Keskikesän päällystystöitä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa

Päällystystyöt jatkuvat heinäkuun alussa jo viikolla 27 Raumalla Murtamon maantiellä 12655, Porissa maantiellä 12858 Vähärauma-Viasvesi ja Nakkilassa maantiellä 12885 Masia/Tervasmäki.
Viikolla 28 päällystystöitä tehdään Turku-Helsinki- moottoritien lisäksi Raumalla maantiellä 2052 Rauma-Suontaka ja Säkylässä maantiellä 2111 välillä Luvalahti-Köyliö.
Viikolla 29 jatkuvat päällystystyöt Raumalla ja lisäksi aloitetaan Salossa maantien 1870 päällystystyöt välillä Kitula-Toija.
Uutena kohteena alkaa elokuun puolella viikolla 31 maantie 192 välillä Taivassalo-Kaitainen.
Maanteiden päällystystyöt tehdään pääosin päivä- ja ilta-aikaan, joten tielläliikkujien on syytä varautua viivästyksiin. Kaksikaistaisilla teillä maantien liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Paikalla on liikenteenohjaus. Työmaiden kohdalla on alennettu nopeusrajoitusta ja tielläliikkujien on syytä noudattaa varovaisuutta työmaan läheisyydessä ajaessaan. Nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen, kun tiemerkinnät on maalattu eli noin viikko päällystystöiden jälkeen. Mahdollinen sade voi sotkea aikataulun, sillä päällystystöitä ei voida tehdä kovalla sateella. Sade voi myös viivästyttää tiemerkintöjen tekemistä, sillä tiemerkintöjä voidaan maalata ainoastaan kuivalla kelillä.
Lisää tietoa teiden päällystämisestä löytyy verkkosivuilta:
Päällystystyöt 2022 Varsinais-Suomessa
Päällystystyöt 2022 Satakunnassa
Viestimme aktiivisesti myös twitterissä @VarsinaisELY.
Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, kunnossapitoasiantuntija Veli-Pekka Pelttari, p. 040 705 0902 (paikalla 8.7. saakka) ja päällysteinsinööri Tero Ahokas, p. 040 503 8843 (paikalla 11.7. alkaen)
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen ELY-keskusItsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Fingrid Oyj:n Lieto-Raisio 400+110 kV voimajohtohankkeen YVA-ohjelmasta23.12.2025 15:19:25 EET | Tiedote
Fingrid Oyj on toimittanut 30.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee voimajohtohanketta Liedon sähköaseman ja Raisioon rakennettavan uuden sähköaseman välille. ELY-keskus on 23.12.2025 antanut tästä arviointiohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon.
I november ökade arbetslösheten trendenligt i Egentliga Finland23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Tillväxten av arbetslösheten i Egentliga Finland har följt landets genomsnitt under detta år. Under november var arbetslösheten i landskapet i en trendmässig liten ökning. Efterfrågan på arbetskraft har tyvärr varit blygsam under en lång tid, och inte heller i november syntes några tecken på förbättring. Långtidsarbetslösheten har utvecklats till rekordnivåer i mätningarnas historia, men i november ökade antalet knappt, som ett undantag jämfört med tidigare månader.
Marraskuun työttömyysluvut trendinomaisessa nousussa Varsinais-Suomessa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu on myötäillyt koko maan keskiarvoa tänä vuonna. Marraskuun aikana työttömyys oli trendinomaisessa pienessä nousussa maakunnassa. Työvoiman kysyntä on pysynyt valitettavan vaatimattomana jo pitkän aikaa, eikä marraskuussakaan näkynyt viitteitä vielä paremmasta. Pitkäaikaistyöttömyys on kehittynyt mittaushistorian ennätyslukemiin mutta marraskuussa määrä ei juurikaan lisääntynyt poikkeuksena edellisiin kuukausiin.
Seutu+ joukkoliikenteen viranomais- ja järjestämistehtävät siirtyvät Traficomille 1.1.2026 – matkustajille palvelut jatkuvat normaalisti19.12.2025 09:26:18 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta ELY-keskusten joukkoliikenteen viranomais- ja hankintatehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien alueella asia koskee Seutu+ joukkoliikenteen liikenteen yhteyksiä.
En ny understödsform för vattenskydd inom jordbruket testas i Skärgårdshavets avrinningsområde – ansökningsperioden inleds den 8 januari 202618.12.2025 15:15:08 EET | Pressmeddelande
Det resultatbaserade understödet är ett försök där en ny verksamhetsmodell för resultatbaserat understöd utvecklas och testas för framtida behov. Jordbrukare i Skärgårdshavets avrinningsområde erbjuds möjlighet att få understöd för åtgärder som minskar fosforhalten i åkermarken. Understödet kan sökas under perioden 8.1-2.2.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
