Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan kesäkuukaudet toivat uskoa paremmasta

Jaa
Osuuskauppa Keskimaan tammi−kesäkuun liikevaihto oli 316,0 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 5,6 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tammi−kesäkuun operatiivinen tulos oli 4,1 miljoonaa euroa, mikä on noin 1,7 miljoonaa euroa parempi kuin viime vuonna. Koronakriisin vaikutus Keskimaan tulokseen on ollut merkittävä, vaikka kesäkauppa toteutui jokaisella toimialalla odotuksia paremmin.
Ravintola- ja matkailukaupassa onnistuttiin kesäkaupassa jopa odotuksia paremmin. Kuva on keväällä avatusta Rosso Jyväskylästä. Kuva: Erkka Lyytikkä.
Ravintola- ja matkailukaupassa onnistuttiin kesäkaupassa jopa odotuksia paremmin. Kuva on keväällä avatusta Rosso Jyväskylästä. Kuva: Erkka Lyytikkä.

Market- ja tavaratalokaupan liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 246,5 miljoonaan euroon (+3,5 %). Päivittäistavarakauppaa tehtiin 217,3 miljoonalla eurolla (+3,5 %). Käyttötavarakaupan liikevaihto kasvoi viime vuoden tasosta 2,7 %, ollen 27,9 miljoonaa euroa.

− Erityisesti päivittäistavarakauppa kannatteli tulostamme jo edellisenä vuonna koronakriisin aikana, joten olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että kasvu on jatkunut myös tämän vuoden alkupuolella vähintään markkinakasvun vauhdissa. Muiden toimialojen osalta on hyvin haastavaa verrata lukuja edelliseen vuoteen, toteaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.

Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihto tammi−kesäkuussa oli 57,7 miljoonaa euroa (20,1 %). ABC-liikennemyymälöissä tehtiin ravintola- ja marketkauppaa 11,2 miljoonalla eurolla (15,9 %). Polttonestekaupan liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 46,5 miljoonaa euroa (21,1 %). Kesäkauden runsas kotimaanmatkailu on näkynyt asiakasmäärien kasvuna liikennemyymälöissä. Juhannuksen jälkeen asiakasmäärät ovat ylittäneet 2019 kesän asiakasmäärät. Polttonestekaupassa myyntiin heijastuu vähittäismyyntihintoja korottava maailmamarkkinahintojen nousu.

Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan liikevaihto oli 8,6 miljoonaa euroa (-16,5 %). Ravintolakaupan liikevaihto oli 5,6 miljoonaa euroa (-19,1 %) ja majoituskaupan 3,0 miljoonaa euroa (-11,1 %).Matkailu- ja ravitsemiskaupan alkukevät oli haastava edellisvuoden mukaisesti. Maaliskuussa alkanut ravintolatoiminnan sulku jätti ison loven kevään myynteihin. Toisaalta kesällä ravintola- ja matkailukaupassa onnistuttiin jopa odotuksia paremmin.

− Meillä on takana todella positiivinen kesäkauppa, erityisesti hotellien ja ravintoloiden heinäkuu näyttää onnistuneen odotuksia paremmin. Heinäkuu oli Keskimaan kaikille toimialoille myynnillisesti erittäin hyvä. Oli selkeästi nähtävissä, että suomalaiset matkailivat kotimaassa ja käyttivät paikallisia palveluita.

−Loppuvuoden tuloksen arvioimisen osalta ratkaisevaa on koronan neljännen aallon vaikutukset kaupankäyntiin. Tällä hetkellä näyttää, että tulos on muodostumassa vähintään viime vuoden tasolle mutta selkeästi vuotta 2019 heikommaksi, Määttä toteaa.

Investointeja toteutetaan suunnitelmien mukaisesti

Keskimaa investoi merkittävästi palveluiden pitkäjänteiseen kehittämiseen. S-marketien konseptiuudistuksia on jatkettu suunnitelmien mukaisesti. Tämän vuoden aikana S-marketeja on uudistettu Tikkakoskella, Jämsässä ja Lievestuoreella. Maaliskuun alussa avattiin uusi S-market Tourula Jyväskylän keskustan tuntumaan. Näiden lisäksi S-market Savelassa on käynnistynyt mittava myymälälaajennus, myös S-market Karstulan ja Sale Haapamäen myymälät uudistetaan syksyn aikana.

Palokan Prisman kiinteistössä on tehty mittavaa miljööremonttia, kun julkisivua, kauppakeskuksen sisätiloja ja piha-alueita on uudistettu. Uudistustyöt alueella jatkuvat vielä syksylle. Lisäksi Palokan ABC uudistettiin kokonaisvaltaisesti sisätilojen osalta alkukeväästä.

− Vaikka olemme investoineet paljon fyysisten tilojen uudistuksiin, miljööremontteihin ja laajennuksiin, niin yksi merkittävimmistä investoinneista kevään aikana on ollut ruoan verkkokauppapalvelun kehittäminen alueellamme. Olemme kevään aikana avanneet uuden S-kaupat.fi -verkkokauppapalvelun jopa 10 S-marketiimme, Prismoihimme ja Mestarin Herkkuun. Palvelu on otettu erittäin hyvin vastaan ja sitä kehitetään aktiivisesti yhdessä asiakkaidemme kanssa, Antti Määttä toteaa.

− Lisäksi pääsimme keväällä julkistamaan niin meidän kuin koko Jyväskylän matkailun näkökulmasta merkittävän hankkeen, kun kerroimme uuden saunaravintolan rakentamisesta Jyväskylän satamaan. Pitkän suunnittelun ja harkinnan jälkeen tämä hanke on lopultakin ihan konkreettisesti toteutumassa ja sataman kärjessä rakennustyöt ovat nyt hyvässä vauhdissa, iloitsee Määttä.

Keskimaa avasi keväällä Jyväskylän Keskustaan uuden Rosson. Uuden Rosso Jyväskylän myynnin taso on ylittänyt odotukset. Rosso Kirkkopuisto sen sijaan suljetaan elokuun lopulla. Rosso Kirkkopuiston henkilökunta siirtyy työskentelemään pääosin uuteen Rosso Jyväskylään. 

Kesätyöntekijöitä ennätysmäärä

Keskimaa on Keski-Suomen suurin yksityinen työnantaja. Osuuskaupan palveluksessa oli kesäkuun lopussa aktiivisessa työsuhteessa 2 486 työntekijää. Keskimaa tarjosi tänä vuonna kesätöitä noin tuhannelle nuorelle, joista 550 oli Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelijoita. Muita kesätyöntekijöitä oli yli 450. Edellisenä vuonna nuorille suunnattu Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu jouduttiin perumaan koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolosuhteiden vuoksi.

Keskimaalla oli kesäkuun lopussa asiakasomistajia 135 108. Keskimaan edustajisto päätti kevätkokouksessa jakaa omistajilleen ylijäämänpalautusta ja osuusmaksun korkoa. Ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko maksettiin 25 kesäkuuta. Vuoden 2020 tuloksesta ylijäämänpalautusta maksettiin miltei 4,8 miljoonaa euroa, mikä on lähes sama summa kuin edellisenä vuonna. Ylijäämänpalautusta maksettiin asiakasomistajille 1 % Osuuskauppa Keskimaasta vuoden 2020 aikana tehtyjen, S-Etukortilla rekisteröityjen bonusostojen määrästä. Osuusmaksulle korkoa maksettiin 6 % eli 6 euroa osuusmaksulta, yhteensä 0,8 miljoonaa euroa. Keskimaan omistajuudesta merkittävin rahana maksettava etu omistajille on Bonus, jota on maksettu tammi−kesäkuun aikana 11,1 miljoonaa euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ravintola- ja matkailukaupassa onnistuttiin kesäkaupassa jopa odotuksia paremmin. Kuva on keväällä avatusta Rosso Jyväskylästä. Kuva: Erkka Lyytikkä.
Ravintola- ja matkailukaupassa onnistuttiin kesäkaupassa jopa odotuksia paremmin. Kuva on keväällä avatusta Rosso Jyväskylästä. Kuva: Erkka Lyytikkä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 624 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 134 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Urban Bistro avataan alkukesästä kävelykadulle ravintola VENNin tiloihin5.4.2024 10:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylä saa uuden ravintolan kävelykadulle, kun Osuuskauppa Keskimaa avaa ravintola Revolutionin viereiseen liiketilaan uuden Urban Bistron alkukesästä. Urban Bistro on rento ruoka- ja seurusteluravintola, jossa nautitaan ruoat ja juomat yhdessä kaveriporukalla viihtyen. Samalla vuodesta 2018 kävelykadulla toiminut ravintola VENN lopettaa toimintansa vapun jälkeen, ja tilat remontoidaan uutta Bistroa varten toukokuun aikana.

Keskimaan Ilo auttaa 2024 -lahjoituksella järjestetään ikäihmisille digitaitojen koulutusta25.3.2024 09:35:48 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on valinnut kumppanit vuoden 2024 Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoituksen toteuttamiseen, mikä kohdistuu ikäihmisten digitaitojen kartuttamiseen. Ikäihmisille järjestetään tulevan kevään ja syksyn aikana maksuttomia digitaitojen valmennuksia sekä koulutetaan digitaitojen vertaisopastajia eri puolille Keski-Suomea. Yhteistyökumppanina koulutuksia järjestävät Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Eläkeliiton Keski-Suomen piiri ry.

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan21.2.2024 10:25:00 EET | Tiedote

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan vastaamaan entistä paremmin tämän päivän toimintaympäristön tarpeita, kun keskijohtoon perustetaan kaksi uutta roolia. Keskimaan yhteensä 28* S-marketin johtaminen jaetaan kahden ryhmäpäällikön sijaan jatkossa kolmelle ryhmäpäällikölle, kun taas Keskimaan Prismojen johtamisesta kokonaisvastuu siirtyy kahden Prismajohtajan sijaan yhdelle Prismajohtajalle. Lisäksi marketkaupan asiantuntijapalveluiden kehittämiseen ja johtamiseen perustetaan uusi ryhmäpäällikön rooli. Marketkaupan johdon uusi organisaatio on voimassa 1.4.2024 alkaen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye