Keskimaa palkkaa yli 450 kesätyöntekijää ympäri Keski-Suomen
23.1.2023 09:30:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa tarjoaa 2023 satoja kesätyöpaikkoja Keski-Suomen alueella. Osuuskauppa on alueen suurin yritystyönantaja, joka työllistää noin 2000 henkilöä vuoden ympäri. Kesäsesonkina tarvitsemme osaajia avuksi eri tehtäviin kauppoihin, liikennemyymälöihin, ravintoloihin ja hotelleihin mahdollistamaan kesäasiakkaiden palvelun ja vakituisten työntekijöiden kesälomat.
− Kesätyöntekijät ovat meille tärkeitä työkavereita, ja he pääsevät osaamisensa mukaan vaikkapa liikennemyymälätyöntekijöiksi ABC-asemille, myyjiksi marketeihin eri puolille Keski-Suomea sekä tarjoilijoiksi ja kokeiksi ravintoloihimme Jyväskylässä. Kesätöitä on kaikilla Keski-Suomen paikkakunnilla, joilla meillä on toimipaikkoja.Tarjolla on yli 450 kesätyöpaikkaa sekä työelämässään ensiaskeleita ottaville nuorille että kokeneemmille ammattilaisille, kertoo Osuuskauppa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg.
Keskimaa hakee kesätöihin 18 vuotta täyttäneitä työntekijöitä, kuitenkin myös alle 18-vuotiaat alan ammattiin opiskelevat voivat hakea kesätöihin. Kukin kesätyöntekijä perehdytetään tehtäväänsä toimipaikassa. Kesätyöntekijät pääsevät myös S-ryhmän henkilöstöetujen piiriin.
− Tarjoamme mukavan työympäristön, jossa pääsee kehittämään omaa osaamistaan ja saa hyvän kokemuksen palvelualan töistä. Meillä jokainen kesätyöntekijä saa järjestelmällisen perehdytyksen. Lisäksi kesätyöntekijät saavat kaikkien keskimaalaisten tapaan henkilöstöetuna esimerkiksi alennusta ruoasta, käyttötavaroista ja ravintolapalveluista. Kesän jälkeen monelle tarjotaan lisäksi mahdollisuutta jatkaa töitä meillä myös syksyllä, toteaa Thusberg.
Keskimaan kesätöitä voi hakea osoitteessa www.keskimaa.fi/kesatyo 5.2.2023 mennessä. Hakusivustolla on lisätietoa tarjolla olevista töistä, aiempien kesätyöntekijöiden tarinoita ja vinkkejä onnistuneeseen kesätyöhakuun.
− Monilla kesäisin vilkkailla paikkakunnilla kesätyöntekijöiden tarve on yllättävän suuri ja hakijoita on suhteessa vähemmän kuin isommilla paikkakunnilla. Kannattaakin hakulomakkeelle merkata myös kauempana olevia toimipaikkoja, jos ne vaan mitenkään ovat mahdollisia, vinkkaa Thusberg.
Alle 18-vuotiaiden kesäharjoitteluhaku aukeaa myöhemmin keväällä.
Lisätietoa Keskimaan kesätyöpaikoista: https://keskimaa.fi/meille-toihin/kesatyo/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisamaria Thusberghenkilöstöjohtaja
Puh:010 767 3015kaisamaria.thusberg@sok.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kesätöitä vastuullisesti - Vastuullinen kesäduuni -kampanja
S-ryhmä ja Keskimaa ovat edellisten vuosien tapaan myös tänä vuonna vahvasti mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän laadukkaita kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia. Tänä vuonna kampanja täyttää 12 vuotta ja siinä kiinnitetään erityisesti huomiota oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden kehittämiseen sekä kesätyöntekijän ammatillisen kehittymisen tukemiseen. S-ryhmä on yksi Vastuullinen kesäduuni -kampanjan pääkumppaneista.
Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 666 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 135000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa21.9.2026 14:45:00 EEST | Tiedote
Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.
ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.
Keskimaan Prismoissa Kerää ja skannaa -palvelu nyt omalta puhelimelta7.9.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Suositun Kerää ja skannaa -palvelun käyttö helpottuu Keskimaan Prismoissa, kun ostokset voi jatkossa skannata myös omalla puhelimella S-ostoslista-sovelluksessa. Uusi Kerää ja skannaa -mobiilipalvelu avautuu S-ryhmän asiakasomistajien käyttöön kaikissa Keskimaan Prismoissa maanantaina 7.9.
Keskimaa ja S-Pankki rakentavat uuden palvelukokonaisuuden Seppälän Prismaan4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa ja S-Pankki yhdistävät S-Pankin palvelut Seppälän Prisman kiinteistöön Jyväskylässä ensi keväästä lähtien. Uusiin tiloihin yhdistyvät keskustassa sijaitsevat S-Pankkiirien palvelut sekä nykyisen Prisma Seppälän Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen palvelut. Palvelukokonaisuuden avauduttua asiakkaat saavat samasta paikasta päivittäiset asiakasomistaja- ja pankkipalvelut sekä sijoittamisen ja varainhoidon palvelut.
Ruokarobottien palvelualue laajenee Keski-Suomessa17.8.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ruokarobottien palvelualuetta elo–syyskuussa Jyväskylästä myös Laukaaseen, Äänekoskelle ja Muurameen. Laukaassa, Äänekoskella ja Muuramessa robotoimitukset käynnistyvät elokuun lopulla, ja Jyväskylässä palvelu laajenee S-market Palokkaan syyskuun lopulla. Tällä hetkellä ruokarobotit toimivat Jyväskylässä S-market Savelassa ja S-market Kuokkalassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

