Kiinteistömaailma

Käytettyjen asuntojen kaupassa kaikkien aikojen vilkkain joulukuu; PK-seudulla kasvua yli 50%

Jaa
Kiinteistömaailman Pulssi 5.1.2021: Kauppamäärillä mitattuna Suomen suurin kiinteistönvälittäjä Kiinteistömaailma teki joulukuussa yhteensä 964 käytettyjen ja uusien asuntojen sekä kiinteistöjen kauppaa. Käytettyjen asuntojen kauppoja ketju teki 868 kappaletta, mikä on enemmän kuin minkään muun joulukuun aikana koko sen 31-vuotisessa historiassa. Edelliseen joulukuuhun verrattuna käytettyjen asuntojen kauppamäärä kasvoi koko maan tasolla 27 prosenttia, pääkaupunkiseudulla peräti 52 prosenttia. ”Koronavuosi 2020 päättyi asuntokaupan poikkeukselliseen ralliin. Epävarmuuksien keskellä ihmiset haluavat todella panostaa parhaaseen mahdolliseen kotiin”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.

Kiinteistömaailman asuntomyymälät tekivät joulukuussa 2020 yhteensä 964 käytettyjen ja uusien asuntojen ja kiinteistöjen kauppaa, kun vastaava luku vuosi sitten joulukuussa oli 871 kauppaa. Kasvu tehtiin historiallisen vahvalla käytettyjen asuntojen kaupalla.

”Joulukuu jatkui hyvin samatahtisena kuin marraskuukin. Käytettyjen asuntojen pitkälti yli 20 prosentin kasvua kahtena kuukautena peräkkäin voi pitää poikkeuksellista,” Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä sanoo.

Uudiskohteiden tarjonta supistunut voimakkaasti

Uudisasuntokaupassa joulukuun kauppamäärä sijoittuu kymmenvuotisvertailussa keskitasolle, mutta jää viime vuosien huippuluvuista, ennen muuta vähäisestä tarjonnasta johtuen.

Risto Kyhälän mukaan asuntokaupan odotetaan jatkuvan vilkkaana myös alkaneena vuonna.

”Olemme saaneet kohteita myyntiin sekä marras- että joulukuussa edellisen vuoden vastaavaa ajankohtaa paremmin. Se antaa edellytykset hyvän kehityksen jatkolle myös alkuvuonna”, Kyhälä arvioi.

Kauppamäärissä erityisen vahvaksi joulukuu muodostui pääkaupunkiseudulla. Merkittäviä kauppamäärän kasvuja nähtiin käytetyissä asunnoissa myös useissa maakuntakeskuksissa, erityisesti Lahdessa, Kotkassa, Kouvolassa, Savonlinnassa, Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä ja Riihimäellä.

Kiinteistömaailma julkaisee koko vuoden tiedot kattavan Vuosi 2020 -tiedotteen tammikuun puoliväliin mennessä.

Lisätiedot:

Risto Kyhälä, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045

Kiinteistömaailman kuvapankista on ladattavissa valokuvia osoitteessa https://www.kiinteistomaailma.fi/kuvapankki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömaailma
Kiinteistömaailma
Unioninkatu 30
00100 HELSINKI

info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi

Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.

Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurimpiin kuuluva kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.

Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman vuosi 2023 ja näkymät alkaneeseen vuoteen 2024: Kiinteistömaailma vahvisti asemiaan poikkeuksellisissa markkinaoloissa5.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Kiinteistömaailma-ketjuun ja -konserniin kuuluvat yhtiöt tekivät vuonna 2023 Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa yhteensä 50 miljoonan euron liikevaihdon hoitamalla yhteensä reilut 12 200 välitystoimeksiantoa (v. 2022: 62 milj. euroa ja 14 300 toimeksiantoa). Niiden lisäksi Kiinteistömaailmaan kuuluva Ober-Haus hoiti lähes 15 000 arviointitoimeksiantoa Baltian maissa. ”Kiinteistömaailma vahvisti asemiaan poikkeuksellisen haastavissa markkinaoloissa ja kasvatti markkinaosuuttaan suomalaisessa kiinteistönvälityksessä”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n ja Ober-Haus A/S:n hallituksen puheenjohtaja Risto Kyhälä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye