Keskimaan tulos jäämässä merkittävästi edellisestä vuodesta − henkilökunta ansaitsee erityiskiitoksen haastavan vuoden osalta
21.10.2020 11:00:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Market- ja tavaratalokaupan liikevaihto kasvoi tammi−syyskuussa 365,8 miljoonaan euroon (+ 6,9 %). Päivittäistavarakauppaa tehtiin 321,6 miljoonalla eurolla (+ 8,7 %). Päivittäistavarakaupassa Keskimaan kasvu on valtakunnan markkinan kasvun tasolla. Käyttötavarakaupan liikevaihto oli 42,5 miljoonaa euroa, mikä oli 3,0 % edellisvuotta vähemmän.
− Vuosi on ollut lievästi sanottuna haasteellinen. Myyntiä kannattelee päivittäistavarakauppa, joka on kasvattanut myyntiä merkittävästi viime vuodesta. Samaan aikaan matkailu- ja ravitsemiskauppa sekä liikennemyymälät kamppailevat koronan tuomien haasteiden kanssa, jotka eivät näytä laantumisen merkkejä kiristyvien koronarajoitusten vuoksi, toteaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihto oli tammi−syyskuussa 79,6 miljoonaa euroa (-16,8 %). ABC-liikennemyymälöissä tehtiin ravintola- ja marketkauppaa 17,3 miljoonalla eurolla (-24,7 %). Polttonestekaupan liikevaihto tammi-syyskuussa oli 62,3 miljoonaa euroa (-14,2 %).
Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan liikevaihto oli 17,2 miljoonaa euroa, jossa oli laskua 41,8 %. Ravintolakauppa oli 11,8 miljoonaa euroa (-43,8 %) ja majoituskaupan liikevaihto oli 5,4 milj.€ (-37,0 %). Majoitusmarkkinan myynti on laskenut edellisestä vuodesta valtakunnallisesti, kun ulkomaiset turistit puuttuvat sekä työmatkustaminen on minimissään. Ravintolat pääsivät käynnistämään toimintaansa lähes normaaliksi loppukesästä, mutta koronan toisen aallon myötä myynnit ovat kääntyneet uudelleen merkittävään laskuun. Keskimaan iltaravintolat Bra ja Freetime ovat olleet suljettuina maaliskuusta alkaen.
− Vuoden tulos heikkenee merkittävästi viime vuodesta. Erityisesti hotelli- ja ravintolatoiminnan sekä liikennemyymälöiden täysin poikkeuksellisen vuoden vuoksi ennustamme tuloksemme puolittuvan vuoteen 2019 verrattuna ja päätyvän noin 11 miljoonan euron tasolle. Myös tulevan vuoden suunnittelu ja ennustaminen on tällä hetkellä poikkeuksellisen haastavaa, Antti Määttä toteaa.
Marketkaupan investoinnit jatkuvat
Vakavaraisena yrityksenä Keskimaa on pystynyt jatkamaan suunnitelmien mukaisia investointeja marketpalvelujen kehittämiseen. Alkusyksystä aloitettiin Prisma Palokan kokonaisvaltainen myymäläuudistus, joka jatkuu julkisivu- ja piha-alueiden uudistuksena ensi vuoden puolella. Prisma Palokan uudistusta vastaava uudistus toteutettiin Keljon Prismassa alkuvuoden aikana. Myös Mestarin Herkku uudistettiin keväällä.
Kuluneen vuoden aikana on jo kymmenessä Keskimaan S-marketissa toteutettu uuden S-market konseptin mukainen ilmeen uudistaminen. Kaikkiaan 12 Keskimaan S-marketia uudistetaan tämän vuoden aikana. Parhaillaan uudistustöitä tehdään S-market Petäjävedellä sekä S-market Tikkakoskella.
− Olemme jatkaneet määrätietoisesti toimintojemme kehittämistä haastavasta vuodesta huolimatta. Pääsimme syksyllä kertomaan jopa uudesta S-market hankkeesta näiden mittavien myymäläuudistusten ohella. Pääsemme avaamaan uutta S-marketia Tourulaan ensi vuoden puolella, Määttä iloitsee.
Henkilökunta ansaitsee erityiskiitoksen
Osuuskauppa Keskimaalla jokainen työntekijä kuuluu TES-palkan päälle maksettavan palkkiojärjestelmän piiriin. Koronavuotena kannustepalkkioiden tavoitteita on hiottu tilanteen mukaisesti.
− Meille on tärkeää, että jokainen keskimaalainen on kannustepalkkiojärjestelmän piirissä. Kevään ja kesän osalta muokkasimme tavoitteita erityisesti matkailu- ja ravitsemiskaupan työntekijöiden sekä liikennemyymälöiden työntekijöiden osalta, kun osa heidän omista toimipaikoistaan jouduttiin koronarajoitteiden vuoksi sulkemaan ja henkilökunta siirtyi marketeihin töihin. Henkilökuntamme teki töitä poikkeusaikana haastavimmissa olosuhteissa kuin koskaan aikaisemmin, joten päätimme maksaa kaikille matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä liikennemyymälöiden työntekijöille kannustepalkkion marketkaupan keskimääräisen kannustepalkkion mukaisesti, Antti Määttä kertoo.
Keskimaa on Keski-Suomen suurin yksityinen työnantaja. Osuuskaupan palveluksessa oli syyskuun lopussa aktiivisessa työsuhteessa 1 849 työntekijää, mikä oli 72 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kesällä 2020 Keskimaassa on työskennellyt noin 300 kesätyöntekijää, mikä on vähemmän kuin edellisinä vuosina. Kesätyöntekijöiden palkkaamiseen vaikuttivat keväällä henkilökunnan lomautukset kiinni olleiden toimipaikkojen osalta. Nuorille suunnattu Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu jouduttiin perumaan kesän osalta koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolosuhteiden vuoksi.
Osuuskauppa Keskimaalla oli syyskuun lopussa omistajia 134 193, mikä oli 1 496 enemmän kuin vuotta aiemmin. Keskimaa maksoi elokuussa vuoden 2019 tuloksesta ylijäämänpalautusta asiakasomistajille yli 4,7 miljoonaa euroa, mikä oli 0,7 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuotena. Ylijäämänpalautusta maksettiin asiakasomistajille 1 % Osuuskauppa Keskimaasta tehtyjen, S-Etukortilla rekisteröityjen bonusostojen määrästä. Osuusmaksun korkoa maksettiin edellisvuosien tapaan 6 % eli 6 euroa osuusmaksulta, yhteensä 0,8 miljoonaa euroa. Keskimaan omistajuudesta merkittävin rahana maksettava etu omistajille on Bonus, jota on maksettu tammi-syyskuussa 16,1 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Määttätoimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:+358 50 522 1011antti.maatta@sok.fiNiko ToivanenTalousjohtaja, CFO
Puh:+358 10 767 3030niko.toivanen@sok.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Muutoksia Keskimaan Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteiden palveluverkostossa3.2.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa keskittää Sokkarin Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen toiminnot Jyväskylässä Keljon ja Seppälän palvelupisteisiin. Sokkarin palvelupisteen toiminta päättyy helmikuun 2026 loppuun mennessä. Lisäksi Jämsän, Keuruun ja Äänekosken palvelupisteissä palvellaan jatkossa yhtenä päivänä viikossa kahden palveluneuvojan voimin.
Uudistuksia Sokkarilla – kauppakeskuksen ravintolapalveluita kehitetään30.1.2026 12:08:28 EET | Tiedote
Jyväskylän ydinkeskustassa Kauppakeskus Sokkarilla käynnistyy alkuvuoden aikana useita uudistuksia, jotka parantavat palvelutarjontaa ja kehittävät toimijoiden tiloja. Uudistustyöt sijoittuvat erityisesti pohjakerrokseen sekä Mestarin Herkun ravintola- ja kahvilatoiminnan alueelle. Lisäksi useat 2. kerroksen ravintolatoimijat ovat hiljattain uudistaneet tilojaan.
Revolution avautuu uudistuneena – tutut puitteet, raikas ilme ja entistä laadukkaammat live‑illat29.1.2026 11:55:00 EET | Tiedote
Jyväskylän kävelykadulla sijaitseva ravintola Revolution avautuu asiakkaille uudistuneena perjantaina 30.1.2026 klo 21, kun tammikuun aikana toteutettu remontti on saatu päätökseen. Uudistus tuo tiloihin raikkaamman ilmeen ja parantaa ravintolan toiminnallisuutta, säilyttäen samalla Revolutionin tutun tunnelman.
Keski-Suomen suurin suurteholatausasema avautuu ABC Hirvaskankaalle28.1.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on avannut ABC Hirvaskankaalle Keski-Suomen suurimman suurteholatausaseman, joka palvelee nyt 24 suurteholatauspisteen ja 2400 kilowatin kokonaistehon lisäksi autoilijoita ympärivuorokautisilla, matkantekoa tukevilla palveluilla.
S-market Hankasalmi uudistuu – energiatehokkuus ja asiointikokemus paranevat15.1.2026 10:25:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa toteuttaa laajan uudistuksen S-market Hankasalmella, jonka myötä myymälän toiminnallisuudet paranevat. Uudistuksen tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta, tehostaa myymälän toimintaa ja vastata entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistustyöt alkavat vaiheittain helmikuussa ja myymäläuudistus valmistuu kesäkuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


