Osuuskauppa Keskimaa

Keljon Prisman remontin sisätilat valmistuivat – seuraavaksi uudistetaan kauppakeskuksen julkisivu, piha ja parkkihalli

Jaa
Osuuskauppa Keskimaan toteuttaman Keljon Prisman uudistuksen ensimmäinen osa on valmistunut. Tammikuussa alkaneessa remontissa myymälä sai uuden ilmeen, neljä täysin uutta palvelua ja laajentuneen valikoiman.
Kuva: Milla Kyllönen / Keskimaa
Kuva: Milla Kyllönen / Keskimaa

Jo 25 vuotta nykyisellä paikallaan Jyväskylässä toimineen Keljon Prisman uudistus on valmistunut sisätilojensa osalta pääsiäiseksi. Kokonaisinvestoinniltaan 4,4, miljoonan euron arvoinen remontti jatkuu kauppakeskuksen ulkoalueiden ja parkkihallin uudistamisella. Muutosten lähtökohtana olivat syksyllä 2019 tehdystä asiakaskyselystä saadut toiveet.

- Asiakastoiveiden mukaisesti myymälämme uusia palveluita ovat Fazerin jauholeipomo, japanilaisen ravintolaketju Itsudemon Sushibar, kukkiensidontapalvelu Ilona sekä merkittävästi laajentunut ruokatorimme, prismajohtaja Tommi Viitanen kertoo.

- Fazerin jauholeipomossa leivät, pullat ja muut tuotteet valmistetaan nimensä mukaisesti jauhoista saakka. Itsudemon Sushibar on toiminnaltaan samanlainen kuin Seppälän Prismassa. Koronatilanteen vuoksi sushit pakataan valmiiksi rasioihin.

Sushibar sijaitsee Prisman hedelmä- ja vihannesostolla, joka on uudistunut ilmeeltään ja valaistukseltaan täysin. Palvelutori laajentui 18 metriseksi Ruokatoriksi. Paljon toivottu kukkiensidontapalvelu Ilona avautui Prisman aulaan neuvontapisteen viereen. Myymälän miljöö on muuttunut raikkaammaksi uusien kalusteiden ja seinien maalaamisen myötä. Viitanen iloitsee, että päivittäis- ja käyttötavaroiden valikoimia saatiin monipuolistettua.

- Esimerkiksi maitotaloustuotteet ja juomaosasto saivat sekä lisää tilaa että uusia tuotteita. Käyttötavaroiden puolella uutuuksia ovat esimerkiksi valaisimet ja matot. Nämä kaikki ovat olleet asiakkaidemme toiveita.

- Muutokset on toteutettu kevään aikana vaiheittain, jotta asiointi myymälässä olisi mahdollisimman sujuvaa. Tästä olemmekin saaneet kuukausien aikana erittäin runsaasti hyvää palautetta asiakkailta ja samaan pyrimme myös nyt, kun uudistustyömme siirtyvät ulkotiloihin, Viitanen toteaa.

Leveämmät parkkiruudut, pihaan myös pesukatu

Keljon Prisman julkisivu ja pihapiiri uusitaan juhannukseen mennessä. Lisäksi tontilleajoa selkeytetään. Parkkialue asfaltoidaan uudestaan ja uusista parkkiruuduista tulee hieman leveämpiä.

Tontilla oleva ABC-automaattiasema säilyy, mutta rakennetaan uudelleen vastaamaan nykypäivän ja tulevaisuuden vaatimuksia. Samalla myytävien polttonestelaatujen määrä kasvaa. Uusi ABC CarWash sijoittuu nykyisen mittarikentän ja Prisman väliselle tontille.

- Nämä uudistukset valmistuvat kesäkuun puoleenväliin mennessä ja vasta sen jälkeen kunnostamme parkkihallin pinnat, ajoluiskan sekä asiakashissin. Parkkihalli muuttuu harmaasta valkoiseksi ja saa tehostevärikseen pirteän magentan.

Kerää ja skannaa -palvelu jatkuu, avajaisten aikataulu arvioidaan myöhemmin

Koronaepidemia vaikuttaa luonnollisesti myös Keljon Prisman avajaisiin.

- Olimme suunnitelleet monenlaista asiakastapahtumaa, mutta aluehallintoviranomaisten suositusten mukaisesti emme kutsu ihmisiä kokoon. Arvioimme avajaisten tilanteen myöhemmin, Viitanen kertoo.

Koronan myötä asiakkaat ovat käyttäneet enenevissä määrin Keljon Prisman kerää ja skannaa -palvelua, jossa ostokset kerätään suoraan ostoskassiin.

- Innovatiivinen skannauslaitteen käyttämiseen perustuva kokeilu alkoi ainoana keskisuomalaisena kauppana marraskuussa ja siitä on tullut jo vakiintunut tapa asiakkaillemme. Se helpottaa erityisesti paljon kerralla ostavia asiakkaita, koska ostoksia ei tarvitse erikseen nostella kassahihnalle.

Kerää ja skannaa -palvelu on käytössä Prisma Keljon lisäksi ainoastaan kahdessa myymälässä pääkaupunkiseudulla sekä Riihimäen Prismassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, Prismajohtaja Tommi Viitanen, 010 7673 509, tommi.viitanen@sok.fi

Kuvat

Kuva: Milla Kyllönen / Keskimaa
Kuva: Milla Kyllönen / Keskimaa
Lataa
Kuva: Milla Kyllönen / Keskimaa
Kuva: Milla Kyllönen / Keskimaa
Lataa
Kuva: Milla Kyllönen / Keskimaa
Kuva: Milla Kyllönen / Keskimaa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Urban Bistro avataan alkukesästä kävelykadulle ravintola VENNin tiloihin5.4.2024 10:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylä saa uuden ravintolan kävelykadulle, kun Osuuskauppa Keskimaa avaa ravintola Revolutionin viereiseen liiketilaan uuden Urban Bistron alkukesästä. Urban Bistro on rento ruoka- ja seurusteluravintola, jossa nautitaan ruoat ja juomat yhdessä kaveriporukalla viihtyen. Samalla vuodesta 2018 kävelykadulla toiminut ravintola VENN lopettaa toimintansa vapun jälkeen, ja tilat remontoidaan uutta Bistroa varten toukokuun aikana.

Keskimaan Ilo auttaa 2024 -lahjoituksella järjestetään ikäihmisille digitaitojen koulutusta25.3.2024 09:35:48 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on valinnut kumppanit vuoden 2024 Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoituksen toteuttamiseen, mikä kohdistuu ikäihmisten digitaitojen kartuttamiseen. Ikäihmisille järjestetään tulevan kevään ja syksyn aikana maksuttomia digitaitojen valmennuksia sekä koulutetaan digitaitojen vertaisopastajia eri puolille Keski-Suomea. Yhteistyökumppanina koulutuksia järjestävät Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Eläkeliiton Keski-Suomen piiri ry.

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan21.2.2024 10:25:00 EET | Tiedote

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan vastaamaan entistä paremmin tämän päivän toimintaympäristön tarpeita, kun keskijohtoon perustetaan kaksi uutta roolia. Keskimaan yhteensä 28* S-marketin johtaminen jaetaan kahden ryhmäpäällikön sijaan jatkossa kolmelle ryhmäpäällikölle, kun taas Keskimaan Prismojen johtamisesta kokonaisvastuu siirtyy kahden Prismajohtajan sijaan yhdelle Prismajohtajalle. Lisäksi marketkaupan asiantuntijapalveluiden kehittämiseen ja johtamiseen perustetaan uusi ryhmäpäällikön rooli. Marketkaupan johdon uusi organisaatio on voimassa 1.4.2024 alkaen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye