Kenen lapset saavat syntyä ja kenen lapset jäävät syntymättä? Entä minkälaista elämämme on tulevaisuudessa, jos antibioottien teho häviää?
22.4.2021 11:06:43 EEST | Into Kustannus | Tiedote

Syntymättömät lapset valottaa alhaisen syntyvyyden syitä ja seurauksia. Se laajentaa keskustelua syntyvyyteen vaikuttavista yhteiskunnallisista tekijöistä ja selvittää, miksi lasten saamiselle koetaan olevan aiempaa enemmän esteitä. Pelkkien syntyvyyslukujen huomioiminen ei riitä. On tärkeää nähdä, kenen lapset saavat syntyä ja kenen lapset jäävät syntymättä.
Suomi on tunnettu pitkään suhteellisen korkean syntyvyyden maana, jossa perhepolitiikka on helpottanut työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Huolta herättää kuitenkin vuonna 2008 alkaneen globaalin talouskriisin jälkeen alkanut syntyvyyden lasku. Mutta onko syntyvyydestä syytä tehdä julkinen kysymys vapaassa yhteiskunnassa? Kenenkään ei pitäisi joutua tuntemaan lapsen saamista velvollisuudeksi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo on tunnettu ja arvostettu yhteiskunnallinen keskustelija. Hän on julkaissut aikaisemmin muun muassa kirjan Uusi hyvinvointivaltio ja tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saaneen Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö -teoksen.
Reetta Huttusen ja Salla Nazarenkon Miten käy ihmisen ilman antibiootteja herättää ajattelemaan, mitä antibioottiresistenssille voidaan tehdä niin yhteiskunnan kuin yksilönkin tasolla.
Antibiootit kuuluvat ihmiskunnan suuriin keksintöihin. Ne ovat pidentäneet ihmiselämää ja mahdollistaneet uskomattomia lääketieteellisiä toimenpiteitä.
Antibiootteja on kuitenkin käytetty muuhunkin kuin bakteeritautien hoitoon. Niillä on hoidettu virustauteja, kasvatettu eläimiä ja niitä on päässyt vesistöihin. Näistä syistä bakteerien vastustuskyky antibiooteille on lisääntynyt, ja tällä hetkellä vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamiin infektioihin kuolee maailmassa yli 700 000 ja Euroopassa yli 30 000 ihmistä vuosittain.
Maailman terveysjärjestö WHO on jo kauan pitänyt antibioottiresistenssiä yhtenä suurimmista globaaleista terveysuhista. Uhka on kuitenkin jäänyt yhteiskunnallisessa päätöksenteossa muiden ongelmien alle. Resistenssi ei ole vain lääketieteellinen ongelma – se koskettaa ruoantuotantoa, lääketeollisuutta ja jopa suhdettamme lemmikkieläimiin.
Reetta Huttunen on infektiosairauksien dosentti ja apulaisylilääkäri Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Hän hoitaa mm. resistenttien bakteerien aiheuttamia sairauksia ja seuraa antibioottien kulutusta. Salla Nazarenko on toimittaja ja tietokirjailija. Hän on aiemmin tehnyt kirjoja muun muassa seksuaalisuudesta ja korruptiosta.
Arvostelukappaleet:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Haastattelupyynnöt:
jenni.valpio@intokustannus.fi
0440636393
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni Valpiomarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:044 0636 393jenni.valpio@intokustannus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Jani Kaaro kertoo lapsille ymmärrettävästi, mitä raha on ja mistä se tulee15.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Raha on lasten arjessa kaikkialla, mutta harva aikuinenkaan osaa selittää, mitä se oikeastaan on. Palkittu tietokirjailija Jani Kaaro ja kiitetty kuvittaja Carlos da Cruz vievät lapset tutkimusmatkalle rahan arvoon ja historiaan uutuuskirjassaan Mistä raha tulee?
Innon keväässä 2027 jännitystä, suuria tunteita ja uusia tapoja kuunnella maailmaa7.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Into Kustannuksen kevään 2027 kirjoissa kuljetaan suurvaltapolitiikan ja rikosten maailmasta rakkauden ja luonnon monisyisiin maastoihin, kiehtoviin elämäntarinoihin ja vedenalaiseen äänimaailmaan. Kevään uutuudet tarjoavat sekä koukuttavaa viihdettä että kirjoja, jotka auttavat ymmärtämään muuttuvaa maailmaa.
KUTSU MEDIALLE: Astu valaiden maailmaan ja koe maailman ensimmäinen immersiivinen valaskirja6.10.2026 12:29:08 EEST | Tiedote
Ryhävalaiden laulu ympäröi kuulijan ensi kertaa kolmiulotteisesti Helsingin Kirjamessuilla Genelec Experience Loungessa, torstaina 22.10. klo 10.30, ennen kuin se avautuu messuyleisölle.
Pienet ilot kannattelevat, kun maailma painaa – Eppu Nuotio ja Sanna Pelliccioni tekivät kirjan glimmereistä30.9.2026 09:00:07 EEST | Tiedote
Kun ahdistavat uutiset ja jatkuva kiire vetävät maton alta, pienet ilon hetket auttavat jaksamaan. Kirjailija Eppu Nuotion ja kuvittaja Sanna Pelliccionin Glimmereitä – Pienten ilojen kirja poimii esiin ohikiitäviä valonvälähdyksiä.
Idris Elban odotettu esikoistrilleri ilmestyy kaikkialla maailmassa 20.5.2027 – Suomessa sen julkaisee Into Kustannus23.9.2026 12:24:19 EEST | Tiedote
Into Kustannus julkaisee näyttelijä ja monilahjakkuus Idris Elban sekä menestyskirjailija Adam Hamdyn kirjoittaman jännitysromaanin Exiles (suomenkielinen nimi vahvistuu myöhemmin) 20. toukokuuta 2027. Kirja julkaistaan Suomessa samanaikaisesti kansainvälisen maailmanensi-illan kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



