Kerää ja skannaa -palvelu laajenee: kohta lähes 30 Prismassa voi skannata ostokset suoraan kassiin jo kauppaa kiertäessä
15.3.2022 08:30:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

- Haluamme tarjota asiakkaillemme erilaisia asiointitapoja: verkkokauppa, pikakassa, perinteinen linjakassa sekä kerää ja skannaa muodostavat kokonaisuuden, josta jokainen voi löytää itselleen sopivan asiointitavan. Ostoskierroksen aikana käytettävät itseskannauspalvelut ovat todella suosittuja esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Näissä maissa paikoin jopa puolet asiakkaista skannaa ostokset jo niitä kerätessään. Testasimme palvelua kahden vuoden ajan ja positiivisen palautteen perusteella päätimme laajentaa, kertoo kehityspäällikkö Riikka Thilman S-ryhmän marketkaupasta.
Palvelua kiittävät erityisesti ison ostoskorin asiakkaat
Yksi ensimmäisten joukossa palvelun pilotointiin mukaan lähteneistä myymälöistä oli Prisma Keljo Jyväskylässä. Marraskuusta 2019 myymälän sisäänkäynnin luokse on sijoitettu käsiskannerit ja ohjeet palvelun käyttämiseen. Henkilökunta opastaa rekisteröitymisessä ja laitteen käytössä. Asiakas nappaa sisäänkäynniltä mukaansa käsiskannerin ja skannaa ostoksensa sitä mukaa kun kerää niitä ostoskassiin. Pikakassojen luota löytyy käsiskannerin palautuspiste. Palautuksen yhteydessä tulostetaan koontikuitti, joka maksetaan normaalisti kassalla. Kassalla siis skannataan sutjakasti vain yksi viivakoodi, vaikka ostoksia olisi kertynyt monta kassillista.
- Olemme saaneet asiakkailta paljon kiitosta Kerää ja skannaa -palvelusta. Erityisen paljon sitä käyttävät ostoskärryjen kanssa kulkevat, paljon kerralla ostavat asiakkaat, jotka voivat kätevästi pakata tuotteita jo ostoskärryihin sijoittamiinsa ostoskasseihin. Kassalla jää sitten yksi vaihe pois, kun tavaroita ei tarvitse erikseen purkaa ja pakata uudelleen. Positiivisessa palautteessa korostuvat helppous, nopeus sekä se, miten henkilökunta on apuna uuden palvelun käytössä. Palvelu on ollut Prisma Keljossa niin pidetty, että tuomme sen nyt myös Prisma Palokkaan ja myöhemmin keväällä myös Prisma Seppälään, iloitsee prismajohtaja Tommi Viitanen osuuskauppa Keskimaasta.
Palvelun saa käyttöönsä, kun näyttää myymälän sisäänkäynnin luona olevan kalusteen lukijalle S-Etukorttia. Ensimmäisellä kerralla hyväksytään käyttöehdot, seuraavilla pelkkä S-Etukortin vilautus vapauttaa käsiskannerin. Palvelu on suunnattu S-ryhmän asiakasomistajille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka Thilman, kehityspäällikkö, SOK Marketkauppa, riikka.thilman@sok.fi, 010 7680 458
Tommi Viitanen, prismajohtaja, osuuskauppa Keskimaa, tommi.viitanen@sok.fi, 010 767 3509
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK:n hallintoneuvosto 2026 on valittu, Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen28.4.2026 15:24:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 28.4.2026 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kaksi uutta jäsentä. Hallintoneuvoston 2. varapuheenjohtajana aiemmin toiminut Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen.
Kypsä vaikka kova – Avokadon suurin haaste ratkaistiin24.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S-ryhmä on tuonut valikoimiinsa uudella tavalla kypsytetyn avokadon, jonka kypsyyttä ei kuluttajan tarvitse arvuutella. Toisin kuin perinteisellä menetelmällä kypsytetyt avokadot, uudella tavalla kypsytetty avokado on päältä kova, mutta sisältä syöntikypsä ja säilyy käyttökelpoisena jopa viikon tai kaksi. Uusi kypsytystapa mahdollistaa avokadon pidemmän käyttöajan lisäksi entistä paremman laadun- sekä hävikinhallinnan.
Pokémon-korttien myynti räjähti – syynä milleniaalien nostalgian kaipuu23.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Pokémon-korttien myyntiä kasvattaa milleniaalien kaipuu omiin nuoruusvuosiin. Samalla aktiiviharrastajat ja keräilijät ovat löytäneet kotimaisen verkkokaupan tarjonnan.
S-ryhmän digipalveluissa yli miljoona bonustapahtumaa kuukaudessa – verkkoasiointi kasvaa vauhdilla15.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S‑ryhmän digipalveluissa, kuten verkkokaupoissa ja ABC-mobiilissa, kirjataan jo yli miljoona bonustapahtumaa kuukaudessa. Myös mobiilin S-Etukortin käyttö yleistyy vauhdilla. Kasvu kertoo suomalaisten siirtymisestä monikanavaiseen asiointiin.
Viru-hotellin johtajaksi Teemu Kilpiä14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Teemu Kilpiä aloittaa Original Sokos Hotel Virun hotellinjohtajana. Aiemmin hän toimi Viron Prismojen maajohtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

