Aidosti leveämmät hartiat

Kehitysvammaisten seksuaaliterapeutti: Meitä on vain yksittäisiä osaajia siellä täällä

Jaa
Sote-uudistus toisi vakavan pulan kehitysvammaisten ja erityisen tuen asiakkaiden tarpeiden osaajista.

Suomessa kehitysvammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden tarpeisiin erikoistuneita seksuaaliterapeutteja on liian vähän. Jos sote-lakiluonnos menee sellaisenaan läpi ilman muutoksia, keskitettyjä erityispalveluja puretaan hyvinvointialueille. Etevan, Vaalijalan ja Kårkullan asiantuntijat arvioivat, että soteuudistus toisi alalle kriittisen pulan erilaisista asiantuntijoista. Yksi näistä ryhmistä olisi seksuaaliterapeutit.  

–Nyt meitä on merkittävästi enemmän kuin aikaisemmin, mutta Suomessa on silti edelleen vain yksittäisiä osaajia siellä täällä, sanoo Vaalijalan kuntayhtymän erityistason seksuaaliterapeutti Mari Niinivirta. Hän on saanut koulutuksen seksuaalineuvojaksi ja -terapeutiksi sekä on saanut Nordic Association for Clinical Sexology (NACS) auktorisoinnin.

Seksuaaliterapeutin tehtävänä on tukea kehitysvammaisten ja erityisen tuen ihmisten seksuaalioikeuksia ja antaa seksuaaliohjausta ja -terapiaa. Yleensä seksuaaliterapeutille tullaan pulmien kanssa. Kehitysvammaiset ja erityisen tuen asiakkaat tarvitsevat tietoa, tukea ja ohjausta. Samalla tuetaan työntekijöiden osaamista ja lähipiiriä. Vaikeudet voivat olla parisuhteeseen, toiminnallisiin häiriöihin tai identiteettiin kohdistuvia. Niinivirta sanoo, että myös kehitysvammaisten kanssa työskennellessä kohdataan seksuaalirikoksen tehneitä henkilöitä ja rikosten uhreja.

–Tarjoamme johdonmukaista ja säännöllistä kuntoutusta sekä työstämme asiakkaita haastavia asioita. Muullekin ohjaukselle on tarvetta. Tänä päivänä on yleistynyt, että teemme isommalle ryhmälle yhteisiä ohjauksia erilaisilla teemoilla, kuten turvataidot, parisuhde tai naiseus. Käymme läpi arjen tilanteita ja on tärkeää, että myös henkilöstö tunnistaa asiat ja osaa ohjata asiakkaita. Parisuhde ja seksuaalisuus ovat kuitenkin pääasiassa myönteinen voimavara ja tätä mekin yritämme viestittää. Onneksi kehitysvammaisten seksuaalisuus ja parisuhteet ovat tänä päivänä hyväksytympi asia.

Työssään Niinivirta kokee, että vammatietoisuus on tärkeä lähtökohta työlle.
–Tunnemme asiakkaamme ja tämä osaaminen on meidän voimavaramme.

Vaalijalan kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen on huolissaan siitä, että tällaista osaamista pilkoittaisiin hyvinvointialueille.
–Yhdellä hyvinvointialueella palvelulle voi olla vähän tarvetta ja osaajia ei riitä kaikille alueille. Tätä ongelmaa ei sote-lakiluonnos ratkaise, Jokinen sanoo.

Asiakaspalvelun laadun ja osaamisen tason säilyttämisen vuoksi Kårkulla samkommun, Vaalijalan kuntayhtymä ja Eteva kuntayhtymä tekevät yhteistyötä ajaakseen sote-lakiluonnokseen muutosta. 
Nämä kuntayhtymät haluavat säilyttää nykyiset valtakunnalliset erityistä tukea tarvitsevien ihmisten palvelut ja toimia edelleen julkisena palvelun tuottajana. Sote-lakiluonnokseen halutaan kirjata näiden toimijoiden ylimaakunnallisuus sekä vaativampien ja ruotsinkielisten palveluiden osalta keskittämisasetus.

Kolmikko perustelee sote-lakimuutoksen tärkeyttä erityisesti sillä, että erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden hoidon tavoitteena on siirtyä raskaasta kevyempiin palveluihin.
Etevan ja Vaalijalan kuntayhtymät ja Kårkulla samkommun tarjoavat palveluita 111 suomalaiselle kunnalle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Marika Metsähonkala, Eteva
Marika Metsähonkala, Eteva
Lataa
Ilkka Jokinen, Vaalijala
Ilkka Jokinen, Vaalijala
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aidosti leveämmät hartiat
Aidosti leveämmät hartiat



Eteva kuntayhtymä on yksi Suomen suurimmista vammaisalan osaamiskeskuksista. Tuotamme erityispalveluita kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville henkilöille Etelä-Suomen alueella. Etevan omistaa 45 kuntaa. www.eteva.fi

Kårkulla samkommun on kuntayhtymä, joka tuottaa erilaisia palveluita vammaisille ja heidän läheisilleen. Kuntayhtymään kuuluu 33 ruotsinkielistä ja kaksikielistä kuntaa. www.karkulla.fi

Vaalijalan kuntayhtymä on savolainen toimija Itä-Suomessa, joka palvelee erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä erilaisissa elämäntilanteissa. Vaativimpia kuntoutuspalveluita tuotamme valtakunnallisesti. Vaalijalan omistaa 33 savolaista kuntaa. www.vaalijala.fi

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye