko Etelä-Suomen kehityksen kannalta tärkeän, ns. Tunnin junan toteuttamiselle.
Kustannukset jaetaan valtion ja kaupunkien välillä
Sopimuksen osapuolet sopivat kaupunkiradan rakentamisesta yhteisrahoitteisena vuonna 2015 hyväksytyn ratasuunnitelman mukaisesti. Valtio ja kunnat jakavat hankkeen toteuttamiskustannukset 275 miljoonaa euroa puoliksi. Espoon osuus koko hankkeen kustannuksista on 40 %, ja Kauniaisten osuus on 10 %.
Euroopan komissio on myöntänyt rakentamisen suunnitteluun avustusta 11 miljoonaa euroa. Suunnittelun osuus kokonaiskustannuksista on 22 miljoonaa euroa. EU-tukea haetaan myös kaupunkiradan rakentamiseen.
Kaupunkirata sujuvoittaa pääkaupunkiseudun liikennettä
Kaupunkirata on osa pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän kehittämistä. Se parantaa Karjaan, Kirkkonummen ja Espoon lähiliikenteen täsmällisyyttä sekä Turun suunnan kaukoliikenteen sujuvuutta.
Käytännössä kaupunkirata muodostuu Leppävaaran ja Kauklahden välille rakennettavista kahdesta lisäraiteesta. Kaksi raidetta on kaukoliikenteen ja nopean lähiliikenteen käytössä ja kaksi tiheän kaupunkijunaliikenteen käytössä.
Kaupunkiradan rakentamissuunnittelu on tarkoitus aloittaa viimeistään helmikuussa 2021. Rakentaminen on tavoitteena aloittaa vuoden 2022 aikana. Arvioitu valmistumisvuosi on 2028.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli IsotaloTeknisen toimen johtaja - Tekniska direktören
Puh:+358 50 593 3359olli.isotalo@espoo.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kommundirektörernas ställningstagande: Invånarna i Västra Nyland ska inte behöva bära en dubbel anpassning efter vårdreformen8.4.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Regeringens proposition om överföring av finansieringen av social- och hälsovården är ohållbar för invånarna i Västra Nyland. Ökningen av behovet av tjänster är bland de största i landet. Största delen av social- och hälsovården riktar sig till barn och seniorer. I Västra Nyland växer dessa åldersgrupper snabbare än i övriga Finland.
Kunnanjohtajien kannanotto: Länsi-Uudenmaan asukkaat eivät voi kantaa kahta kertaa sote-sopeutusta8.4.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys sote-rahoituksen siirrosta on Länsi-Uudenmaan asukkaiden näkökulmasta kestämätön. Alueen asukkaiden palvelutarve kasvaa maan kärkivauhtia. Suurin osa sote-palveluista kohdistuu lapsille tai ikääntyneille. Länsi-Uudellamaalla nämä molemmat ikäryhmät kasvavat nopeammin kuin muualla maassa.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote maaliskuu 20261.4.2026 14:42:02 EEST | Tiedote
Espoon väkiluku oli helmikuun 2026 lopussa ennakkotietojen mukaan 326 530. Työttömyyden kasvu jatkui helmikuussa. Etenkin pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työttömien määrä kasvoi voimakkaasti.
Espoo järjestää kesällä 2026 pihakisan, jossa etsitään luontoviisaita pihoja1.4.2026 13:00:52 EEST | Tiedote
Espoon luontoviisaat pihat on pihakisa, jossa etsitään luontoviisaita pihoja. Kisa on tarkoitettu espoolaisten asuin- ja vapaa-ajan rakennusten pihoille. Kilpailuaika on 1.6.-15.7.2026. Voittajat julkistetaan ja palkitaan Espoo-päivänä 29.8.2026. Lähde rohkeasti mukaan!
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti kulttuuriavustuksista ja kirjaston asiakastulosteiden hinnankorotuksesta31.3.2026 19:12:14 EEST | Tiedote
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti vuoden toisessa kokouksessaan muun muassa tapahtuma- ja projekti- sekä kehittämisavustuksista sekä kirjaston asiakastulosteiden hinnankorotuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme