Suomen Kennelliitto ry

Kennelliiton sähköiset palvelut tukevat koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä

Jaa

Suomi on maailman kärkimaita koirille tehtyjen terveystutkimusten määrässä, sillä meillä tehdään vuosittain noin 64 500 virallista terveystutkimusta. Suomen Kennelliitto tekee tiivistä yhteistyötä eläinlääkäreiden ja tutkijoiden kanssa. Kerromme Eläinlääkäripäivillä erityisesti sähköisten palveluidemme tarjoamasta tuesta koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Tilastokeskuksen arvioimasta noin 700 000 Suomessa elävästä koirasta noin 530 000 on kirjattu Kennelliiton koirarekisteriin. Kennelliiton tunnistusmerkintä- ja omistajatietorekisteriin eli niin sanottuun FIX-rekisteriin voi rekisteröidä myös monirotuisen tai tuontikoiran, joita on rekisterissä jo 16 000.

Liiton ylläpitämä jalostustietojärjestelmä on kansainvälisesti ainutlaatuinen kaikille avoin tietokanta, joka sisältää koirien polveutumistietoja aina 1940-luvulta alkaen sekä koirien terveys-, koe- ja näyttelytuloksia.

Yleisimpiä koirien virallisia tutkimuksia ovat silmä-, lonkka-, kyynär- sekä polviniveltutkimukset. Kennelliitto siirtyy virallisissa koirien terveystutkimuksissa sähköisiin ennakkolähetteisiin ensi vuoden alusta alkaen silmä- ja maksatutkimuksia lukuunottamatta. Sähköisen ennakkolähetteen avulla tulos näkyy koiralla heti, kun se on tallennettu.

Eläinlääkäri voi tallentaa rokotukset näkyviin omistajan Omakoira-mobiilisovellukseen

Kennelliiton jäsenten on mahdollista saada oman koiransa rokotustiedot näkyviin liiton Omakoira-mobiilisovellukseen. Tämä edellyttää sitä, että omistaja on antanut luvan rokotustietojen näyttämiseen sovelluksessa, ja eläinlääkäri on tallentanut rokotustiedot Omakoira-järjestelmään. Parhaillaan rakennetaan myös yhteyttä rokotustietojen tallentamiseen Kennelliiton koirarekisteriin eläinlääkäriklinikoilla käytössä olevan Provet-järjestelmän kautta.

Kennelliiton rokotusmääräyksiä on päivitetty siten, että Omakoira-mobiilisovellukseen tallennetuilla tiedoilla voi todentaa koiransa rokotusten voimassaolon kokeissa, kilpailuissa, näyttelyissä ja muissa koiratapahtumissa kotimaassa. Ulkomaille matkustettaessa tarvitaan lemmikkipassi.

Eläinlääkäri voi myös tallentaa Omakoira-järjestelmään takautuvasti tietoja koiralle antamistaan vanhoista rokotuksista. Tällöin on muistettava ottaa koiran aiemmat rokotustodistukset mukaan rokotuksille eläinlääkärille mentäessä.

Eläinlääkäri merkitsee koiran rokotustodistukseen tai Omakoira-palveluun rokotuksen viimeisen voimassaolopäivän. Omakoira-mobiilisovellukseen kehitetään parhaillaan toimintoa, joka ilmoittaa omistajalle koiran rokotusten vanhenemisesta.

Löytöeläintaloille käyttöön uusi sähköinen palvelu koiranomistajien tavoittamiseksi

Kennelliitto on hiljattain ottanut käyttöön uuden sähköisen sovelluksen, jonka avulla löytöeläintalo voi lähettää koiranomistajalle viestin koiran talteenotosta. Kennelliiton Omakoira-palvelun kautta toimiva sovellus on käytössä kaikkina päivinä ympäri vuorokauden.

Käytännössä palvelu toimii siten, että löytöeläintalon edustaja syöttää koiran mikrosirunumeron sovellukseen, joka etsii koiran tiedot näkyville. Jos koira ei ole Kennelliiton rekisterissä tai sen omistaja ei ole tiedossa, saa löytöeläintalo tästä tiedon.

Mikäli koiran omistaja taas on tiedossa, lähtee hänelle viesti koiran löytymisestä joko tekstiviestinä matkapuhelimeen tai sähköpostina. Hän saa tiedot löytöeläintalosta, jonne hän voi ilmoittaa yhteystietonsa ja hakea koiransa. Löytöeläintalo ei saa suoraan omistajan yhteystietoja. Sovellusta voivat käyttää ne henkilöt, jotka löytöeläintalo on ilmoittanut Kennelliittoon, ja joille Kennelliitto on myöntänyt löytöeläinhenkilöpätevyyden.

Kennelliitto järjestää Eläinlääkäripäivillä lounasluennon perjantaina 30.11. kello 12.30–13.00 salissa 103. Koirien terveyttä ja hyvinvointia tukevista Kennelliiton sähköisistä palveluista kertoo PrettyBit Projects Oy:n toimitusjohtaja Juha Tenhunen. Kysymyksiin ovat vastaamassa ELL Liisa Lilja-Maula, jalostusasiantuntija Katariina Mäki ja antidopingasioiden yhteyshenkilömme Katariina Suomi. Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan kanssamme osastolle D9!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liisa Suoninen
viestintäpäällikkö, Suomen Kennelliitto ry
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
050 320 3897, 09 8873 0292

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 146 000 henkilöjäsentä sekä yli 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Muistutus: Mediatilaisuus koiriin liittyvistä rikoksista ja niiden ennaltaehkäisystä perjantaina 14.12.11.12.2018 07:00Kutsu

Suomen Kennelliitto ry toivottaa toimittajat lämpimästi tervetulleiksi perjantaina 14.12. kello 9.00–10.00 Helsingin Messukeskuksessa järjestettävään pressitilaisuuteen. Puheenvuoroissa pureudutaan koiriin liittyviin rikoksiin ja niiden ennaltaehkäisyyn sekä vastuulliseen koiranhankintaan erityisesti koiran luonteen ja käyttäytymisen ymmärtämisen näkökulmasta.

Viisi Vuoden virkakoiraa on valittu – yksi vartioi Suomen rajaa, toinen paljasti salakuljetusorganisaation21.11.2018 00:01Tiedote

Tänä vuonna Vuoden virkakoira -arvonimen vastaanottavat rajakoira Loki, sotakoira Ego, vankilakoira Iiro, poliisikoira Jekku ja tullikoira Manu. Palkittavat koirat ovat tahoillaan valinneet Rajavartiolaitos, Puolustusvoimat, Rikosseuraamuslaitos, Poliisi ja Tulli. Suomen Kennelliitto palkitsee Vuoden virkakoirat Koiramessuilla 15. joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä.

Koiramessuilla esitellään uusia koiraharrastuslajeja7.11.2018 08:05Tiedote

Suomen Kennelliiton järjestämä Suomen suurin koiratapahtuma, Koiramessut, tuo jälleen 15.-16. joulukuuta koirat ja koiraharrastamisen monimuotoisuuden esille Messukeskukseen Helsinkiin. Luvassa on erilaisia näytöksiä, vinkkejä koiran hankintaan, sankari- ja virkakoirien palkitsemiset ja paljon muuta. Tutumpien koiraharrastuslajien lisäksi messuilla esitellään myös uutuuksia kuten agidance ja koiraurheilun moniottelu.

Kennelliitto: Koiranomistamisen lähtökohtana on aina oltava vastuullisuus31.10.2018 10:22Tiedote

Poliisille raportoitujen koirahyökkäysten määrän kasvu on vilkastuttanut keskustelua niin sanotusta koira-ajokortista. Suomen Kennelliitto on hyvin huolissaan koirahyökkäysten lisääntymisestä ja pitää hyvänä, että tilanteeseen on havahduttu myös eduskunnassa. Mahdollisten puuttumiskeinojen yksityiskohtia on kuitenkin pohdittava hyvin tarkoin, jotta vaikutukset eivät ole epätarkoituksenmukaisia.

//Korjattu tiedote: Kennelliitto palkitsee 18 sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta19.10.2018 09:14Uutinen

//Tiedotteeseen korjattu: Vaihdettu kuva Camosta. Saksanpaimenkoira Brada pelasti omistajansa häkämyrkytykseltä tammikuussa 2018 (ei 2017). Lisätty kuva Piitusta // Kennelliitto myöntää vuonna 2018 Sankarikoiran arvon 18 koiralle. Lisäksi 11 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä. Sankarikoiran arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Kennelliitto palkitsee Sankarikoirat Koiramessut-tapahtumassa sunnuntaina 16. joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme