Kesää kohti käännetyillä dekkariuutuuksilla

Alexander McCall Smith: Ilon ja valon bussiyhtiö
Mma Ramotswe ja Mma Makutsi ratkovat pulman kuin pulman aseinaan huumori, tahdikkuus ja hyvä tahto. Mma Ramotswen aviomies osallistuu suurin odotuksin yrittäjäkurssille, mutta se saakin hänet epäilemään menestystään. Epävarmalla hetkellä hän on altis innostumaan vanhan koulutoverinsa liikeideasta, vaikka sen toteuttamiseksi hänen pitäisi laittaa likoon nykyinen autokorjaamonsa. Mma Ramotswe ja Mma Makutsi ovat huolissaan, ja syystä. Samalla Mma Ramotswea ja hänen Naisten etsivätoimistoaan työllistää kinkkinen kiista vielä elossa olevan herran perinnöstä. Onneksi tiukimmallakin hetkellä voi turvautua perheen ja ystävien apuun - ja kupilliseen kuumaa rooibos-teetä.
Ilmestyy 8.6.
Jørn Lier Horst: Pahan otteessa
Poliisien kohtalokas virhe päästää pahuuden valloilleen koukuttavassa Wisting-dekkarissa. Metsästä löytyy ruumis, jonka vammat viittaavat kammottavalla tavalla sarjamurhaaja Tom Kerriin. Mutta Kerr istuu tuomionsa neljättä vuotta vankilassa eikä voi mitenkään olla vastuussa hirmuteosta. Sen sijaan kaikki viittaisi Kerrin oletettuun rikoskumppaniin, jota ei koskaan saatu kiinni. William Wistingin toimittajatytär Line on mukana dokumentoimassa, kun Kerrin kolmannen uhrin jäännösten olinpaikkaa selvitetään. Wisting itse on vastuussa turvatoimista, mutta rekonstruktio epäonnistuu kohtalokkaasti: Kerr karkaa. Murhaajat ovat nyt vapaina, ja pahuuden ydin uhkaa niellä kaikki pyörteeseensä.
Ilmestyy 15.6.
Michael Ledwidge: Pahan tähtäimessä
Tiukkatahtisessa toimintatrillerissä piinkova sankari saa vastaansa kylmähermoisen tappajan. Salaperäinen tarkka-ampuja teurastaa FBI-agentin ja kaksi paikallista lainvalvojaa kansallispuistossa Wyomingissa. Murhattu agentti sattui olemaan kovapintaisen Michael Gannonin ystävän veli. Entinen erikoisjoukkojen sotilas Gannon lähtee piilopaikastaan Utahin erämaasta kostoretkelle selvittämään murhia. Onko ampumisen takana jälkiään peittelevä sarjamurhaaja... vai jotain vieläkin pahempaa? Hengästyttävät toimintakohtaukset, vauhdikas juoni ja kylmäävä salaliitto tekevät kirjasta täydellistä luettavaa Jack Reacherin faneille.
Ilmestyy 22.6.
Val McDermid: 1979
Uraauurtavan trillerisarjan avaus aikamme arvostetuimpiin kuuluvalta rikoskirjailijalta. Vuosi 1979 ei käynnistynyt Glasgow'ssa hyvin: sähkökatkokset ja poliittinen sekasorto olivat vasta alkua. Toimittaja Allie Burnsille huonot uutiset ovat kuitenkin mahdollisuus löytää elämänsä juttu. Allie on kuitenkin nainen miesten hallitsemassa maailmassa. Murtautuakseen ulos naistoimittajan ahtaasta muotista Allie yhdistää voimansa kollegansa Danny Sullivanin kanssa. Kaksikko pääsee jopa suunnitteilla olevan terrori-iskun jäljille. Mutta sitten tutkivasta journalismista tulee hyytävän henkilökohtaista.1979 aloittaa ylistetyn sarjan, joka seuraa Allie Burnsin vaiheita viidellä eri vuosikymmenellä.
Ilmestyy 22.6.
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt, lisätiedot: ilmo.muuronen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmo MuuronenTuottajaOtava
Ulkomaiset dekkarit
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Luvassa vauhtia ja pähkähulluja hetkiä: Täältä tulevat Lokkimies ja Wonderpöllö!8.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Lokkimies ja Wonderpöllö – Pönttömörkö aloittaa uuden, hulvattoman lastensarjakuvasarjan. Kirjan takana on lasten suosikkipoliisi Isämiehen kuvittaja Kai Vaalio.
Johannes Ekholmin Päähenkilö on intensiivinen yhden vuorokauden romaani nykyihmisen tunne-elämästä7.5.2025 14:33:40 EEST | Tiedote
Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö pureutuu nykyihmisen tunnepuheeseen, kiintymyssuhteisiin ja elämänhallintaan.
Oletko valmis äkkilähtöön, joka saa sinut välittömästi hyvälle tuulelle?7.5.2025 10:03:37 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän vauhdikas ja riemastuttava uutuusromaani kuljettaa lukijan jälleen aurinkoiselle Tampereelle. Suosittelemme kerrospukeutumista ja passin ottamista mukaan, sillä pulmia pakoillessa saatetaan päätyä yllätyslomalle vähän kauemmaksikin.
Lulan uusi lapio on suloinen kuvakirja siitä, kuinka pienet asiat voivat olla lapselle maailman suurimpia7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Minna Vaarman ja Eveliina Netin herkkä ja tunnelmallinen teos kuvaa lapsen näkökulmasta myös ystävyyssuhteiden syntymistä leikin ja jakamisen kautta.
Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme