Käytetyllä tavaralla keskiluokka tavoittelee parempaa yhteiskuntaa
11.11.2020 08:30:00 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Suomessa erityisesti hyvinvoiva keskiluokka on innostunut jakamistalouden palveluista, joita kuluttajat luovat ja jakavat aktiivisesti toistensa kanssa. Erilaiset sosiaalisen median kierrätysryhmät ja lähipalvelut ovat osa keskiluokan paremman maailman tavoittelua ja aktivismia yhteiskunnan uudistamiseksi, ilmenee Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen selvityksestä.
Taustalla vaikuttavat digitalisaatio ja pyrkimys ekologiseen elämäntapaan, joiden yhdistelmä kiinnostaa kuluttajia tässä ajassa. Enää käytetyn tavaran ostaminen ei leimaa ihmistä köyhäksi, vaan kirpputoreista on tullut paikkoja tehdä löytöjä sekä kohdata samanmielisiä ekologisen ja taloudellisesti kestävän kulutuksen tavoittelijoita.
- Talouden reiluus ja yhteiskunnan parantaminen sekä mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin kiinnostaa suomalaisia. Vertaiskauppa on kasvanut merkittäväksi talouden ilmiöksi ja muuttanut markkinoita, Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Päivi Timonen sanoo.
Kapitalistiseen ansaintaan perustuvat palvelut eivät ole haastaneet markkinoita samalla tavoin, vaan esimerkiksi jakamiseen perustuvissa majoitus- ja rahoituspalveluissa kuluttajat ovat kiinnostuneita palveluvalikoiman laajenemisesta sekä aiempaa edullisemmista palveluista.
- Käytetyn tavaran kauppa on merkittävä keino edistää kestävää kulutusta, Timonen toteaa.
Julkisen sektorin pitäisi osallistua enemmän
Osin jakamistalous on lahjataloutta, jossa avunanto perustuu vapaaehtoisuudelle. Avunannon verkostot ovat usein sukulaisten, ystävien ja naapurien välistä vaihtoa, ja erityisesti lapsiperheiden yhteisöllistä auttamista.
Julkisen vallan tehtävänä on huolehtia, että kaikki voivat hyötyä jaetusta avusta.
- Valtion ja kuntien kannattaisi osallistua jakamistalouden kehittämiseen ja palveluiden tarjontaan. Ne voisivat esimerkiksi koordinoida ja verkostoida paikallisia palvelualustoja tai ohjata ihmisiä niiden käyttäjiksi. Tällä hetkellä on merkkejä siitä, että vapaaehtoinen apu ja verkostot kasautuvat hyväosaisemmille, professori Henrietta Grönlund katsoo.
Ohjauksen ulotettava lonkeronsa yli sektorirajojen
Arvioissaan jakamistalouden kehityksestä Suomessa Helsingin yliopiston tutkijat suosittavat, että on tärkeä tunnistaa jakamistalouden monenlaiset toimintamallit, kun valmistellaan toiminnan sääntelyä ja tukea.
- Jakamistalouden ohjauksen on ylitettävä hallinnon sektorirajat ja sen on ulotuttava elinkeinopolitiikasta kaupunki- ja sosiaalipolitiikkaan, korostaa yliopistotutkija Pasi Mäenpää.
- Verotuksessa jakamistaloutta tulee lähestyä uudenlaisena taloutena. Esimerkiksi aikapankeissa vaihdettavien palvelujen ei tulisi olla veronalaisia vaan ihmisiä tulisi kannustaa huolehtimaan toisistaan, Mäenpää jatkaa.
Tutkijoiden arviot perustuvat Tilastokeskuksen syksyllä 2019 keräämään kyselyyn, jossa selvitettiin kotitalouksien jakamistalouden palvelujen käyttöä. Kysely oli kotitalouskohtainen ja perustui satunnaisotantaan koko Suomen 18-65 vuotiaasta väestöstä ja vastaajia oli 1343.
Julkaisu:
Kuluttajat ja kansalaiset jakamistaloudessa – tutkijapuheenvuoroja jakamistalouden kehityksestä. Työ- ja elinkeinoministeriö. Oppaat ja julkaisut 2020:3. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-581-2
Lisätietoja:
tutkimusjohtaja Päivi Timonen, Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskus, puh. 050 3433138, paivi.timonen@helsinki.fi
professori Henrietta Grönlund, Helsingin yliopisto, puh. 050 3148772, henrietta.gronlund@helsinki.fi
yliopistotutkija Pasi Mäenpää, Helsingin yliopisto, puh. 050 353 9078, pasi.maenpaa@helsinki.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tekoälyn käyttö heikentää ammattilaisten taitoja huomaamatta24.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Ammattiyhteisöjen pitäisi tunnistaa ammattiensa ydintaidot ja suojella osaamistaan tekoälyltä.
Luonnontieteellisen museon Elämän historia -sali sulkeutuu vuodenvaihteen jälkeen – uusi näyttely avautuu loppuvuodesta 202822.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Elämän historia -näyttelyn tilalle rakennetaan elämän syntyä ja luonnon monimuotoisuuden kehittymistä esittelevä uusi kokonaisuus. Uudistetun näyttelyn on tarkoitus avautua loppuvuodesta 2028 ja rakennustöiden aikataulua suunnitellaan parhaillaan.
Vilppi lääketieteen valintakokeessa vei opiskelupaikan17.9.2026 10:31:07 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta opiskelupaikan saaneen henkilön opiskelupaikka on peruutettu valintakokeessa tehdyn vilpin takia. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme