Pohjois-Savon ELY-keskus

Kesäkausi päättyi sinilevien runsastumiseen Pohjois-Savon järvillä

Jaa

Sinileväkukinnat eli sinibakteerien massaesiintymät yleistyivät Pohjois-Savossa elokuun viimeisinä päivinä.

Sinilevää Kallavedellä Kuopion Ritoniemessä. Kuvaaja Antti Kanninen.
Sinilevää Kallavedellä Kuopion Ritoniemessä. Kuvaaja Antti Kanninen.

Havaintoja kukinnoista on tällä viikolla tehty eri puolilla maakuntaa ja monenlaisissa järvissä. Viikoittaisen, pitkäaikaisen vakioseurannan paikoista neljällä (Kiuruveden Toiviaisjärvi ja Kiuruvesi sekä Siilinjärven Kevätön ja Siilinjärvi) havaittiin niukka esiintymä. Vakiopaikkoihin perustuvan tilaston valossa sinileväesiintymät olivat tällä viikolla ajankohdan keskimääräistä tilannetta hieman runsaampia. Muilta tämän kesän vakiohavaintopaikoilta Suvasvedellä sekä Pohjois-Kallavedeltä Vuorelan edustalta raportointiin leväesiintymiä ja yleisöhavaintoja tuli useita Kallaveden eri osista. Maaninkajärvellä kukinta on ollut kansalaishavaintojen mukaan runsas.  

Elokuun tuulinen ja sateinen sää on sekoittanut vesikerroksia ja ravinteita on todennäköisesti päätynyt syvemmistä vesikerroksista pintaveteen. Lisäksi sateet ovat huuhtoneet ravinteita valuma-alueilta. Levien käyttöön päätyneet ravinteet yhdessä kuluneen viikon alkupuolen lämpimän ja heikkotuulisen sään kanssa on mahdollistanut pintalauttojen muodostumisen, siitä huolimatta, että vedet ovat jo viilenneet keskimääräistä hieman viileämmiksi.

Kuluneen kesän levätilanne oli Pohjois-Savossa hyvin vaihteleva – seuranta jatkuu vielä syyskuun ajan

Kulunut kesä oli säänsä ja myös levätilanteen suhteen hyvin vaihteleva Pohjois-Savossa. Sinileväkukinnat alkoivat – melko tavanomaiseen tapaan – juhannusviikolla pintavesien lämmettyä. Esiintymien huippu nähtiin heinäkuu puolivälissä, jolloin myös pintavesien lämpötila hätyytteli mittaushistorian huippulukemia. Heinäkuussa havaitut esiintymät eivät kuitenkaan olleet kovinkaan runsaita, vaikka esiintymät olivatkin keskimääräistä yleisempiä koko hellejakson ajan. Pitkille hellejaksoille on tyypillistä, että sinileville käyttökelpoiset ravinteet voivat ehtyä pintavedestä ja rajoittaa esiintymien runsautta.

Elokuussa säätyyppi muuttui epävakaisemmaksi ja pintavedet viilenivät nopeasti pitkäaikaiskeskiarvon tasolle ja sitä kylmemmiksikin. Leväkukinnat olivat niukkoja useamman viikon ajan, kunnes nyt elo-syyskuun taitteessa, olosuhteiden muututtua suotuisammaksi pintalauttojen muodostumiselle, sinilevähavainnot jälleen lisääntyivät.

Sinilevien massaesiintymät ovat syksyn edetessä ja vesien viiletessä edelleen mahdollisia, mikäli ravinteita on saatavilla riittävästi levien kasvuun. Sinilevien tarvitsemaa fosforia voi syksyllä vapautua kasvien ja levien hajotessa sekä sateiden huuhtomana maa-alueilta. Sinileväesiintymien viikoittainen seuranta vakiopaikoilla jatkuukin vielä syyskuun ajan.

Levätilannetta kannattaa tarkkailla ja selvästi leväpitoisen veden käyttöä välttää

Sinilevät kuuluvat järviemme luonnolliseen eliöstöön eikä tilanne ole hälyttävä, jos rantaan on ajautunut vähän levää tai muutoin kirkkaassa vedessä on harvakseltaan tikkumaisia tai ryynimäisiä hiukkasia. Olosuhteiden ollessa suotuisat karuihinkin järviin voi muodostua hetkellisiä pintalauttoja, vaikka runsaimpia sinileväkukinnat ovat rehevissä järvissä. Sinilevätilanne voi vaihdella paljon eri puolilla järveä ja samoilla paikoilla lyhyenkin ajan sisällä, joten paikallista levätilannetta kannattaa seurata. Omia sinilevähavaintoja voi tallentaa suoraan Järvi-meriwiki-verkkopalveluun helppokäyttöisen havaintolähetin avulla.

Sinilevät eli sinibakteerit tuottavat myrkyllisiä yhdisteitä, joille altistuminen voi aiheuttaa erilaisia oireita. Selvästi sinileväpitoista vettä ei tule käyttää ihmisten tai eläinten juomavetenä, eikä myöskään löylyvetenä. Vettä ei suositella käytettävän pesu- tai tiskivetenä eikä syötäviksi tarkoitettujen kasvien kasteluun. Selvästi sinileväpitoisessa vedessä ei tule uida eikä päästää lemmikkieläimiäkään uimaan.  Sinilevämyrkyille altistuminen voi aiheuttaa muun muassa pahoinvointia, oksentelua, päänsärkyä, tukkoisuutta, silmien kirvelyä, ihottumaa, kuumeilua tai heikotusta.

Jos epäilet sinilevämyrkytystä, ota yhteyttä myrkytystietokeskukseen p. 0800 147 111 (24h).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Savon ELY-keskus

Antti Kanninen, hydrobiologi
puh. 0295 026 801, antti.kanninen@ely-keskus.fi

Taina Hammar, limnologi
puh. 0295 026 782, taina.hammar@ely-keskus.fi

Kuvat

Sinilevää Kallavedellä Kuopion Ritoniemessä. Kuvaaja Antti Kanninen.
Sinilevää Kallavedellä Kuopion Ritoniemessä. Kuvaaja Antti Kanninen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ELY-keskus
PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio

0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme