Kesätyötekijä tarvitsee ohjausta – tapaturmien määrä kasvussa koronan jälkeen
2.6.2022 07:00:00 EEST | If Vakuutus | Tiedote

Kesätyöllisyyden on ennakoitu palaavan tänä vuonna koronaa edeltävälle tasolle. Se on hyvä uutinen sekä nuorille työnhakijoille että työnantajille. Työnantajille se tarkoittaa myös sitä, että yrityksissä on tänä kesänä ennätysmäärä nuoria työntekijöitä, jotka ovat mahdollisesti ensimmäisessä työpaikassaan tai ovat koronan takia jääneet aiempina kesinä ilman töitä.
Koronan vaikutus kesätyöllisyyteen näkyy myös Ifin työtapaturmatilastoissa. Nuorten tapaturmia sattui kesäkuukausina (kesä-elo) 2020 aiempaa vuotta peräti neljänneksen vähemmän (-26 prosenttia). Viime vuonna (2021) tapaturmien määrä kääntyi jälleen kasvuun – tapaturmia sattui kahdeksan prosenttia vuoden 2020 kesää enemmän. Koronaa edeltävinä vuosina vaihtelu on ollut huomattavasti kahta viimeistä vuotta vähäisempää.
- Valitettavasti nuorten työtapaturmien väheneminen näyttää johtuneen vain koronan aiheuttamasta kesätyöpaikkojen vähyydestä. Tänä vuonna paikkoja on tarjolla enemmän ja todennäköisesti tapaturmienkin määrät kasvavat, kertoo Ifin yritysten henkilövakuutusten tuotepäällikkö Mari Alho.
Esimerkiksi laitteiden käytöstä tai häiriötilanteista johtuvat tapaturmamäärät nousivat vuoden 2021 kesänä jo vuoden 2019 ohi. Tällaiset tapaturmat johtuvat usein ohjauksen puutteesta.
- Kun tapaturmia tutkitaan, niin vuodesta toiseen sieltä nousee samanlaiset asiat. Perusasioissa olisi ollut petrattavaa eli perehdytys tai valvonta ovat mahdollisesti olleet puutteellisia, kommentoi Ifin työturvallisuusasiantuntija Arto Toivonen.
Perehdytä, neuvo ja rohkaise
Kesätyöntekijä tarvitsee opastusta. Hyvä tapa perehdyttää on nimetä nuorelle työntekijälle oma tutor eli joku, joka neuvoo ja jolta pyytää apua. Työympäristöön tutustuminen ja riskien kartoittaminen on tärkeä osa perehdytystä.
Kesätyöntekijää kannattaa erikseen rohkaista ilmoittamaan esimiehelleen rohkeasti, jos hän huomaa työturvallisuuteen liittyviä puutteita.
- Nuori työntekijä tuo työpaikalle myös uudet silmät ja näkökulman, mutta rohkeus puuttua asioihin voi uupua, muistuttaa Toivonen.
Käy uuden työntekijän kanssa läpi ennen työn aloittamista:
- Työ- ja tuotantomenetelmät
- Koneet, laitteet ja työvälineet sekä niiden oikea käyttö
- Työn riskit ja haitat, niiden välttäminen sekä turvalliset työtavat
- Suojalaitteet, ensiapuvälineet ja niiden käyttö
- Toiminta säätö-, puhdistus-, huolto- ja korjaustöiden aikana
- Toiminta häiriö-, vahinko- ja onnettomuustilanteissa
- Mahdolliset palovaarat ja niiden välttäminen
- Rakennuksen paloturvallisuusjärjestelyt ja toiminta tulipalon syttyessä
- Perehdytyksestä huolimatta kaikki ei aina mene suunnitellusti, joten opasta myös miten ongelmatilanteissa toimitaan
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Nikkariviestinnän asiantuntija
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Syyskuu on lasten tapaturmien huippukuukausi – vakavimmat vahingot sattuvat yläkoululaisille10.9.2026 07:40:00 EEST | Tiedote
Syksyn alku näkyy lasten tapaturmissa: Ifin vahinkotilastojen mukaan alle 18-vuotiaille sattuu eniten tapaturmia syyskuussa. Tapaturmia sattuu erityisesti kahdelle erilaiselle ikäryhmälle, 1-vuotiaille taaperoille ja yläkoululaisille. Tapaturmien vakavuus kasvaa iän mukana.
Tutkimus: Joka neljäs suomalainen on harkinnut työpaikan vaihtoa stressin vuoksi26.8.2026 07:20:00 EEST | Tiedote
Työstressi tai mielenterveyteen liittyvät syyt ovat ajaneet joka neljännen suomalaisen pohtimaan työpaikan tai alan vaihtoa, kertoo Ifin tutkimus. Useimmin vaihtoa ovat kuluneen vuoden aikana harkinneet 30–44-vuotiaat. Kesälomien jälkeen kannattaa keskustella työpaikalla avoimesti odotuksista ja työhyvinvoinnista.
Uusi If helps a lot -raportti: Ifin yritysasiakkaat panostavat yhä enemmän työntekijöidensä terveyteen12.8.2026 08:50:06 EEST | Tiedote
Sampo-konsernin tulos vuoden 2026 toisella vuosineljänneksellä oli vakaa, ja Ifin yksityis- ja yritysasiakkaiden määrä kasvoi. Kasvu oli edelleen nopeinta henkilövakuutuksissa, sillä yhä useampi yritys pitää henkilöstön terveyttä liiketoiminnan menestyksen edellytyksenä, kertoo tuore If helps a lot -raportti.
Joka toinen suomalaisvanhempi huolissaan taloustilanteen vaikutuksesta lastensa tulevaisuuteen14.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Vanhemmat ovat Suomessa selvästi enemmän huolissaan taloustilanteen vaikutuksista lastensa tulevaisuuteen kuin muissa Pohjoismaissa. Huoli sosiaalisen median vaikutuksista puolestaan yhdistää pohjoismaisia vanhempia.
Lähdössä autolla ulkomaille? Näin varaudut tyypillisimpiin vahinkoihin1.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Oma kaskovakuutus auttaa ja on usein kätevin turva, vaikka kolarin ulkomailla aiheuttaisi joku muu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

