Keskimaan Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoitus auttaa nuoria

Keskimaan Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanja keskittyy tänä vuonna keskisuomalaisten nuorten hyvinvointiin neljän eri teeman merkeissä. Ilo auttaa -lahjoituksilla autetaan 13–21-vuotiaita keskisuomalaisia nuoria harrastamaan yhdessä, viihtymään nuorisotiloissa, liikkumaan ja kokemaan uutta kouluissa sekä saamaan apua mielenterveyden haasteisiin. Yhteistyökumppaneina tämän vuoden lahjoituksien toteutuksissa ovat Keski-Suomen tutoropettajaverkosto (koulut), Keski-Suomen Liikunta ry (harrastaminen), Nuorten Suomi ry (nuorisotyö) sekä MIELI ry:n kautta Sekasin-chat.
− Halusimme olla tukemassa nuorten elämää niin kotona, koulussa kuin vapaa-ajallakin. Kysyimme viime syksynä nuorilta ympäri Keski-Suomen mikä tuottaisi iloa, tukisi arjessa ja toteuttaisi arjen unelmia. Nuoret jakoivat monipuolisesti pieniä ja suuria ideoita sekä unelmia elämän eri osa-alueilta. Nuorten ehdotusten pohjalta kampanjaan kiteytyi neljä eri teemaa, joita olemme päässeet keväästä lähtien toteuttamaan monin eri tavoin, iloitsee Osuuskauppa Keskimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luoma.
Lahjoitus jakautuu nuorille eri puolille Keski-Suomea
− Olemme iloisia, että löysimme kumppaneiksi tahoja, jotka tuntevat nuoret ja pystyvät omalla asiantuntemuksellaan auttamaan meitä kohdistamaan tuen nuorten arkeen. Meille on ollut alusta asti tärkeää, että pääsemme auttamaan nuoria eri puolilla Keski-Suomea ja toteuttamaan erilaisia pienempiä tai suurempia tarpeita, joita ilman lahjoitustamme ei olisi saatu toteutettua, Noora Luoma täsmentää.
Yhteistyössä Keski-Suomen tutoropettajaverkoston kanssa mahdollistettiin uusien välitunti- ja oppimisvälineiden hankintoja kouluille
Ilo auttaa -lahjoituksella 18 keskisuomalaiseen kouluun saadaan uusia välineitä, jotka auttavat nuoria liikkumaan, viihtymään ja oppimaan sekä koulupäivien aikana että niiden jälkeen. Nuoret toivoivat kouluille muun muassa ulkokuntolaitteita, sählyvarusteita, pingispöytiä ja VR-laseja. Suurin osa lahjoituksesta kohdentui liikunta- ja välituntivälineiden hankintaan. Keski-Suomen tutoropettajaverkosto oli apuna kartoittamassa koulujen oppilaiden toiveita ja koordinoimassa lahjoituksien toteutumisia.
− Oli hienoa olla mukana yhteistyökumppanina tässä kampanjassa. Erityisesti mieltä lämmitti aito nuorten toiveiden ja ajatusten huomiointi, kun koulut suunnittelivat omia hankintaesityksiään kampanjaan liittyen, iloitsee Keski-Suomen tutoropettajaverkoston koordinaattori Riina Sutinen.
− Nyt kun meillä on uusia välineitä välituntikäyttöön, niin nuoret pystyvät paremmin keksimään muutakin tekemistä kuin puhelimella olo. Nämä varmasti kehittävät ja luovat kaverisuhteita, toteavat Vihtavuoren koulun oppilaat, jonne lahjoituksena hankittiin biljardipöytä ja frisbeegolfvälineitä.
Yhteistyössä KesLin kanssa koulutetaan uusia liikuntaohjaajia sekä kartoitetaan nuorten harrastusmahdollisuuksia
Tuemme Keski-Suomen Liikunta ry:n eli KesLin kanssa keskisuomalaisten nuorten hyvinvointia liikunnan ja urheilun avulla. Lahjoituksella mahdollistetaan lasten ja nuorten liikunnan ohjaajakoulutuksia. Ohjaajakoulutuksia järjestetään syksyn aikana eri puolilla Keski-Suomea ja tavoitteena on tarjota koulutusmahdollisuus sadoille lasten ja nuorten liikunnanohjaajille. Lisäksi KesLi on järjestänyt ”Lasten ja nuorten liikunta kotikunnassamme” -kuulemistilaisuuksia eri puolilla Keski-Suomea. Tilaisuuksissa on luotu yhteistä näkemystä lasten ja nuorten liikunnan nykytilanteesta, sekä kartoitettu kuntakohtaisia kehittämiskohteita.
− Liikunta on lasten ja nuorten keskuudessa suosittu harrastus. Monessa kunnassa liikuntatoiminnan laajentamisen este on koulutettujen ohjaajien puute. Keskimaan Ilo auttaa lahjoituksen ansiosta pystymme järjestämään lukuisia ohjaajakoulutustilaisuuksia eri puolilla Keski-Suomea. Lisäksi arvostamme sitä, että pystymme järjestämään eri kunnissa tilaisuuksia, joissa luodaan yhteinen näkemys lasten liikunnan nykytilanteesta sekä pohtimaan erityisiä kehittämiskohteita, kertoo KesLin lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä Jouni Vatanen.
− Lähiaikoina on puhuttu paljon koulustressistä ja uupumuksesta. Harrastukset ovat monelle hyvä tapa saada ajatukset pois koulustressistä, toteavat Kirittärissä harrastavat nuoret liikunnan merkityksestä.
Yhteistyössä Nuorten Suomi ry:n kanssa parannetaan nuorisotilojen viihtyvyyttä
Ilo auttaa -lahjoituksella jopa 14 nuorisotilaa Keski-Suomen alueella päästään remontoimaan, sisustamaan tai hankkimaan tiloihin varusteita nuorten yhdessä tekemiseen. Nuorten Suomen koordinoimana nuorisotilojen vastaavilta ja käyttäjiltä kysyttiin nuorisotilojen tarpeista. Näitä toiveita olemme nyt yhdessä päässeet toteuttamaan.
− Nuorisotiloja käyttävät nuoret ja myös nuorisotyöntekijät ovat erittäin innoissaan Ilo auttaa -lahjoituksesta. Korona-aika on haastanut huomattavan paljon ikätovereihin tutustumista ja nuorten yhdessäoloa. Kuntien nuorisotilat ovat olleet kokonaan suljettuna tai rajatusti käytössä. Ilo auttaa -lahjoituksen kautta osa tiloista saa niiden kovasti kaipaamaa freesausta ja osa täysin uusia toiminnan muotoja, jotka kannustavat yhdessä tekemiseen ja sitä myötä vahvistavat nuorten yhteisöllisyyden tunnetta, kertoo Carita Hännivirta lahjoituksen merkityksestä.
− Kun asutaan tosi harvassa, niin lähimmälle kaverille saattaa olla viisikin kilometriä matkaa. Nuorkkarille tulee koulun jälkeen nuoria ja täällä vietetään aikaa ja viihdytään yhdessä, iloitsee Kannonkosken nuorisotiloja käyttävät nuoret, jonne hankittiin lahjoituksen avulla pelivälineitä sekä uusittiin pihakalusteita.
Yhteistyössä MIELI ry:n kanssa mahdollistettiin Sekasin-chatin toiminta kesäkuukausien ajan
Nuorten jaksamisen haasteet ja mielenterveyden ongelmat ovat kasvussa. Pidä huolta nuoresta mielestä -kampanjan jatkona syvensimme yhteistyötä MIELI ry:n kanssa. Lahjoituksella mahdollistettiin nuorten suosiman Sekasin-chatin keskeytymätön toiminta myös kesäkuukausina.
– Keskimaan Ilo auttaa -lahjoituksen ansiosta Sekasin-chatin aukioloa ei tarvinnut supistaa kesälomakaudenkaan aikana. Verkkopalvelu tarjoaa apua ja tukea nuorelle, joka haluaa purkaa pahaa oloaan tai keskustella mistä tahansa asiasta kuuntelevan aikuisen kanssa, nimettömänä ja luottamuksellisesti, taustoittaa MIELI ry:n Sekasin kollektiivin toiminnanjohtaja Satu Raappana lahjoituksen kohdentamista.
– Chatti on olemassa sen takia, että yksikään nuori ei jäisi pahan olonsa kanssa yksin. Jokainen meistä on joskus vähän sekaisin ja jokainen tarvitsee joskus apua, painottaa Sekasin kollektiivin kehittämispäällikkö Saara Huhanantti.
Lue lisää Keskimaan Ilo auttaa -lahjoituksista: https://keskimaa.fi/iloauttaa/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Noora Luoma, viestintä- ja markkinointijohtaja, 010 767 3040, noora.luoma@sok.fi
Keski-Suomen tutoropettajaverkosto, Riina Sutinen, 050 321 9927, riina.sutinen@jyvaskyla.fi
Keski-Suomen Liikunta ry, Jouni Vatanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, 050 552 4997, jouni.vatanen@kesli.fi
Nuorten Suomi ry, Carita Hännivirta, kehittämispäällikkö, 044 012 4606, carita.hannivirta@nuortensuomi.fi
MIELI Suomen Mielenterveys ry, Satu Raappana, Sekasin kollektiivin toiminnanjohtaja, 040 840 6681, satu.raappana@sekasin.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 666 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 135000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa järjestää elokuussa yhteistyössä JJK:n kanssa lastentapahtuman Lounaispuistossa24.6.2025 10:30:37 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa järjestää yhteistyössä JJK Jyväskylä ry:n kanssa ilmaisen lastentapahtuman Jyväskylän Lounaispuistossa lauantaina 23. elokuuta klo 12–15. Lapsille ja perheille suunnattu tapahtuma on osa Keskimaan 110-juhlavuotta. JJK järjestää samoissa puitteissa Lounaspuistoissa lauantai-iltana myös Harjurokki-tapahtuman.
ABC Joutsan uudistettu latausasema avataan juhannusliikenteeseen – Keski-Suomen toivotuin suurteholatausasema avataan ABC Hirvaskankaalle heinäkuussa18.6.2025 13:55:00 EEST | Tiedote
ABC Joutsan latausaseman tehon megawattiluokkaan nostava uudistus on valmistunut juhannusliikenteeseen. Osana uudistusta Joutsan latausasemalla otetaan käyttöön energiavarasto eli akusto, joka mahdollistaa sähkön varastoinnin huippukuormien tasaukseen. Samaan aikaan ABC Hirvaskankaalla valmistaudutaan Keski-Suomen suurimman suurteholatausaseman avaukseen heinäkuun alussa. Hirvaskankaan suurlatausasema rakentuu kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen vaihe avataan kesäliikenteeseen heinäkuun aikana.
Keskimaa aloittaa yhteistyön Asianajotoimisto Kontturin kanssa – tarjoaa asiakasomistajille lakipalveluita17.6.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on solminut yhteistyösopimuksen Itä-Suomen suurimman asianajotoimiston Kontturi & Co Oy:n kanssa, joka tuo edulliset lakipalvelut ja kuukausittaiset maksuttomat neuvontapäivät Keskimaan asiakasomistajille. Kontturi avaa toimipaikan Jyväskylässä Kauppakeskus Sokkarille syys-lokakuun vaihteessa 2025.
Mestarin Herkun uudistus vahvistaa keskustan vetovoiman kasvua12.6.2025 10:32:34 EEST | Tiedote
Jyväskylän Kauppakeskus Sokkarilla sijaitsevan Mestarin Herkun keväällä alkanut uudistusprojekti on saatu päätökseen. Uudistuksen ensisijaisena tavoitteena oli parantaa asioinnin sujuvuutta ja raikastaa myymälämiljöötä ajanmukaiseksi. Myymälän ilmettä ja asiakaskiertoa on tehostettu muokkaamalla käytävälinjoja sekä lisäämällä uusia opasteita. Lisäksi uutena palveluna käyttöön on otettu ruoan verkkokaupan pikatoimitukset. Mestarin Herkun uudistus vahvistaa osaltaan Jyväskylän keskustan vetovoimaa keskusta-alueen palveluiden kehittämisen myötä.
Sale Kyyjärvi uudistuu – energiatehokkuutta ja parempaa asiakaskokemusta9.6.2025 11:45:00 EEST | Tiedote
Kyyjärvellä Kauppakeskus Paletissa sijaitsevassa Salessa alkaa mittava uudistus syksyllä 2025. Uudistuksen tavoitteena on parantaa myymälän asiakaskokemusta, toimivuutta ja energiatehokkuutta. Remontti toteutetaan kahdessa vaiheessa, jotta myymälä voidaan pitää auki koko remontin ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme