Keskimaan vuosi käynnistynyt odotetusti
24.4.2019 10:55:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Market- ja tavaratalokaupan liikevaihto laski tammi-maaliskuussa 0,4 %, 102,4 miljoonaan euroon. Päivittäistavarakauppaa tehtiin 89,4 miljoonalla eurolla. Laskua edelliseen vuoteen oli -0,7 %. Päivittäistavarakaupan myynnin laskuun edellisestä vuodesta vaikutti pääsiäisen sijoittuminen maaliskuun sijasta huhtikuulle. Käyttötavarakaupan liikevaihto oli 12,2 miljoonaa euroa, kasvua edellisvuoteen oli 0,3 prosenttia.
Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihto laski alkuvuonna 0,1 %, 27,7 miljoonaan euroon. ABC-liikennemyymälöissä tehtiin ravintola- ja marketkauppaa 6,1 miljoonalla eurolla (-2,4 %). Polttonestekaupan liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 21,5 miljoonaa euroa (0,5 %).
Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan liikevaihto oli 9,9 miljoonaa euroa, jossa oli laskua 0,7 %. Ravintolakauppa (7,2 milj.€) aleni 1,1 % ja majoituskauppa (2,7 milj.€) kasvoi 0,5 %.
Koko vuoden osalta liikevaihdon odotetaan kasvavan edellisestä vuodesta.
Alkuvuoden aikana useita uudistuksia marketpuolella
Keskimaa on uudistanut alkuvuoden aikana jopa neljä S-marketia Keski-Suomessa. Laukaan, Saarijärven, Suolahden ja Viitasaaren S-marketeissa on tehty myymäläuudistukset, joissa on kiinnitetty erityistä huomioita valikoimien päivittämiseen sekä myymäläilmeen selkeyttämiseen. Lisäksi Seppälän Prismassa on toteutettu alkuvuoden aikana kattava valikoimauudistus. ABC Vaajakosken alkuvuoden aikana tehty täydellinen remontti valmistui helmikuun lopulla. Solo Sokos Hotel Paviljongin laajennus on valmistumassa kesäksi ja uudet huoneet ovat jo varattavissa.
Keskimaa on merkittävä keskisuomalainen työnantaja. Osuuskaupan palveluksessa oli maaliskuun lopussa aktiivisessa työsuhteessa 1 713 työntekijää. Kesällä 2019 Keskimaassa työskentelee noin 800 kesätyöntekijää, joista noin puolet on työelämään ensimmäistä kertaa tutustuvia nuoria.
Keskimaan omistajuudesta merkittävin rahana maksettava etu omistajille on Bonus, jota maksettiin tammi-maaliskuussa 4,6 miljoonaa euroa.
Keskimaan vuoden 2018 vuosikatsaus on julkaistu osoitteessa www.keskimaa.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti MäättäToimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:+358 50 522 1011antti.maatta@sok.fiNiko ToivanenTalousjohtaja, CFO
Puh:+358 10 767 3030niko.toivanen@sok.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 625 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 130 000. Keskimaa työllistää lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Neuvoloista palvelutaloihin – Keskimaan 130 000 euron Ilo auttaa -lahjoitus toi viihtyisyyttä 99 yksikköön30.10.2026 09:20:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2026 Ilo auttaa -lahjoitus on tuonut konkreettista iloa terveys- ja hoivayksiköiden potilasarkeen eri puolilla Keski-Suomea. Yhteensä 130 000 euron lahjoitus on käytetty potilas- ja asiakasviihtyvyyden parantamiseen ikäihmisten palveluissa, vammaispalveluyksiköissä, neuvoloissa, nuorisokodeissa, perhekeskuksissa sekä terveysasemilla ja sairaaloissa. Hankinnat tehtiin henkilöstön toiveiden pohjalta yhteistyössä Sairaala Novan säätiön kanssa.
Prisman ja Sokoksen verkkokauppatilaukset noudettavissa maksutta Saleista ja S-marketeista ympäri Keski-Suomea28.10.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on ottanut käyttöön uuden noutopalvelun, jonka kautta käyttötavaraa tarjoavista Prisma.fi- ja Sokos.fi-verkkokaupoista tilatut tuotteet voi noutaa maksutta Keskimaan Saleista ja S-marketeista. Palvelu laajentaa kotimaisten verkkokauppojen valikoimien saatavuutta eri puolilla Keski-Suomea.
Keskimaan liikevaihto kasvoi haastavassa markkinatilanteessa15.10.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan tammi-syyskuun liikevaihto oli 609,0 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen 5,1 prosenttia. Kasvua tukivat erityisesti liikennekaupan kasvu sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan myynnin kehitys. Kilpailu marketkaupassa jatkui kireänä.
Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa21.9.2026 14:45:00 EEST | Tiedote
Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.
ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


