Kustannusosakeyhtiö Otava

Keittokeittokirjalla on sanoma: Make Soup Sexy Again!

Jaa
Jonna Vormalan Keittokeittokirjalla on missio: muistuttaa meitä, että keitto on KUUMAA!

Keitto on nerokas ruoka: se valmistuu yhdessä kattilassa ja raaka-ainevalikoma on lähes loputon. Silti se on viime aikoina ehkä jäänyt trendikkäämpien avokadopastojen ja uunifetojen jalkoihin. 

Mutta onneksi Jonna Vormalan ihana uutuus Keittokeittokirja herättää taatusti halun kaivaa se isompi kattila kaapin perukoilta ja laittaa liemi porisemaan!  

Keittokeittokirjan noin 40 reseptiä ovat yksityiskohtaisia ja äärimmäisen selkeitä. Inspiraatiota on haettu läheltä ja kaukaa ja mukana on sopivasti sekä uutta että vanhaa. Selvä enemmistö resepteistä on vegeä, mutta mukana on myös jonkin verran mereneläviä ja lihaa.  

Yhdistävä tekijä kirjan keitoille on se, että ne kaikki ovat suoraan Jonna Vormalan viisihenkisen perheen ruokapöydästä. 

“Keitto ruokana edustaa minulle kaikkea, mitä ruoanlaitolta kaipaan: Arjessa nopeutta, terveellisyyttä, edullisuutta, kasvispainotteisuutta sekä sitä, että kerralla voi valmistaa ison satsin. Toisaalta loma-aikana tai viikonloppuna hiljalleen hautuvia makuja, tuoksuvia yrttejä, loputonta pilkkomista, kermaa ja voita”, Vormala toteaa.  

Kotikokin valinnanvaikeutta helpottaa kirjan lopusta löytyvä, ihana Mitä keittoa tekisin? -hakemisto, jossa keitot on jaoteltu kategorioihin kuten “Jos aikasi on kortilla” ja “Jos aiot syödä koko kattilallisen kerralla”.  

Jonna Vormala on ruokakirjailija, menestyneiden helsinkiläisravintoloiden markkinointipomo ja kolmen lapsen äiti. Freelance-ruokatoimittajanakin työskennellyt Jonna rakastaa arkikokkaamista yhtä paljon kuin pitkiä ravintolaillallisia. 

Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 25.11.2021

Pdf-vedokset, resepti- ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi  

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi  

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan uudet lukulähettiläät vievät lukuiloa eteenpäin10.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Otava aloittaa huhtikuussa uuden, lukemista ja kirjallisuutta edistävän hankkeen kun kaksi lukulähettilästä ryhtyy viemään lukemisen iloa eteenpäin. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujana aloittaa kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja kauno- ja tietokirjallisuuden lukulähettiläänä kirja-alan vaikuttaja sekä Kirsin Book Club -kirjablogin, lukupiirien ja -podcastin perustaja Kirsi Ranin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye