Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaa joutuu perumaan Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelun kesän 2020 osalta

21.4.2020 13:30:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Jaa
COVID-19-koronaviruspandemian aiheuttamat poikkeusolosuhteet ovat vaikuttaneet ennennäkemättömällä tavalla myös Osuuskauppa Keskimaan toimintaan. Useita toimipaikkoja on jouduttu sulkemaan ja osa henkilökunnasta on lomautettu tai työllistetty oman toimipaikkansa sijasta ruokakaupan tarpeisiin. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa kesälle 2020 suunniteltu Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu joudutaan perumaan.

Osuuskauppa Keskimaan Tutustu työelämään ja tienaa -haku päättyi 15.3.2020, eli juuri samoihin aikoihin, kun koronaviruksen aiheuttamat toimenpiteet alkoivat vaikuttaa yhteiskuntamme toimintaan. Hakemuksia Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluun tuli yli 1000 kappaletta. Tavoitteena oli tarjota edellisten vuosien tapaan noin 450 nuorelle ensikosketus työelämään harjoittelun kautta, mutta koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi harjoittelua ei tulevana kesänä pystytä toteuttamaan.  

− Olemme todella pahoillamme, että joudumme perumaan tänä vuonna tämän nuorille hyvin tärkeän mahdollisuuden saada ensikokemuksia työelämästä. Koronaviruksen mukanaan tuomat rajoitustoimet ovat vaikuttaneet meidän toimintaamme merkittävästi ja osa toimipaikoistamme on suljettuina ja henkilöstöämme lomautettuna. Tämän lisäksi avoinna olevissa toimipaikoissamme on nyt poikkeukselliset olosuhteet työskennellä koronaviruksen vuoksi, joten emme voi varmuudella taata alaikäisille nuorille heidän tarpeidensa mukaista perehdytystä, saati turvallisia työskentelyolosuhteita, kun koronatilanteen etenemistä on hyvin vaikea ennustaa, toteaa Osuuskauppa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg.

Osuuskauppa Keskimaa on ilmoittanut päätöksestään työharjoittelun perumisesta kaikille hakijoille tänään 21.4.2020 sähköpostitse. Hakijoiden kanssa ei ollut vielä ehditty sopia harjoittelupaikoista.

− Nuoret työelämään tutustujat ovat meille erittäin tärkeitä nyt ja tulevaisuudessa, ja tulemmekin kesällä 2021 palkkaamaan arviolta noin 100 harjoittelijaa enemmän kuin menneinä kesinä, tavoittelemme siis yhteensä noin 550 harjoittelijaa kesällä 2021. Haluamme joka kesä tarjota turvallisen ja innostavan kesätyökokemuksen nuorille. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa emme kuitenkaan sitä valitettavasti pysty riittävän hyvin takaamaan, ja siksi on vastuullista siirtää ohjelma seuraavalle vuodelle, Thusberg jatkaa.

Poikkeustilanne vaikuttaa myös kesätyöntekijöiden tarpeeseen. Keskimaa pystyy tarjoamaan kesätöitä tänä vuonna varmuudella vain kaupanalan yksiköissä, joten kesätyöntekijöitä pystytään palkkaamaan ennakoitua vähemmän. Kun henkilökuntaa on lomautettuna, tarjotaan kaikki mahdollinen tarjolle tuleva työ heille, ja tämä vähentää kesätyöntekijöiden tarvetta. Matkailu- ja ravitsemuskaupan sekä liikennemyymälöiden osalta kesätyöntekijöiden tarpeeseen vaikuttavat merkittävästi viranomaisten linjaukset rajoitustoimien osalta.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Mestarin Keittiö ja Kahvila uudistui kauppakeskus Sokkarilla – entistä monipuolisemmat palvelut9.4.2026 08:05:00 EEST | Tiedote

Mestarin Keittiön ja Kahvilan laaja uudistus kauppakeskus Sokkarin pohjakerroksessa on valmistunut. Entistä monipuolisempi palvelukokonaisuus avautuu asiakkaille torstaina 9.4.2026. Uudistuneissa tiloissa asiakkaita odottavat entistä sujuvampi asiointi, laajentuneet kahvilapalvelut sekä arkiaamujen aamiainen ja sunnuntaibrunssi. Omassa keittiössä valmistettu lounas on säilynyt ennallaan.

Solo Sokos Hotel Paviljongissa uudistettu 170 huonetta ja aulatilat8.4.2026 08:25:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on uudistanut Jyväskylässä sijaitsevan Solo Sokos Hotel Paviljonki hotellin huone- ja aulatiloja vaiheittain viimeisten noin kuuden kuukauden aikana. Uudistusten myötä hotellin kaikki alkuperäisen, vuonna 2012 rakennetun osan huoneet on päivitetty vastaamaan asiakasodotuksia ja Solo-hotellien korkeaa laatutasoa. Samalla hotellin aulatila on saanut raikkaan, yhtenäisen ilmeen.

Prisma Seppälän ravintolamaailma uudistuu – Pizza & Buffa ja Presso sulkeutuvat remontin ajaksi pääsiäisen jälkeen31.3.2026 13:45:00 EEST | Tiedote

Prisma Seppälän ravintolamaailmassa käynnistyy pääsiäisen jälkeen kokonaisvaltainen uudistus, kun koko perheen ravintola Pizza & Buffa sekä kahvila Presso uudistetaan. Remontin vuoksi ravintolan ja kahvilan tilat suljetaan noin kolmen viikon ajaksi pääsiäisen jälkeen, maanantaista 6.4. alkaen. Uudistettu ravintolamaailma avataan asiakkaille vappuviikolla.

Uusi S-market Jämsänkoski avataan torstaina 26.3.2026 – moderni myymälä vastaa asiakkaiden toiveisiin ja tuo palvelut nykyaikaisiin tiloihin25.3.2026 08:55:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaan uusi S-market Jämsänkoski avaa ovensa torstaina 26.3.2026. Uusi myymälä korvaa yli 40 vuotta palvelleen, elinkaarensa päähän tulleen S-marketin ja tarjoaa asiakkaille nykyaikaiset, tilavat ja energiatehokkaat puitteet asiointiin. Myös Jämsänkosken apteekki on siirtynyt uuteen kiinteistöön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye